HCR-reitti

Kuten olen aikaisemmin maininnut, HCR juostaan hyvin pitkälti samoilla reiteillä joilla lenkkeilen normaalistikin. Vaikka näyttää siltä että tuo jää itseltäni juoksematta, voisin silti sanoa pari sanaa reitistä niille joille se on ihan vieras. Haluan huomauttaa että en siis ole koskaan juossut HCR:ää, joten jos jollakulla kokeneemmalla on korjattavaa tai lisättävää niin kommentit otetaan kiitollisuudella vastaan.

Lähtöhän tapahtuu siis Vauhtitieltä ja reitti etenee siitä Töölönlahden ja Eläintarhanlahden ympäri, radanvartta Eläintarhaan, Laakson ratsastuskentän luota keskuspuistossa kiertelemään ja käy vielä koukkaamassa Pikku-Huopalahden ympäri ennen paluumatkaa ja stadionilla olevaa maalia. Koko reitin jyrkin ylämäki on "luulot pois"-tyyppisesti heti kahden kilometrin kohdalla. Ei siis kannata pelästyä, ei se koko reitti ole sellaista. Junaradan ylittämisen jälkeen tulee sitten heti yhtä jyrkkä alamäki. Junaradan itäpuolella oleva osuus on minulle vieraampi, siellä ei ole juurikaan tullut juostua. Muistelisin kuitenkin että 4,5 kilometrin kohdalla tulee taas ylämäki, mutta se ei ole niin jyrkkä kuin edellinen.

Pohja on asfalttia lähdöstä 7,5 kilometrin kohdalle saakka. Tuossa 7,5 kilometrin kohdalla on se työmaa jota ihmettelin, enkä tiedä miten reitti siitä nyt sitten kulkee. Luultavasti se on vedetty mäen kautta mutta siinä on myös mahdollisuus että reitti kulkisi tasamaata, en siis mene vannomaan miten se tässä menee. Mahdollinen mäki on aika pitkä ja inhottava, mutta siinä voi tsempata itseään sillä tiedolla että heti perään tulee yhtä suuri alamäki. Tässä kohdassa pohja vaihtuu hiekaksi.

Tämän jälkeen onkin suht tasaista ihan maailman tappiin asti. Pohja on hiekkaa 12,5 kilometriin saakka, minkä jälkeen se vaihtelee muutamaan otteeseen. Paluumatkalla on taas keskuspuistossa hiekkapohjaa kilometrit 18-19,5 ja asfalttia loppumatka. Stadionille tullessa tulee vielä viimeiset pari kappaletta ylämäkiä, sisua siis kysytään ihan loppuun asti.

Tsemppiä kaikille juoksijoille! Jos en itse selviydy lähtöviivalle niin tulen sitten ainakin reitin varteen hihkumaan.

Sohvannurkassa

Uskomattoman tylsää tämä sohvalla makaaminen. Pelaan Sims 2:ta, katson netistä kaiken maailman huonoja ohjelmia ja tuijotan ikkunasta kaihoisasti kun ulkona paistaa niin kauniisti aurinko. Jospa sitä vaikka kävelemään lähtisi jossain välissä. Nyt kun tiedän että väsymiselle on ihan terveydelliset perusteet, uskallan antaa väsymyksen tulla enkä lähde liikkumaan, varsinkaan hengästymiseen saakka (ja hengästyminenhän tapahtuu tässä kunnossa ihan heti). Rauhallisia kävelylenkkejä olen pariin otteeseen tehnyt. Tahtoisin vaan niin kovasti tehdä jotain kunnolla. Tiedän että hikiliikunnasta tulee hyvin todennäköisesti paha olo eikä siitä ainakaan mitään hyötyä ole, mutta kun tahtoisin.

