Kunto kasvaa levossa

Juoksutreeniin palaaminen edistyy vaiheittain. Kuten edellisellä kerralla mainitsin, säärissä oli tuolloin kipua. Tulikin lepäiltyä koko seuraava viikko että sain vihlomisen loppumaan kokonaan. Liikuntana olikin sillä viikolla lähinnä vain järvessä pulikointia. Ihanaa.

Viime viikko sujuikin sitten taas juosten. Kaksi nopeaa 7,5 km lenkkiä ja eilen rauhallisempi 11,5 km, eikä säärissä ole tuntunut mitään. Lepo kannatti siis. Eilinen 11,5 km lenkki oli todella hyvän tuntuinen, jalat olivat kevyet ja niiden puolesta olisin voinut mennä reippaamminkin, mutta syke tahtoi nousta. Tosin lenkki tuli tehtyä keskellä päivää ja lämpötila oli hellerajan paikkeilla, joten ei mikään ihme että syke nousi herkästi. Juoksuvauhti oli silti parempi kuin pitkillä lenkeillä ennen. Oikeaan suuntaan mennään! Tällä hetkellä se syyskuun Ruisrääkki tuntuu oikeinkin houkuttelevalta.

Hassua, tuntuu että juoksun vähäinen määrä on parantanut kuntoa. Ei ehkä ole ihan pelkkää legendaa että kunto kasvaa levossa. Samaa sanoi kyllä Mieskin kun ihmettelin hänelle parantunutta juoksunopeutta, hän kertoi tehneensä uinnissa 50 metrillä kaikkien aikojen ennätyksensä sen jälkeen kun oli jo lopettanut koko harrastuksen. Tosin kestävyys kehittyi päinvastaiseen suuntaan, jo 100 metrillä hän oli ollut paljon hitaampi kuin ennen. Ei siis kannata heittäytyä ihan kokonaan sohvalle. 

Tämä ihan vaan rohkaisuna niille jotka joutuvat syystä tai toisesta pakkolepoon (ja itsellenikin muistutuksena että maltan levätä), ei se peruskunto ihan noin vaan katoa. Muutaman viikon treenillä olen saanut itseni parempaan juoksukuntoon kuin missä olin viime syksynä, vaikka lenkkeilyä on ollut todella vähän. Toki täytyy muistuttaa etten ole pelkästään röhnöttänyt sohvalla vaan on tullut käytyä uimassa säännöllisesti ja muutenkin olen tehnyt sitä sun tätä, vaikken olekaan ollut mitenkään järjestelmällinen. Ja teinhän minä juoksuharrastusta aloittaessani pohjatyöt aika perusteellisesti, maltoin silloin juosta hiljaa ja säännöllisesti ja rakentaa peruskuntoa. Kai siitä on jotain jäänyt talteen.

Ja sitten se treenimusiikki. Älkää vaan kysykö miksi, mutta viime lenkeillä kuulokkeissa on pyörinyt Dingoa. Toimii.

Faster, faster!

Meninkin sanomaan edellisessä postauksessa ettei suunnitelmissa ole osallistua mihinkään juoksutapahtumiin. Siitä se ajatus meni takaraivoon ja on kummitellut siellä sen verran, että tuli katsottua millaisia tapahtumia syksyllä löytyy. Ihan vaan uteliaisuudesta.

Ruisrääkki olisi kivasti kahden kuukauden päästä, tässä ehtisi vielä hioa kuntoaan sitä silmälläpitäen. Tuonne pääsee opiskelijahinnalla ilmoittautumaan elokuun loppuun asti, joten vielä ei ole mitään kiirettä tehdä päätöksiä. Kovasti tuo houkuttelisi.

