lauantai 31. maaliskuuta 2012

Kuukausiraportti 3/2012

Koska vietän tänään sohvallamakaamispäivää, maaliskuun liikunnat ovat jo kasassa ja voin postata kuukausiraportin:

Puolimaraton:
Iik, aika alkaa oikeasti käydä vähiin. Olen heittänyt sivuun aikatavoitteet (tai en sentään heittänyt sivuun, mutta tänään oli viimeinen päivä tehdä muutoksia tavoiteaikaan ja pudotin sen edes vähän realistisemmaksi, etten joudu lähtemään aivan liian kovakuntoisessa ryhmässä) ja olen tyytyväinen jos saan koko matkan juostua. Hölmönä harjoittelin liikaa vaikka itsekin tiesin että pitäisi levätä ja eihän se harjoittelu ilman lepoa edistynyt yhtään niin kuin piti. Viimeinen pisara oli mahdollisesti ylikunnonpoikanen, joka huononsi juoksukuntoa kunnes oli pakko pitää ihan täysi tauko kaikesta liikunnasta. Melkein viikon makoilin ja nyt tarkkailen mihin kuntoni liikkuessa kehittyy eli onko tilanne taas normaali. Juoksukilometrejä kertyi maaliskuussa 78 ja lisäksi aerobista treeniä tuli uinnista ja vähän myös spinningistä.

20 lajia:
Maaliskuussa listaan tuli kolme uutta lajia: hathajooga, tallityöt ja raviurheilu. Kahden viimeisimmän liikunnallisuutta on jo selitelty täällä. Viimeksimainittu siis tosiaankin tapahtui raviponia ajamalla mutta mikäs siinä, kaikki lasketaan. Ensimmäisten kolmen kuukauden osalta kasassa on 14 lajia ja lista näyttää siis tältä:
1. Juoksu
2. Crosstrainer
3. Cabaret Strip
4. Venyttely
5. Kuntosali
6. Pilates
7. Uinti
8. Kävely
9. Spinning
10. Core
11. Combat
12. Hathajooga
13. Tallityöt
14. Raviurheilu

180 liikuntapäivää:
Mahdollinen alkava ylikunto varmaan kertoo siitä että tämä tavoite edistyy vähän liiankin vauhdilla, niitä lepopäiviäkin kun olisi suotavaa pitää, varsinkin kun treeni on ollut teholtaan suht rankkaa. Maaliskuussa liikuntapäiviä tuli pakkolevosta huolimatta 21 ja ensimmäisen vuosineljänneksen kokonaissaldo on 56. Tavoitteen saavuttamiseksi pitäisi kolmessa kuukaudessa tulla keskimäärin 45 päivää, joten reippaasti edellä ollaan.

maanantai 26. maaliskuuta 2012

Pienet ponit

Voiko maailmassa olla mitään ihanampaa kuin pienet ponit?


Ystäväni otti minut tänään mukaansa tallille. Teimme jonkun verran tallitöitä ja sitten ajoin kärryillä hänen shetlanninponillaan. Hihkuin jälkeenpäin riemusta kuin mikäkin pieni ponityttö, se oli aivan mielettömän hauskaa. Ihan ensinnäkin se että sain harjata ja puunata pientä ponia, joka kokeili ovelilla tavoilla mitä minun kanssani saa tehdä ja onko pakko seistä nätisti ja totella. En yhtään ihmettele että shettiksistä tulee niin usein kurittomia, tuntui alkuun aivan hullulta komentaa kovinkin tosissaan sellaista rääpälettä. Hassua muuten tuokin että shettistä pitää pienenä rääpäleenä jonka kiukuttelu on vain söpöä, vaikka samankokoiselle koiralle pitäisi kunnon kuria koska siitähän tulee muuten ihan katastrofi. Kai se on joku isoihin hevosiin tottuneen vääristynyt näkökulma.