Ruokailurytmiin täytyy nyt kiinnittää normaalia enemmän huomiota koska rautaa pitää syödä kaksi kertaa päivässä ja sen yhteydessä pitää olla pitemmän aikaa syömättä. Lisäksi minulla on muitakin lääkkeitä jotka osaltaan vaikuttavat päiväjärjestykseeni. Päiväni koostuvat siis tällä hetkellä lähinnä syömisestä ja syömisen odottamisesta. Voipi olla että lähdetään Miehen kanssa leffaan tänään, tullaan ihan mökkihöperöiksi muuten. Vappuna suunnitelmissa olisi lähteä Linnanmäelle, tosin ihan vaan haistelemaan tunnelmaa ja syömään hattaraa, tuskin tulee missään laitteissa käytyä. Vaikka olisihan sekin uusi kokemus, saisi ainakin pään pyörälle vielä herkemmin kuin normaalisti. :)

Kävin sitten lääkärissä...

...missä otettiin ihan varmuuden vuoksi rutiininomainen hemoglobiinitesti. Se muuttuikin sitten aika epärutiininomaiseksi, kun tulos oli 73. 

Ihan oikeasti, 73. Sain passituksen suoraan sairaalalle jatkotutkimuksiin ja siellä vierähtikin puoli päivää. Lopputulos oli se että mitään dramaattista ei löytynyt, käskivät syödä rautatabletteja ja käydä viikon-parin päästä uudestaan verikokeissa, eivät kokeneet verensiirtoa tarpeelliseksi koska olen ihan hyvässä kunnossa ja tuo on luultavasti laskenut tosi hitaasti.

Taidanpa lakata ihmettelemästä miksi juoksuvauhti on niin hidas, ihme juttu että olen ylipäänsä pystynyt urheilemaan kun lihakset eivät saa happea. Tuo selittää senkin miksi lenkillä on tullut huono olo ja miksi hengästyn niin herkästi.

Puolimaratonin kohtalosta en uskalla sanoa vielä mitään. Sain todella tujun rautakuurin ja lääkäri sanoi että sen pitäisi nostaa hemoglobiinia aika nopeasti kun se on tuollaisissa lukemissa. Ja olenhan minä tähänkin asti juossut, eli kroppani on jotenkin käsittämättömällä tavalla tottunut tuohon. Lääkäri ei kyllä luvannut että pääsisin juoksemaan. Pidän melko todennäköisenä että HCR jää juoksematta, mutta tarkkailen vointiani ja teen päätöksiä vasta ihan kisan alla.

Kaikkeen se kroppa näköjään tottuukin. Odotan ihan innolla miten kuntoni lähtee kohoamaan kun saan tuon kuntoon.

HCR-lehti tuli

Kääk, nyt se puolimaraton tuntuu aika paljon todellisemmalta kun HCR-lehti ja siten myös lähtölupa kolahti eilen postiluukusta. Lehdessä oli myös juoksureitti, joka vaikuttaisi olevan sama kuin viimevuotinen, sen verran mitä olen sitä netistä vilkuillut. Reitti kulkee aika suurelta osin minulle hyvinkin tuttuja lenkkireittejä. Helpottaa varmaan juoksemista kun ei tule jokainen ylämäki yllätyksenä. 7,5 kilometrin kohta vähän ihmetyttää (Nordenskiöldinkadun ja ratsastuskentän väli) kun siinä on työmaa, ihan oikeastiko juoksureitti kulkee sen läpi..? Eihän tuo tietenkään minun ongelmani ole, sittenhän sen näkee miten järjestäjät ovat sen ratkaisseet. Ihmettelen vaan.

Tarkoitus oli käydä huomenna juoksemassa viimeinen pitempi lenkki, mutta suunnitelmiin tuli pieni muutos. Rakas ystäväni halusi lähteä tänään viihteelle ja ehdimme niin harvoin viettää aikaa yhdessä että eihän tuosta kieltäytyäkään voinut. Alkoholia en aio juoda mutta tanssittua luultavasti tulee niin paljon kuin jalat kantavat ja nukkumaanmenokin saattaa venyä aamuun asti. Lenkkikuntoni huomenna on siis melko kyseenalainen, joten päätinkin käydä tänään juoksemassa niin voin hyvillä mielin pitää huomisen lepopäivänä. Ihan putkeen ei homma mennyt kun ruokailusta oli kai liian vähän aikaa ja tuli paha olo juostessa. Lenkki kutistui sitten lopulta runsaan tunnin kävelypainotteiseksi lenkiksi. Olkoon, ei tuo niin dramaattista ole. Sainpahan ainakin raitista ilmaa.