Lenkkeilyssä olenkin nyt lähtenyt liikkeelle sillä taka-ajatuksella että tuohon tähdätään. Noiden kaiken maailman vaivojen takia juoksu on ollut jäissä enkä ole juossut ainuttakaan pitkää (yli 10 km) lenkkiä viime syksyn puolimaratonin jälkeen. 7 km lenkit ovat kuitenkin vähäisestä harjoituksesta huolimatta kulkeneet ihan hyvin, joten ei se juoksukunto ihan kadonnut ole ja pidän ihan mahdollisena parantaa aikaani viime syksyyn verrattuna. Jalat pitää kuitenkin totuttaa taas pitempään matkaan ja viikonloppuna aion pinkaista ensimmäisen pitkiksen pitkään aikaan. Ja jos päätän olla sittenkin osallistumatta kisaan niin sitten päätän, tuleepahan jotain mielekkyyttä lenkkeilyyn kuitenkin.

Jotta jotain kehitystä tapahtuisi viimevuotiseen verrattuna (en halua enää kuluttaa yli 2,5 tuntia yhteen pikku puolimaratoniin, pakko sen on sujua nopeammin), juoksunopeutta olisi syytä saada nostettua. Olen nyt pari kertaa juossut nousevavauhtisia lenkkejä. Ensimmäinen oli 6 km ja koostui neljästä 1,5 km pätkästä, joista jokainen juostiin edellistä kovemmalla sykkeellä (sykettä on helpompi seurata kuin nopeutta koska sykemittari on ranteessa mutta GPS taskussa - logiikkansa siinäkin). Toisella kerralla lisäsin tuohon ylimääräisen lenkin kuntoradalla, matka kasvoi 1,5 km ja koostui viidestä osasta. Tuolla ensimmäisellä kerralla tuntui että juoksunopeudet asettuivat aika luonnostaan tiettyyn kohtaan ja tiettyyn sykkeeseen. Jälkimmäisellä kerralla huomasin että joukossa oli selvästi yksi pätkä, jolla tasaista vauhtia oli kauhean vaikeaa löytää. Näköjään elimistölläkin on tietyt kohdat joissa homma toimii paremmin, jälkimmäisellä lenkillä yritin väkisin asettaa sykkeen/juoksunopeuden sellaiseen kohtaan jossa se ei luonnostaan halua olla.

Molemmilla kerroilla olen ollut kauhean ylpeä viimeisistä 1500 metristä, lähinnä siitä miten pääni on ne jaksanut. Minun ongelmani reippaammassa vauhdissa on aikaisemmin ollut että jalat veisivät mutta pää väsyy. Sykemittarista oli selvästi apua, tiedän millä sykkeellä pystyn juoksemaan ja oli helpompaa olla antamatta periksi kun tiesin ettei sykkeeni ollut mikään luonnottoman korkea ja että olen aina ennenkin jaksanut ylläpitää sitä tuolla tasolla, vaikka se vähän pahalta tuntuisikin. Muutenkin asenne on ollut kohdallaan, en ole miettinyt kuinka kamalan kovaa pitää juosta ja kuinka rankkaa on, vaan lähinnä ajatuskulku on ollut "ei enää pitkään, enää 500 metriä... ja sitten kiihdytetään vauhtia" ja hihitellyt kuinka motivoin itseäni jaksamaan sillä perusteella että kohta pääsee kovempaa. Henkisesti on nyt tuntunut valtavan hyvältä juosta ja askelkin tuntuu ilmavammalta kuin viime vuonna.

Treenimusiikiksi on sopinut erityisen hyvin Within Temptationin Faster:

Treenimusiikkia á la 90's

Vietin teinivuoteni suurimmalta osin 90-luvulla ja siitä syystä kyseisen ajan musiikki on edelleen kovin lähellä sydäntäni. Ysärimusiikin joukosta löytyy oikein kelpoa treenimusiikkia (tai sitten ne tehoavat vai minuun koska nostalgia saa minut unohtamaan treenin rankkuuden). Tässä joitakin ainakin itselläni toimivia treenibiisejä:

Captain Jack: Captain Jack

Leila K: Electric

Babylon Zoo: Spaceman

Scatman John: Scatman

Sash!: Equador

Faithless: Insomnia

Hanson: Where's the Love

Jalat vie ja järki luovuttaa

Tänään juoksin runsaan tunnin peruskuntolenkin. Syke ja kulutus jäivät vähän arvailujen varaan, sillä sykemittarista hukkui signaali puolivälissä. Siihen asti se oli vähän väliä huomautellut että syke nousee liian korkeaksi ja luulen että lenkin loppupuoliskolla se nousi ihan huoletta liian ylös, kun ei enää ollut laitetta joka sitä olisi vahtinut. Yritin kuitenkin ottaa ihan rauhallisesti, joten ei kai se niin kovin draamaattista ole vaikka se syke olisi pikkuisen noussutkin, ei se ainakaan ihan holtittoman ylös päässyt. Heitin sykevyön pesukoneeseen heti lenkiltä tultuani, olen ollut vähän turhan laiska pesemään sitä ja siksi se varmaan nyt heittäytyi lakkoon.

Juoksu tuntui todella hyvältä. Fiilistelin vaan sitä tunnetta kun jalat vaan vievät ja jossain vaiheessa huomaa ettei ole ajatellut mitään pitkään aikaan. Uskomattoman rentouttavaa. Lenkin aikana satoi kevyesti mutta eipä tuokaan mitään haitannut, en juurikaan edes huomannut sitä enää vauhtiin päästyäni. Kovasti oli porukkaa shortseissa ja t-paidassa juoksentelemassa tuolla, ei siis tainnut se pikkuinen sade haitata muitakaan.

Lenkkimusiikki voisi tällaisena päivänä olla vaikkapa hyväntuulista Tiktakia:

(jos video ei toimi niin pahoitteluni, tuli liitettyä tuo vähän eri tavalla kuin normaalisti. Jos tuo nyt ei jollakulla näy niin kyseessä on siis Tiktakin Mutta mä rakastan sua)

Paluu vakiolenkille

Eilinen päätökseni lykätä juoksemista vielä yksi päivä eteenpäin kannatti, tänään juokseminen jaksoi taas kiinnostaa enemmän. Olen nyt päättänyt hyväksyä että puolimaratonilla tarkoitukseni on vain päästä maaliin. Tämänpäiväiseen juoksuun suhtauduinkin treeninä jonka tavoitteena ei ole olla huippukunnossa puolimaratonilla (ihan hyvä päätös tässä vaiheessa) vaan olla hyvässä kunnossa loppuelämäni.

Ohjelmassa oli intervallitreeni ja juoksin sen ihan hyvillä mielin. Sykemittaria kaipaisin edelleen, on niin vaikeaa arvioida millä tasolla syke on intervalleissa. Muuten oli ihan viihtyisä lenkki, mitä nyt sukka vähän hiersi ja vasemman reiden ulkosyrjä osoitti loppuvaiheessa jumittamisen merkkejä. Aika jännä, tuo kohta ei ole ikinä ennen ilmoitellut itsestään. Toivottavasti se oli vaan joku hetkellinen härö, sukan hiertämisestä johtunut muutos askeleessa tai jotain muuta ohimenevää.

Ensimmäistä kertaa tänä keväänä pääsin kunnolla kiertämään vakiolenkkini, jota syksyllä juoksin usein. Talvella siinä oli ladut ja metsän keskellä polut pääsivät sulamaan todella hitaasti. Kerran aikaisemmin kävin yrittämässä tuon lenkin juoksemista mutta silloin pohja oli vielä rasittavaa lumimuhjua, vaikka muilta vakiolenkeiltäni oli kaikki lumi sulanut jo aikaisemmin. Nyt lunta oli metsän puolella vielä jäljellä mutta polut olivat koko matkalta paljaina. Ihanaa päästä takaisin metsään, jalkakäytävillä juokseminen on ollut ihan siedettävää mutta liikennevaloihin pysähtyminen on sotkenut rytmiä ja varsinkin intervallilenkkien reitit on sen takia joutunut suunnittelemaan etukäteen huolellisesti. Metsässä voi vaan juosta.

Ja oli sitä lenkkimusaakin mukana, tänään toimi parhaiten Hanna Pakarisen Go Go.