Kärryillä tuli ajettua ihan kohtuullisen pitkään, poni sai ihan kunnon liikutuksen. Alkuun ja loppuun verryttelyt ja välissä pari kertaa ravia niin lujaa kuin ponin koneesta lähtee. Ihan yksin ajoin, ystäväni liikutti toista hevosta sillä aikaa. Ihan uskomatonta miten paljon voimaa noin pienestä ponista lähtee ja miten kovaa niillä lyhkäisillä jaloilla voi ravata. Oli uskomaton tunne kun poni kipitti jo aika reippaasti ja sitten tuin ohjalla vähän lisää ja pyysin lisää vauhtia, ja poni laittoi jonkun lisämoottorin käyntiin ja sen ravista löytyi ihan uusi paljon voimakkaampi vaihde. Olen ihan vähän rakastunut. :)


Ja muuten, 20 lajia -lista täyttyy lupaavasti, sillä ainakin HeiaHeian mielestä sekä tallityöt että raviurheilu (jota pienelläkin ponilla ajaminen ehdottomasti on) ovat mainitsemisen arvoisia aktiviteetteja. En kiistä. Kuka tahansa joka on joskus kantanut heinäpaaleja ja kuskannut tallillisen hevosia nilkkaan asti mutaisella pihalla tarhan ja tallin väliä ja työntänyt kottikärryjä edestakaisin siinä samassa mudassa tietää että tallityöt vaativat kuntoa. Ja raviurheilu vasta vaatiikin ihan hullun hyvää kuntoa, siinä hevosta on vaan jaksettava pidellä vaikka tuntuisi että kädet irtoavat. Ajaminen oli shettiksen kanssa sentään kevyempää, isoilla hevosillakin olen ajanut ja se vaatii sellaista habaa etten yhtään ihmettele että joitakin hevosia ei edes anneta kuin vahvojen miesten ajettavaksi.

(kaikki kuvat weheartit.com)

sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Kahden tunnin lenkki

Juoksin tänään ensimmäistä kertaa kaksi tuntia. Okei, en ihan putkeen, kävelin pariin otteeseen vähän ja jouduin välillä odottelemaan liikennevaloissa. Olen koko viikon odottanut tätä lenkkiä ja eilen pääsin vielä oikein sanomaan että onpa kivaa kun jalkakäytävillä ei ole enää lunta, paljon mukavampaa lähteä juoksemaan kahden tunnin lenkki. Lyhyeksi jäi se riemu, yön aikana sitä lunta olikin sitten satanut. Plääh.

Mittasin etukäteen kartasta vähän yli 14 kilometrin lenkin kun laskeskelin että siihen varmaan menee matalalla sykkeellä juuri se kaksi tuntia. Just joo, olikin odottamattoman paljon lunta ja jäätä ja loskaa ja muhjua eikä se vastatuulikaan auttanut asiaa. Jossain kohtaa oli pakko kävellä ihan sen takia kun tuntui että tuuli työntää vaan enemmän taaksepäin jos juoksee. Jätin viimeisen mutkan reitistä juoksematta ja oikaisin kotiin kun näytti että menee koko aamupäivä muuten. Kestoksi tuli juuri se suunniteltu 2 tuntia, mutta matkaa meni vain 12,5 kilometriä.

Hassua miten juoksemisesta on tullut niin itsestäänselvyys. Jokin pieni ääni takaraivossa yrittää muistuttaa ettei siitä ole kauaa kun kaksi tuntia juoksemista olisi tuntunut aivan utopistiselta. Nyt tuntui vaan itsestäänselvältä että jaksan niin pitkälle kuin ikinä haluan ja huomioni kiinnittyi vain nopeuteeni. Pitäisi muistaa olla onnellinen siitä että olen päässyt tähän pisteeseen. Ja sitä paitsi polvikaan ei kipeytynyt yhtään, pelkäsin sitä etukäteen. Tämän lenkin juoksin Niken pronaatiotuetuilla kengillä. Minulla on myös kahdet neutraalimmat kengät, toiset ovat ikivanhat Niken lenkkarini ja toiset uudet Adidakset jotka ostin alennuksella Prismasta ja joita olen käyttänyt vaan juoksumatolla. Taitaa olla jaloille aika hyvä ratkaisu vaihdella kenkiä, ainakin jalkaongelmat ovat hävinneet kun olen lakannut juoksemasta koko ajan samoilla kengillä. Pronaatiotuetut kengäthän minulla pitäisi fysioterapeutin mielestä olla, mutta se polvi vaan kipeytyi jos juoksin pelkästään niillä, vaikka totuttelin niihin todella hitaasti. Nyt alan uskoa että olen löytänyt omille jaloilleni sopivan toimintatavan ja varmasti lihaksien vahvistuminenkin auttaa asiaa.