Tarkoitus oli pitkän lenkin jälkeen alkaa hissutella liikunnan kanssa ja ottaa puolimaratoniin saakka kevyemmin, mutta näköjään se alkoi jo tästä päivästä. Ensi viikolla hölköttelen vielä jonkun verran ja viimeinen viikko menee energiaa kerätessä: syömistä, sohvalla makaamista ja pieniä kävelylenkkejä.

Paluu vakiolenkille

Eilinen päätökseni lykätä juoksemista vielä yksi päivä eteenpäin kannatti, tänään juokseminen jaksoi taas kiinnostaa enemmän. Olen nyt päättänyt hyväksyä että puolimaratonilla tarkoitukseni on vain päästä maaliin. Tämänpäiväiseen juoksuun suhtauduinkin treeninä jonka tavoitteena ei ole olla huippukunnossa puolimaratonilla (ihan hyvä päätös tässä vaiheessa) vaan olla hyvässä kunnossa loppuelämäni.

Ohjelmassa oli intervallitreeni ja juoksin sen ihan hyvillä mielin. Sykemittaria kaipaisin edelleen, on niin vaikeaa arvioida millä tasolla syke on intervalleissa. Muuten oli ihan viihtyisä lenkki, mitä nyt sukka vähän hiersi ja vasemman reiden ulkosyrjä osoitti loppuvaiheessa jumittamisen merkkejä. Aika jännä, tuo kohta ei ole ikinä ennen ilmoitellut itsestään. Toivottavasti se oli vaan joku hetkellinen härö, sukan hiertämisestä johtunut muutos askeleessa tai jotain muuta ohimenevää.

Ensimmäistä kertaa tänä keväänä pääsin kunnolla kiertämään vakiolenkkini, jota syksyllä juoksin usein. Talvella siinä oli ladut ja metsän keskellä polut pääsivät sulamaan todella hitaasti. Kerran aikaisemmin kävin yrittämässä tuon lenkin juoksemista mutta silloin pohja oli vielä rasittavaa lumimuhjua, vaikka muilta vakiolenkeiltäni oli kaikki lumi sulanut jo aikaisemmin. Nyt lunta oli metsän puolella vielä jäljellä mutta polut olivat koko matkalta paljaina. Ihanaa päästä takaisin metsään, jalkakäytävillä juokseminen on ollut ihan siedettävää mutta liikennevaloihin pysähtyminen on sotkenut rytmiä ja varsinkin intervallilenkkien reitit on sen takia joutunut suunnittelemaan etukäteen huolellisesti. Metsässä voi vaan juosta.

Ja oli sitä lenkkimusaakin mukana, tänään toimi parhaiten Hanna Pakarisen Go Go.

Hengittämisen vaikeus

Annoin itselleni yhden ylimääräisen päivän aikaa löytää jonkunlaista motivaatiota juoksemiseen. Tarkoitus oli juosta tänään, mutta kun ei yhtään napannut, päätinkin käydä uimassa. Päivä se on huomennakin ja loppuelämän kannalta siitä juoksutreenistä on huomenna ihan yhtä paljon hyötyä kuin tänään, varsinkin kun en pudottanut yhtään juoksulenkkiä pois treenikalenterista, järjestelin niitä vaan uudestaan.

Kävinkin siis uimassa, koska juuri nyt siihen on paljon enemmän intoa. Keskityin taas vartalonkiertoon, yritin ottaa hallittuja hitaita vetoja ja kontrolloida vatsalihaksilla vartalon asentoa. Erityisesti skarppasin sisäänhengityksen kanssa, koska sain Mieheltä kritiikkiä siitä että painan olkapään alas ja menen ihan poikittain kun hengitän. Tänään käänsin siis vartaloa hallitusti ja kun vartalo oli haluamassani asennossa, keskityin siihen että käännän vain päätä sisäänhengitystä varten ja pidän muun vartalon paikallaan. Vasemmalta puolelta hengitys onnistui paremmin, oikealta hengittäessä tuntui että olkapää vaan karkaa ihan väkisin. Tarvitaan siis vielä lisää keskivartalotreeniä, erityisesti pilatesta. Ja tietenkin ihan erityisen paljon lisää uintia.