Treenimusiikkia

Kurkku on karhean tuntuinen ja muutenkin olo on vähän väsynyt, joten pidän huomiseksi suunnitellun lepopäivän jo tänään. Eilen tuli käytyä juoksemassa, pilateksessa ja uimassa joten ei ehkä ole mikään ihmekään jos kroppa on levon tarpeessa. Ajattelinkin liikuntapostauksen sijasta linkittää tänään muutamia treenimusiikkilemppareitani.

Treenimusiikki on minulle ihan ehdotonta. Varsinkaan juoksulenkeistä ei tule yhtään mitään ilman musiikkia, ajattelen aivan liikaa kuinka paljon matkaa on vielä jäljellä ja kuinka tylsää juokseminen on. Hyvän musiikin kanssa voi parhaassa tapauksessa unohtaa juoksevansa, katselee vaan maisemia ja kuuntelee hyvää musaa, mikäs sen mukavampaa. Myös voimaharjoittelussa pidän usein omaa musiikkia mukana. Vakiokuntosalillani on välillä aika erikoinen soittolista ja joskus vaan tarvitsee kunnon musiikkia että saa sen viimeisenkin energian puserrettua treeniin.

En ole kovin nirso treenimusan tyylilajin suhteen. Soittolistalle mahtuu niin poppia kuin rockiakin, ainoastaan rap ei oikein nappaa. Toki sieltäkin joitakin yksittäisiä helmiä löytyy mutta pääasiassa se ei ole oikein omaan makuuni.

Viime aikoina soittolistallani ovat pyörineet mm. nämä:

David Guetta ft. Sia: Titanium

My Chemical Romance: Na Na Na

Avril Lavigne: The Best Damn Thing

Breaking Benjamin: I Will Not Bow

Pink: U & Ur Hand

Rihanna: S&M

Lisää treenimusiikkilemppareitani löytyy tunnisteen "Treenimusiikki" alta.

Kahden tunnin lenkki

Juoksin tänään ensimmäistä kertaa kaksi tuntia. Okei, en ihan putkeen, kävelin pariin otteeseen vähän ja jouduin välillä odottelemaan liikennevaloissa. Olen koko viikon odottanut tätä lenkkiä ja eilen pääsin vielä oikein sanomaan että onpa kivaa kun jalkakäytävillä ei ole enää lunta, paljon mukavampaa lähteä juoksemaan kahden tunnin lenkki. Lyhyeksi jäi se riemu, yön aikana sitä lunta olikin sitten satanut. Plääh.

Mittasin etukäteen kartasta vähän yli 14 kilometrin lenkin kun laskeskelin että siihen varmaan menee matalalla sykkeellä juuri se kaksi tuntia. Just joo, olikin odottamattoman paljon lunta ja jäätä ja loskaa ja muhjua eikä se vastatuulikaan auttanut asiaa. Jossain kohtaa oli pakko kävellä ihan sen takia kun tuntui että tuuli työntää vaan enemmän taaksepäin jos juoksee. Jätin viimeisen mutkan reitistä juoksematta ja oikaisin kotiin kun näytti että menee koko aamupäivä muuten. Kestoksi tuli juuri se suunniteltu 2 tuntia, mutta matkaa meni vain 12,5 kilometriä.

Hassua miten juoksemisesta on tullut niin itsestäänselvyys. Jokin pieni ääni takaraivossa yrittää muistuttaa ettei siitä ole kauaa kun kaksi tuntia juoksemista olisi tuntunut aivan utopistiselta. Nyt tuntui vaan itsestäänselvältä että jaksan niin pitkälle kuin ikinä haluan ja huomioni kiinnittyi vain nopeuteeni. Pitäisi muistaa olla onnellinen siitä että olen päässyt tähän pisteeseen. Ja sitä paitsi polvikaan ei kipeytynyt yhtään, pelkäsin sitä etukäteen. Tämän lenkin juoksin Niken pronaatiotuetuilla kengillä. Minulla on myös kahdet neutraalimmat kengät, toiset ovat ikivanhat Niken lenkkarini ja toiset uudet Adidakset jotka ostin alennuksella Prismasta ja joita olen käyttänyt vaan juoksumatolla. Taitaa olla jaloille aika hyvä ratkaisu vaihdella kenkiä, ainakin jalkaongelmat ovat hävinneet kun olen lakannut juoksemasta koko ajan samoilla kengillä. Pronaatiotuetut kengäthän minulla pitäisi fysioterapeutin mielestä olla, mutta se polvi vaan kipeytyi jos juoksin pelkästään niillä, vaikka totuttelin niihin todella hitaasti. Nyt alan uskoa että olen löytänyt omille jaloilleni sopivan toimintatavan ja varmasti lihaksien vahvistuminenkin auttaa asiaa.