Kaiken kaikkiaan asiat ovat siis aika hyvin, ei pitäisi jaksaa valittaa sellaisista pikkuasioista kuin lumesta. Eiköhän se parin kuukauden sisällä kuitenkin sula. :)

Kuulokkeissa soi tänään mm. Kelly Clarksonin My Life Would Suck Without You.


torstai 22. maaliskuuta 2012

Väärin kävelty, ilmeisesti?

Palasin tänään lenkkipoluille. Se Miehen vaatima "liikuntaa saa jatkaa vasta kun ei halua liikkua" ei vaikuttanut kovin hyvältä idealta, on vähän sellainen olo että sitä noudattaen en olisi saanut liikkua enää koskaan. Hikiliikuntaa olen harrastanut viimeksi viime perjantaina ja ainoa minkäänlainen liikuntakerta sen jälkeen oli sunnuntain jooga. Olen siis mielestäni levännyt ihan riittävästi.

Tänään oli tarkoitus juosta kevyt puolituntinen lenkki, mutta virtaa oli sen verran että ajattelin lisätä siihen intervalleja. Ei se ihan putkeen mennyt, lähdin liikkeelle aivan liian kovaa ja hyydyin jo ennen puoltaväliä. Kovaa lähteminen johtui sekä ylimääräisestä energiasta että kanssakäymisestä erään vähemmän hyväntuulisen herrahenkilön kanssa.

Ylitin suojatietä, jonka jälkeen olin aikeissa lähteä juoksemaan. Kaivoin samalla kännykästä sekuntikelloa valmiiksi, että pääsen heti juoksemaan kun olen ylittänyt tien. Tämä ilmeisesti oli takanani kävelleelle täysin tuntemattomalle miehelle aivan liikaa, hän alkoi huutaa minulle että pitää katsoa ympärilleen kun ylittää tietä, kauhean vaarallista kulkea liikenteessä niin ettei tarkkaile ympäristöään. En tiedä mistä hän kuvitteli etten katsonut ympärilleni, ilmeisesti oli aivan mahdotonta uskoa että joku voisi tehdä kahta asiaa samaan aikaan. Saan sekuntikellon auki kännykkäni etusivulta pikavalinnalla, sitä varten minun tarvitsee vilkaista puhelintani puoli sekuntia. Kyllä, näin koko ajan ne autot jotka seisovat valoissa (ja kyllä, siinä siis oli valot, ne olivat minulle vihreät ja siinä kohdassa ei voinut kulkea tiellä muita autoja kuin ne mitkä näin koko ajan). Voi huoh. Onhan se kivaa että pidetään huolta kanssaeläjistä, mutta voisi siitä äänensävyäkin vähän miettiä ja muutenkin olla vetämättä kaikenmaailman omituisia johtopäätöksiä. Olisin ymmärtänyt tuon vähän paremmin jos vaikka olisin kävellyt punaista päin tai meinannut jättää itseni auton tai polkupyörän tai jonkun muun alle tai edes kiilannut tuon takanani kävelleen sankarin eteen mutta kun en, olin koko ajan ihan tilanteen tasalla ja näin mitä ympärilläni tapahtuu, kävelin siististi ja suoraan vihreillä valoilla suojatien yli. Olipa vaarallista.

Herkkiksenä onnistuin sitten tietenkin pahoittamaan tuosta mieleni, vaikka tiesin että huuto oli aiheetonta. Tuli sitten lähdettyä juoksemaan vähän tarpeettoman kovaa että saisin suht nopeasti etumatkaa tuohon päivänsäteeseen, tiedä mitä olisin seuraavaksi tehnyt herran mielestä väärin. Lenkin kannalta se oli kuitenkin aika huono juttu koska varsinkin näin pitkän juoksutauon jälkeen kroppani olisi tarvinnut hitaamman lämmittelyn. Jotain positiivistakin lenkissä kuitenkin oli, tiet ovat sulaneet huikean nopeasti enkä joutunut juoksemaan lumella yhteensä kuin ehkä sata metriä. Tervetuloa, kevät!