Onnistuin muuten pudottamaan nenäklipsini pitäessäni taukoa altaan päädyssä. Valkeni ihan salamannopeasti miksi niitä myydään kaikenmaailman neonväreissä, kun yritin etsiä valkoisesta ja läpinäkyvästä muovista tehtyä klipsiäni altaan pohjasta. Löytyi se lopulta, mutta ensi kerralla ostan kyllä vähän erottuvamman värisen. Ja jos en ole vielä ehtinyt kehua nenäklipsiä täällä niin nyt kehun: se on tehnyt uinnista noin miljoona kertaa miellyttävämpää. Aikaisemmin minulla oli aina nenä poskionteloita myöten täynnä vettä, nykyisin ei ole mitään ongelmia. Ainoa vaan että klipsini on vähän liian iso pikkuiseen nenääni ja se tökkii uimalasieni keskiosaa. Uidessa se ei haittaa, silloin se pysyy paikallaan kuin liimattuna, mutta se on tiellä heti jos joutuu näpräämään laseja. Eli ostoslistalla on yksi pieni neonpinkki nenäklipsi. :)

Plääh

Nyt se sitten tapahtui. 2,5 viikkoa aikaa puolimaratoniin eikä juokseminen enää yhtään huvita. Juoksunopeuteni on niin hidas että tuntuu ihan turhalta lähteä edes kokeilemaan. Olen lusmunnut vauhtikuntotreeneissä, juossut liian hiljaa kun olen ajatellut että kyllähän se kunto tässä vielä ehtii kasvaa vaikken juuri tänään juoksisikaan niin reippaasti. Nyt tilanne on sitten se että aika on loppu, matkavauhti on hidas ja ottaa päähän.

Kyllä minä silti aion sinne puolimaratonille lähteä. Kävelen vaikka jos en muuta jaksa. Sittenpähän sen näkee miltä se tuntuu ja onko pitkänmatkanjuoksu minun juttuni. Harmittaa vaan että kun olen kuitenkin juossut ne lenkit, niihin ei olisi kulunut yhtään enempää aikaa jos olisin juossut kunnolla. Turhaa tehdä asioita puoliteholla, lopputuloskin on nyt sen mukainen.

Olen miettinyt hitaan matkavauhdin syitä. Yksi on ihan varmasti lihaskunto, varsinkin takareidet hyytyvät aivan liian aikaisin. Toinen on tekniikka, en ole kiinnittänyt kovin kauaa tarpeeksi huomiota juoksutekniikkaani joten sitäkään en jaksa ylläpitää kun väsyn. Olen myös pari päivää lueskellut urheiluravitsemuskirjaa ja sen perusteella uskoisin että olen aika suuren osan treeneistäni tehnyt huomaamattani nestehukkaisena, mikä tietenkin rajoittaa suorituskykyä aika radikaalisti.

Sitten vielä se tekijä jolla aion tulevaisuudessa tarttua tuohon vauhtikuntotreeneissä lusmuiluun. Heti ensimmäisestä kesätyöpalkastani aion nimittäin ostaa sykemittarin. Sen puuttumisesta johtuu varmasti aika paljolti tuo liian hiljaa juokseminen, on niin helppo ajatella että on se syke varmaan ihan hyvällä tasolla jos se on sen verran korkea etten pysty itse laskemaan sitä kellon kanssa. Miehen sykemittarihan minun piti saada käyttöön jo joskus talvella, mutta se on ikivanha ja lojunut vuosikausia kaapissa eikä sitä saatu huollossa heräämään henkiin.

Näillä asioilla lähden siis jälkiviisastelemaan 2,5 viikon kuluttua. Kunhan olen ensin juossut sen puolimaratonin.