Kaiken kaikkiaan asiat ovat siis aika hyvin, ei pitäisi jaksaa valittaa sellaisista pikkuasioista kuin lumesta. Eiköhän se parin kuukauden sisällä kuitenkin sula. :)

Kuulokkeissa soi tänään mm. Kelly Clarksonin My Life Would Suck Without You.

Kevään merkkejä

1. Kesken juoksulenkin ei ala lumisade vaan vesisade.
2. Edelliseen viitaten: märät kengät ja sukat.
3. Vaatetuksen keventämisestä huolimatta on hiki.
4. Asfalttia näkyvissä! Hetkittäin pääsee juoksemaan jalkalihaksista tulevalla voimalla, kun koko talven ajan juoksu on tapahtunut lähinnä tahdonvoimalla.

Juoksemassa tuli siis käytyä. Eilisen combatin jäljiltä pohkeet olivat aika jumissa ja vaikka sitä asfalttiakin oli näkyvissä, valtaosa tunnin lenkistä tapahtui äärimmäisen liukkaaksi sulaneella lumella tai loskassa. Helsinkiläisille voin antaa sellaisen vinkin että Töölönlahden rannoille on ihan turhaa lähteä juuri nyt ilman nastallisia kenkiä, siellä oli aivan järjettömän liukasta. Monessa muussa paikassa lumen pinta oli veden vaikutuksesta edes vähän muhjuinen eikä siis niin liukas, mutta tuolla se oli aivan kivikova. Odotan ihan hinkuna teiden sulamista, niin paljon helpompaa se tekee juoksemisesta.

Päivän paras lenkkibiisi oli vaihteeksi kotimaista, Aknestikin Avaruuden aikataulut.

Nyt meillä on ruuanlaitto käynnissä. Emme jaksa kokkailla joka päivä ja siksi nytkin teemme kerralla kaksi ruokaa, niillä pärjää sitten taas pari päivää. Työn alla ovat pinaattiletut Pupulandian ohjeen mukaan (olenkohan kehunut näitä ennenkin?) ja tämän ohjeen mukainen feta-kasvisvuoka.

Tilasiko joku lumisadetta?

Liikunta tekee ihmisestä näköjään superihmisen, minusta on tainnut tulla säiden valtias. :) Jo ties kuinka monella peräkkäisellä lenkillä on tapahtunut niin, että lumisade alkaa kun olen juuri lenkin puolivälissä. Alkoi tuntua jo vähän epätodelliselta kun se taas eilen tapahtui. Että jos joku tahtoo lumisadetta, kertokaa vaan minulle niin käyn lenkillä ja asia hoituu. Tosin tänään sille ei näytä olevan tarvetta, sen verran sakeasti tuota tulee että tuskin kukaan enää enempää kaipaa.

Eilen tuli hölköteltyä 6,4 kilometriä. Jalat olivat alkulenkistä aivan tukossa combatin jäljiltä, hiljakseen ne sitten vertyivät mutta vauhti pysyi ihan hitaana palauttelevana vauhtina koko lenkin ajan. Kyllä huomaa ettei ole tullut käytä combatissa vähään aikaan, se sai aikaan melko tasaisen kokovartalojumin. Tänään uimaan, eiköhän viimeistään sillä mene nämä pahimmat jumit ohi.