Lenkin lisäksi kävin tänään pilateksessa. Onneksi siellä oli aivan ihanaa, kroppani oli juoksemisen jäljiltä jotenkin auki ja tunsin itseni ihanan jänteväksi. Pilateksen jäljiltä oloni oli rento ja pehmeä ja kaikki maailman murheet ovat kadonneet. Ihanaa. :)

tiistai 20. maaliskuuta 2012

Tunnustuksia

Niin pääsi käymään että minulle on pläjähtänyt ihan pienessä hetkessä kolme tunnustusta. Ajattelin ensin yhdistää ne kaikki samaan viestiin, mutta palkintojen erilaisuuden takia päätin jakaa ne sittenkin kahtia. Ensin vuoroon pääsevät Quantinalta samalla kertaa saamani kaksi tunnustusta. Suuri kiitos ja otsa-maahan-asti-kumarrus!

Quantinan haasteessa yhdistyivät One Lovely Blog Award, jossa kuuluu kertoa itsestään seitsemän asiaa,

ja hiano pokaali jonka saamiseksi pitää kertoa kymmenen asiaa. 


Seitsemäntoista erittäin satunnaista faktaa allekirjoittaneesta siis, olkaapa hyvät:

1. Suosikkilajini koululiikunnassa oli käsipallo, jota tosin pelattiin varmaan vaan kaksi kertaa ikinä. Hyvänä kakkosena tuli suunnistus ja kolmosena lentopallo.

2. Inhokkini oli pesäpallo. Kiva juttu, kun sitä tietenkin pelattiin ihan koko ajan. Minusta se on täysin koululiikuntaan sopimaton laji, siinä vaan seisoskellaan suurin osa ajasta ja mitä huonompi on pelaamaan, sitä enemmän seisoskelua tulee.

3. Harrastin pienenä balettia ja koripalloa, mutta ne saivat jäädä ratsastuksen tultua kuvioihin.

4. Olen syntynyt melkein juhannuksena ja olen ihan täysin kesäihminen. Voisin mielelläni muuttaa johonkin maahan jossa on aina kesä.

5. Suosikkikaupunkini on Barcelona. Siellä on kaikkea: vanhaa, uutta, suurkaupunkia, hiekkarantaa, siistiä ja avaraa, leveät kävelytiet, aurinkoa ja Gaudín ihanat luomukset.

6. Suosikkikirjani on Victor Hugon Kurjat. Aivan uskomattoman hieno kirja, jossa jokainen hahmo on monipuolinen ja inhimillinen, kaikilla on omat taustansa ja syynsä ja kaikki vaikuttaa kaikkeen.

7. Suosikkielokuvani on Henkien kätkemä. Kaunis tarina kasvamisesta ja itsensä tuntemisesta. Olen nähnyt sen varmaan kymmeniä kertoja ja joka kerta siitä löytyy jotakin uutta. Visuaalisesti tämän elokuvan jokainen kuva on kuin taideteos, sen voisi pysäyttää ihan milloin tahansa ja tehdä taulun juuri sen hetkisestä kuvasta.

8. Pidän raejuustosta, varsinkin sellaisesta oikein pallomaisesta. Syön sitä ihan pelkiltään.

9. Meri on minulle tärkeä elementti enkä osaisi kuvitella eläväni kaukana merenrannasta. Järvet tuntuvat jotenkin kesyiltä ja rajallisilta mereen verrattuna. Aikanani olen jopa harkinnut merenkulusta ammattia.

10. Tahtoisin oman hevosen ja aion hankkia sellaisen kunhan saan opinnot päätökseen ja pääsen töihin.

11. Olin todella kiltti murrosikäinen enkä hankkiutunut koskaan mihinkään vaikeuksiin. En viettänyt aikaa koulun pahisten kanssa, join alkoholia alaikäisenä vain äidin tarjoaman siiderinpuolikkaan kotona lauantai-iltaisin enkä ole koskaan edes maistanut tupakkaa.

12. Jalkani palelevat todella herkästi. Pidän villasukkia kotona melkein ympäri vuoden, lähinnä vain heinäkuussa olen paljain jaloin. Melkein kaikki villasukkani ovat äitini kutomia, mutta joukosta löytyy jotkut ihan itse tekemänikin.

13. Olen aikuisiälläni elänyt vähän väliä ilman telkkaria. Nytkään meillä ei ole noin vuoteen ollut sellaista kun se meni hajoamaan. Joitakin ohjelmia tulee katsottua netistä ja muita en juuri kaipaakaan. Oikeastaan kaipaisin telkkaria vaan siksi että sitten saisi pelattua pelikonsoleilla, nyt ne (Pleikka ja Wii) nököttävät ihan tyhjän panttina.