Mitä huonompi keli, sitä aurinkoisempi lenkkimusiikki. Pähkähullun musiikin kuuntelemisessa lenkillä on se ilo, että juokseminen sujuu hyvinkin kivuttomasti kun kaikki huomio menee ajatukseen "Mitä ihmettä mä oikein kuuntelen?" Eilisellä lenkillä ylivoimaisesti parhaiten toimi Sqeezerin ysärihitti Blue Jeans, jolla muuten on myös erittäin (köh...) hieno video.

Onnelliset jalat

Tervehdys taas.

Viikonloppu tuli vietettyä itärajan tuntumassa. Oli melkoisen rapsakka pakkanen, vielä kun olosuhteiden pakosta piti välillä oleskella ulkosalla ei-ihan-ulkoiluvaatteissa, niin kyllä siinä olisi vähän vähempikin riittänyt. Vaan onhan tuolla pakkanen ihan eri tuntuista kuin täällä etelässä, paljon kuivempaa ja tyynellä säällä kovatkin pakkaslukemat tuntuvat ihan siedettäviltä. Ja olihan siellä ihan uskomattoman kaunista, ne lumiset metsät kuunvalossa... Ihan taikaa.

Eilen oli kotiinpaluun aika ja juuri samaan saumaan osui lauhtuminen, joten pääsin tänään palaamaan taas päivärytmiin ja käymään koulun jälkeen lenkillä. Jalat tuntuivat valtavan onnellisilta, alkulenkistä oli selvästi ylimääräistä ilmaa askeleessa. Vajaa kuusi kilometriä tuli viipotettua, loppuvaiheessa oli liukkaampia polkuja (tai sitten en vaan ehtinyt huomata alkulenkin aikana sutimista kun olin liian onnellinen) ja vauhti hyytyi, mutta suht pitkälle sain pidettyä hyvää, vähän reippaampaa vauhtia. Paras lenkkibiisi oli tänään PMMP:n Merimiehen vaimo.

Joskus sattuu

Vietettyäni viikonlopun surullisissa merkeissä oli tänään ohjelmassa paluu arkeen. Suru ei onneksi osunut aivan lähelle minua, jolloin minulla oli viikonloppuna voimia tukea niitä joille se oli kipeämpää. Nyt kuitenkin palasin kotiin, normaaliin päivärytmiin ja myös liikuntojen pariin.

Aamun aloitin ihanalla pitkällä venyttelysessiolla ja illalla kävin lenkillä, joka oli kaikkea muuta kuin ihana. Eihän tuo lumisade vielä mitään, tai vastatuuli, tai se muhju mitä kapeampiin kohtiin polkua on kertynyt, tai ne kuluneet lenkkarit joilla ylämäessä ei meinaa päästä eteenpäin kun luistavat niin paljon. Tuntuu että toistan itseäni, mutta kaikista muista haasteista huolimatta häntäluu oli taas se mihin treeni tökkäsi. Se oli nyt jostain syystä oikein erityisen kipeä. En tiedä johtuuko siitä ettei ole nukkunut omassa sängyssä vai pitkästä autossa istumisesta vai mistä, mutta se ei tänään vaan sietänyt oikein mitään. Jouduin pitämään puolen tunnin lenkillä pari taukoa kun ihan lyhyetkin askeleet tuntuivat tärähtävän liikaa. En saanut pidettyä keskivartaloa siinä asennossa missä olisin halunnut eikä kävelykään tuntunut yhtään paremmalta. Välipäivä luvassa siis huomennakin. Huolestuttaa puolimaratonin puolesta, eihän siitä tällä menolla tule yhtään mitään jos ei pysty edes harjoittelemaan.

Sisua yritin hakea ehdottomasta suosikkitreenibiisistäni: Bon Jovin Love's the Only Rule. Albumilla kappale kuulostaa tältä (pahoittelut etten löytänyt parempaa videota, tässä videossa oikeinkirjoituksessa on hieman toivomisen varaa):

Juostessa ajatuksissani ei kuitenkaan pyörinyt tuo versio vaan tämä live-esitys Helsingistä viime kesältä. Jon Bon Jovilta menee ristiside tuossa 1:23 kohdalla ja hän vetää siitä huolimatta tuon jälkeen ihan kunnon keikan. Todistettuani itsekin tuon sisun livenä, tuo kappale antaa aina sellaisen tsempin etten edes kehtaa ihan pikkuasioiden takia luovuttaa. Ja onhan se muutenkin hyvä kappale. :)