14. En pidä kahvista. Pystyn juomaan sitä jos joskus tulee vastaan tilanne jossa ei mitenkään kohteliaasti pysty kieltäytymään, mutta muuten en juo sitä koska mielestäni se on vaan rehellisesti pahaa.

15. Pelkään korkeita paikkoja. Viimeisimmässä harjoittelupaikassani jouduin siedättämään itseäni niihin ja kykeninkin loppuvaiheessa liikkumaan korkealla jo vähän rennommin, mutta kovin mukavaksi tulen tuskin koskaan tuntemaan oloani korkealla.

16. Olen ihan talviurheilu-ummikko. Olen hiihtänyt viimeksi ehkä 8-vuotiaana enkä ole koskaan lasketellut. Luisteltua tuli lukioaikana muutama kerta, mutta olin siinä ihan huono ja siitäkin alkaa olla kymmenen vuotta.

17. En osaa laulaa yhtään. En siis yhtään. Olisi mukavaa osata laulaa edes vähän omaksi ilokseen, mutta pysyn nuotilla niin huonosti etten kestä kuulla itsekään omaa laulamistani.

Nämä tunnustukset ovat kiertäneet siksakkia monissa seuraamissani blogeissa viime aikoina, joten en lähetä niitä enää uusille kierroksille. Jos joku on halukas nämä täältä nappaamaan niin olkaa hyvät, olette ne ansainneet jo ihan siitä hyvästä että luitte tämän loppuun asti. :)

maanantai 19. maaliskuuta 2012

Ylikunnossa?

Tilanne on nyt se, että Henkilökohtainen Valmentajani on määrännyt minut pakkolepoon. Juoksunopeus on laskenut ja juokseminen tuntuu kauhean tahmealta, jaloista ei tule kunnolla voimaa ja sykekin nousee luvattoman herkästi. Lisäksi leposykkeeni on koholla. Vaikuttaisi siltä että olen kehittämässä ylikuntoa ja yritän nyt lyödä sille heti jarrut päälle, muutama päivä ainakin pitäisi malttaa olla tekemättä mitään. Kysyin Mieheltä että milloin saa taas lähteä liikkeelle ja hän sanoi että sitten kun ei enää halua liikkua. Selvä. Lähden siis innokkaasti liikkeelle heti kun haluan vaan kaivautua sohvannurkkaan ja keksiä miljoona tekosyytä liikunnan välttämiseksi.

Voihan tässä olla joku tuloillaan oleva tai ei-ihan-puhkeava flunssakin, mutta tätä on jatkunut jo sen aikaa etten pidä sitä niin todennäköisenä. Oli ylikuntoa tai ei, jotain on varmasti vialla ja levättävä on. Se uinti taisi olla se viimeinen pisara, halusin kehittyä siinä niin nopeasti etten vaan malttanut levätä tarpeeksi. Nyt olen suunnitellut pakkolevon jälkeiseen aikaan vähän järkevämpää liikuntasuunnitelmaa, johon mahtuu myös riittävästi lepopäiviä.

Onhan tässä hyviäkin (?) puolia, jää enemmän aikaa opiskelulle. Vielä kun oikeasti saisin käytettyä sen ylimääräisen ajan opiskeluun. Tekemistä nimittäin olisi ihan riittävästi, joka kurssilla on harjoitustöitä käynnissä ja seuraavat tentitkin lähestyvät.

sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Hathajoogaa

Sain tänään mahdollisuuden käydä kokeilemassa hathajoogaa. Pitihän se käydä testaamassa, olen kiinnostunut joogan vaikutuksista kehonhallintaan ja se voisi olla hyvä lisä treenivalikoimaan (jos treeniohjelmaani ylipäänsä mahtuisi lisäämään jotain). 

Tunti oli rauhallinen, mutta oli sen verran monimutkaisen tuntuista että siinä sai ensikertalaisena skarpata että pysyy mukana. Aika paljon meni energiaa siihen että mietti miten päin pitää olla, varmaan säännöllisemmällä harjoittelulla liikkeet tulisivat rutiiniksi ja niitä tehdessä ehtisi miettiä asentoaan vähän paremmin. Olin yllättävän jumissa ja jotkut liikkeet tuntuivat ihan kamalan hankalilta. Säännöllisestä pilateksessa käymisestä oli jonkun verran apua, hallitsin kehoani paremmin kuin moni muu varmaan ensimmäistä kertaa joogaava, mutta oli se silti haastavaa. Varsinkin tasapainossa olisi aika paljon tekemistä. Ja takareidet ovat ihan jumissa, se rajoitti liikeratoja harmillisen paljon.