Juoksin

En sitten käynyt spinningissä. Kävin lenkillä. Väärään aikaan otettujen päiväunien venähdettyä liian pitkiksi olisin myöhästynyt spinningistä eikä sitten muutenkaan yhtään huvittanut lähteä tuijottamaan kuntosalin seiniä joten uskaltauduin pitkästä, pitkästä aikaa lenkille. Kiersin 8,5 kilometrin lenkkini. Vähän juoksu tuntui tauon jälkeen erikoisissa lihaksissa, huomaa selvästi ettei crosstrainer kuitenkaan ihan samoihin lihaksiin vaikuta. Jalkaa vähän vihloi mutta ei mitenkään häiritsevästi eikä se pahentunut lenkin aikana, oikeastaan päinvastoin.

Vähän tihutti, mutta huppu päässä sitä ei juurikaan huomannut. Oli oikeastaan aika mukava juoksukeli. Olisihan se tietenkin kivaa jos talvikin tulisi joskus, mutta on siinä puolensa että lenkkipolut ovat sulana ja ilma on riittävän viileä mutta ei liian kylmä. Paras lenkkibiisi tänään oli E-Typen Back in the Loop, juuri sopivaa lenkkipoluillepaluumusiikkia (ja olipa hieno yhdyssana!).

Jos saisin yhden kauniin pyynnön esittää koiranulkoiluttajille niin se olisi tämä: jos koirasi ei ole aivan ehdottoman tottelevainen, älä pidä sitä vapaana lenkkeillessäsi julkisilla paikoilla. Kaupoista saa kuulemma ihan hyviä (juoksu)vöitä johon sen hihnan voi kiinnittää jos sen pitäminen kädessä ei syystä tai toisesta innosta. Minä pidän koirista ihan valtavasti, mutta ei silti ole kovin kivaa että kesken lenkin vastaantuleva ihan vieras koira juoksee kohti kuin ohjus ja alkaa hyppiä päälle. Joten kiltit ihmiset, jos se koira ei ihan täydellisen varmasti tottele niin pidetään se hihnassa, jookos?

Tenttielämää

Tenteissä hikoileminen jatkuu ja jättää harmillisen vähän aikaa salilla hikoilemiselle. Eilen kävin tekemässä tiukan intervallitreenin crosstrainerilla ja siihen päälle salitreenin. Ehkä tuo on ihan väärässä järjestyksessä tehty treeni, mutta pohdiskelin tätä mielessäni ja haluan nyt ensisijaisesti painottaa aerobisen kunnon kasvatusta. Siksi se ensin ja salitreeni vasta väsyneenä.

Kasasin soittolistalleni kappaleita, jotka kestivät hyvin pyöreästi neljä minuuttia ja kiskoin aina yhden kappaleen ajan kovaa vauhtia ja sitten pari minuuttia rauhallisemmin ennen seuraavaa intervallia. Aika tuntui kuluvan paljon nopeammin kuin normaalisti tasavauhtia viuhtoessa. Ehdottomasti toimivin treenibiisi oli tällä kertaa Lovexin Guardian Angel.

Tänään sain kökkiä tenteissä iltaan asti, mutta huomenna on välipäivä. Isoja tenttejä on edessä vielä loppuviikosta ja ensi viikon alussa, mutta ehkä sitä saisi lukemisen lomassa käytyä huomenna vaikka siellä spinningissä. Eihän se niin kauan kestä ja paremminhan sitten jaksaa lukea. Eikö niin?

(Sosiaalinen) elämä voittaa

Kovasti pitää kiirettä, ei ole yhtään kivaa tällainen. Viimeiset koulutyöt painavat päälle nyt ihan urakalla ja tenttejä on edessä aika kiitettävä määrä seuraavien kahden viikon aikana. Nyt huomaa koukuttaneensa itsensä liikuntaan ihan kunnolla kun ei millään tahtoisi keskittyä opiskeluun (no se ei ole mitään uutta) vaan miettii missä välissä ehtisi käydä vaikka siellä spinningissä, kun jalat ja pää niin tahtoisivat.