Tuollaistakin tehtiin. (kuva: weheartit.com)
Oli ihan positiivinen kokemus, yllättävän haastava laji. Hyötyähän tuosta lajista olisi notkeudelle ja tasapainolle, mutta hathaa ei ole tulevaisuudessa meillä tarjolla tuon enempää. Astangaa olisi säännöllisesti, ehkä sitäkin voisi joskus harkita kokeilevansa.

keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

Lepopäivä

Urheilukärpänen on nyt puraissut oikein tosissaan. En oikein millään malttaisi levätä, vaikka treenatessa huomaa selvästi että kroppa on vaan ihan rehellisen väsynyt. Olen julistanut Miehen henkilökohtaiseksi uintivalmentajakseni (häneltä ei kysytty) ja hän sitten eilen komensi että nyt on pakko levätä. Onhan se sitten uskottava, vaikka yhtään ei huvittaisi.

Viime aikoina on tullut varsinkin uitua paljon. Juoksua olen jatkanut ihan normaaliin tahtiin ja lisäksi treeniohjelmaan on mahtunut pilatesta ja salitreeniä. Täytyy kyllä myöntää että salitreeni on vähän kärsinyt uinnin lisäännyttyä, siinä saa jo niin kokonaisvaltaista rasitusta etten kaipaa sen päälle enää salia. On tuntunut hyvältä löytää oman kroppansa rajat, vihdoinkin tunnen sen eron mikä on mukavuudenhalulla ja rehellisellä levontarpeella ja tiedän paljonko treeniä tämänhetkisellä kunnollani jaksan.

Punnerrusohjelman tekeminen on edelleen tökkinyt ja Mies sanoikin, että olen varmaan vääntänyt niitä samoja liikkeitä niin pitkään että kehitys on sen takia hidastunut ja että kannattaisi sen sijaan treenata niitä lihaksia välillä jollain muulla tavalla. Aionkin nyt jättää punnerrusohjelman tauolle ja lisätä sen sijaan saliohjelmaan penkkipunnerruksia käsipainoilla ja lankkuja ja ehkä vielä jotakin muita punnerrusten osa-alueita. Haluan tehdä penkkipunnerrukset juuri käsipainoilla, koska vasen käteni on selvästi heikompi kuin oikea ja käsipainoilla molempien käsien on pakko tehdä yhtä paljon työtä. Mallia saliohjelmaan otan niistä lukemattomista (tai osin luetuista...) aiheeseen liittyvistä kirjoista joita meillä löytyy kirjahyllystä. 


Näistä voisi joskus tehdä ihan oman postauksensakin, tuohon joukkoon mahtuu erittäin fiksuja ja hyödyllisiä kirjoja. Miehellä on hiukan taipumusta täyttää asuntoamme kirjoilla ja osa niistä on minullekin kiinnostavia. Vielä kun tietäisi mihin ne kaikki laittaa kun jokainen kaappikin alkaa olla täynnä kirjoja.

PS. Allekirjoittanutta on viskottu tunnustuksilla oikein olan takaa. Niihin liittyvä postaus on kyllä työn alla, menee vaan hetki kun yritän keksiä mitä niissä oikein osaisi sanoa.

perjantai 9. maaliskuuta 2012

Ui.

Nymmää sitten siihen hurahdin. Uintiin nimittäin. Tai en tiedä voiko varsinaisesti puhua hurahtamisesta kun en oikeastaan pidä siitä, vesi on märkää ja koko ajan on nenä ja korvat täynnä vettä. Korvat kestän mutta nenään pitäisi hankkia sellainen klipsi kun onnistun aina välillä päästämään vettä valumaan nenän kautta kurkkuun, inhan tuntuista. Jonkinasteiseen hurahdukseen nyt kuitenkin viittaisi se että olen käynyt tällä viikolla jo neljä kertaa uimassa.

Kai se on se kehityksen nopeus mikä sinne altaaseen ajaa aina uudestaan, tuntuu palkitsevalta kun joka kerta sujuu paljon paremmin. Nyt saan uitua jo kilometrin treenejä ja joka kerta vähän enemmän. Eivätkä ne enää lopu siihen että olen niin väsynyt että hukun jos jatkan, vaan lopetan kun alkaa kroppa hyytyä sen verran etten pysty enää harjoittelemaan tekniikkaa kunnolla. Sitä paitsi ote ehtii hävitä jos käy vain kerran viikossa, joutuu aina uudestaan hakemaan tuntumaa veteen. Suurimmalta osin on tullut harjoiteltua rintauintia, jonkun verran myös vaparia. Vaparin opettelu varmaan lisääntyy kunhan saan sen nenäklipsin, nenä täynnä vettä se tuntuu todella ikävältä.

Jos joku on uinnissa yhtä untuvikko kuin minä niin Fitin sivuilta löytyy video rintauintitekniikasta Jani Sievisen opettamana. Tuota minä aina tihrustan kun mietin mikä tekniikassa tökkii eikä Mies osaa selittää, kun ei olla vielä kertaakaan käyty yhdessä uimassa eikä hän ole nähnyt miten oikein räpiköin siellä.

Uinti ei kuitenkaan ole vähentänyt juoksumääriä vaan liikunnan kokonaismäärä on vaan kasvanut. Tänään aamulla juoksin 11 kilometriä. Monin paikoin oli edelleen jäistä ja oli hankalaa pitää syke tasaisena, yhtään pitempään en olisi tänään jaksanut. Vähän huolestuttavaa, enää kahdeksan viikkoa aikaa olla puolimaratonkunnossa. Onneksi ainakin pohja on silloin jo vähän vähemmän jäinen ja ennen sitä on jäljellä vielä monta pitkää (ja keskipituista ja lyhyttä) juoksulenkkiä.

maanantai 5. maaliskuuta 2012

Voi nolo!

Kyllä, olen ottanut kovasti selvää miten mikäkin liike pitää salilla tehdä ettei riko itseään ja että tulisi tehtyä oikein. Ja ikinä ei tule mitään virhearviointeja. Enkä ole koskaan nolannut itseäni julkisesti, pois se minusta.

Kröhöm... Eilen en siis sentään rikkonut itseäni, ego vaan koki kolauksen. Salilla oli niitä kaapinkokoisia miehiä jotka ovat siellä suunnilleen aina (ne samat miehet siis, eli saan taas ensi kerrallakin törmätä niihin) ja minä menin ihan pro-treenaajana smithiin tekemään kyykkyjä. Painojakin laitoin huikeat viisi (5) kiloa kumpaankin päähän, kun se penteleen tanko on niin painava eikä minulla mitään lihaksia ole. Kaksi ensimmäistä sarjaa menivät ihan hyvin, kolmannessa sitten tapahtui ihan aavistuksenomainen virhearvio. Kyykkäsin liian syvälle enkä enää päässyt ylös. Voitte kuvitella että olisi ollut kiva jos maa olisi juuri silloin sattunut nielaisemaan minut.

Ei siinä mikään auttanut, sain tangon tökkäistyä alimpiin tukiin ja ryömin sieltä alta pois. Hetken keräilin itseäni, sitten poistin painot ja nostin sen tangon vähän ylemmäs. Ihan pokkana ne äijät siinä olivat mutta en edes yritä vakuuttaa itselleni ettei kukaan olisi huomannut. Ihan varmasti huomasivat kun möngin pois sieltä tangon alta, kiltteinä vaan teeskentelivät katsovansa muualle kun näkivät että olen kuitenkin ihan hengissä.

Kai tämä menee sinne "tekevälle sattuu"-osastolle. Yritän kovasti vakuuttaa itselleni että kaikille käy noin ennemmin tai myöhemmin. Eikö niin? Jooko? Eikä nolota yhtään.

Vaihtaakseni aihetta, punnerruksista sen verran mainintaa että neljäs viikko on nyt menossa toista kertaa peräkkäin enkä vieläkään saa viimeisen sarjan maksimimääriä kasaan, ensi viikolla taitaa taas tulla samat treenit. Motivaatio on vähän hukassa kun saan yli 20 punnerrusta, en oikein jaksa perustella itselleni miksi pitäisi saada vielä enemmän (no koska se on hyvää treeniä yläkropalle ja kehityksessä tulee takapakkia heti jos lakkaa treenaamasta ja koska ennemmin tai myöhemmin haastan kuitenkin pienessä hiprakassa teekkaripojat punnerruskilpailuun ja silloin olisi syytä voittaa...). Näihin toistomääriin se vaan jää sitkeästi jumiin, jotain pitäisi nyt keksiä että saisin kiukulla puserrettua ne viimeiset toistot silloin kun alitajunta huutaa että johan tässä on tehty vaikka kuinka paljon, ei näillä viimeisillä ole niin väliä.

torstai 1. maaliskuuta 2012

Kevään merkkejä

1. Kesken juoksulenkin ei ala lumisade vaan vesisade.
2. Edelliseen viitaten: märät kengät ja sukat.
3. Vaatetuksen keventämisestä huolimatta on hiki.
4. Asfalttia näkyvissä! Hetkittäin pääsee juoksemaan jalkalihaksista tulevalla voimalla, kun koko talven ajan juoksu on tapahtunut lähinnä tahdonvoimalla.

Juoksemassa tuli siis käytyä. Eilisen combatin jäljiltä pohkeet olivat aika jumissa ja vaikka sitä asfalttiakin oli näkyvissä, valtaosa tunnin lenkistä tapahtui äärimmäisen liukkaaksi sulaneella lumella tai loskassa. Helsinkiläisille voin antaa sellaisen vinkin että Töölönlahden rannoille on ihan turhaa lähteä juuri nyt ilman nastallisia kenkiä, siellä oli aivan järjettömän liukasta. Monessa muussa paikassa lumen pinta oli veden vaikutuksesta edes vähän muhjuinen eikä siis niin liukas, mutta tuolla se oli aivan kivikova. Odotan ihan hinkuna teiden sulamista, niin paljon helpompaa se tekee juoksemisesta.

Päivän paras lenkkibiisi oli vaihteeksi kotimaista, Aknestikin Avaruuden aikataulut.


Nyt meillä on ruuanlaitto käynnissä. Emme jaksa kokkailla joka päivä ja siksi nytkin teemme kerralla kaksi ruokaa, niillä pärjää sitten taas pari päivää. Työn alla ovat pinaattiletut Pupulandian ohjeen mukaan (olenkohan kehunut näitä ennenkin?) ja tämän ohjeen mukainen feta-kasvisvuoka.

Kuukausiraportti 2/2012

Helmikuussa tavoitteet etenivät näin:

Puolimaraton:
Kaksi kuukautta aikaa treenata. Juoksun ohella spinning sai vakiopaikan treenissä, itsekurini on sen verran huono etten omin päin tule puristaneeksi intervallitreenissä itsestäni kaikkea irti. Spinningissä tulee tehtyä kovemmin töitä kun joku muu sanoo koko ajan mitä pitää tehdä ja kaikki muutkin ympärillä tekevät. Lisäksi se auttaa vahvistamaan takareisiä, ne tuppaavat minulla juostessa hyytymään ensimmäisinä. Myös combat toimisi tuossa roolissa, sitä vaan on huomattavasti huonommin tarjolla. Kahdesti tuli käytyä combatissa helmikuun aikana. Spinningin ja combatin seurauksena juoksukilometrejä tuli vain 50, onneksi juoksumäärät eivät kerro koko totuutta helmikuun treenistä.

20 lajia:
Helmikuussa listalle tuli kolme uutta lajia, spinning, core ja combat. Yhteensä saldo on tähän mennessä siis yksitoista, vielä yhdeksän pitäisi tämän vuoden aikana kokeilla. Useimmat mitenkään tutut ja realistisesti mahdolliset lajit löytyvät jo listalta, joten homma saattaa käydä loppua kohden aika haastavaksi. Kymmenen kuukautta aikaa kerätä yhdeksän lajia, eiköhän tässä jotenkin ehdi. :) 

180 liikuntapäivää:
Helmikuu alkoi kovalla sykkeellä, varsinkin kuvaannollisesti. Tammikuun tökkimisen jälkeen olin kunnolla liikkeelle päästyäni niin treenikärpäsen purema että oli vähän vaikeaa muistaa levätä tarpeeksi. Yhteensä helmikuussa tuli 20 liikuntapäivää, yhteismäärä tältä vuodelta on siis 35.