Tänään otan kuitenkin hetkellisen irtioton ja lähden pikkujouluihin. Huomenaamulla olevaa tenttiä ajatellen epäilemättä todella järkevää, mutta järkevähän minä olen. :) Ei tätä opiskelijaelämää voi liian vakavasti ottaa, ei siitä silloin ainakaan mitään tule.

Fiilis on nyt tällainen. Tämä toimisi treenibiisinäkin, pitääkin muistaa hankkia ihan omaan soittimeen.

Inspiraatiota piirretyistä

Tänään onnistuin taas tekemään kuntosalitreenin jo aamulla, tässähän on ihan liekeissä! En ole ikinä ollut aamuliikunnan ystävä, mutta näköjään siihenkin tottuu.

Inspiraatiolataus tuohon tuli tänään vähän epätavallisemmasta lähteestä. Itse asiassa katsoin tämän eilen illalla ja sen takia sain itseni potkittua salille heti aamulla, kai se ajatus hautui yön aikana juuri sopivasti. Kyseessä on siis pätkä Disneyn Mulan-elokuvasta.

Mulanista sen verran että jos et ole nähnyt sitä niin suosittelen katsomaan. Minusta se on Disneyn uudemman tuotannon ehdotonta parhaimmistoa (uudemmaksi tuotannoksi lasken kaiken minkä ilmestymisen muistan eli jostain 90-luvun alusta lähtien). Hieno tarina kunniasta ja rohkeudesta, Disneyn normaaliin nykylinjaan verrattuna tuo käsittelee noita aiheita aika taitavasti.

Toinen syy mennä aamulla salille oli se, että epäilin koko illan kuluvan koulussa jolloin en tietenkään olisi enää illalla ehtinyt. Iloiseksi yllätykseksi pääsin lähtemään sieltä kerrankin ihan ihmisten aikoihin, mutta oli ihan todellinen riski että olisin voinut joutua nököttämään siellä iltamyöhään. Harjoitustöiden palautukset painavat päälle ja viimeiset pari viikkoa ennen joulua kuluvat kunnon tenttisuman kimpussa. Yritän kuitenkin pitää huolta etten ihan hylkäisi liikuntaa. Tunnen itseni sen verran hyvin että jos annan itselleni luvan laistaa treenaamisesta pari viikkoa opiskelun takia, käytän sitä aivan varmasti tekosyynä tulevaisuudessakin. Silloinkin, kun tiedän jo etukäteen ettei se "säästetty" aika oikeasti kulu mihinkään opiskeluun. Yksittäisenä päivänä se voi vielä mennä läpi, mutta yleensä niitä "yksittäisiä päiviä" tuppaa kertymään peräkkäin vähän turhan monta.

Hämmentävä aamu

Lihakset jumittaneen sunnuntain combatin jäljiltä oli tarkoitus tehdä palauttava treeni jo eilen. En kuitenkaan saanut itseäni mitenkään potkittua liikkeelle, oli paljon tekemistä ja väsyttikin ihan vietävästi. Illalla aloin nuokkua jo todella aikaisin ja lopulta menin suosiolla nukkumaan jo yhdeksän jälkeen. Seuraukset tästä olivat jännät, heräsin nimittäin neljän jälkeen ihan pirteänä. Minä, maailman aamu-unisin ihminen! No, totuus tuosta taitaa olla että opiskelustressi vie yöunet, sillä on aina minuun sellainen vaikutus. Nyt nukuin sentään ihan kiitettävän monta tuntia, pahemmin stressaavina aikoina olen voinut nukkua viikkokausia korkeintaan neljän tunnin yöunia ja vaeltanut sitten päivät aivan zombina.

Kuva täältä

Takaraivossa kutkutti huono omatunto edellisen päivän löysäilystä, joten syötyäni rauhassa aamupalan pakkailin treenikamppeita sen kummempia miettimättä ja kahdeksalta aamulla tajusin tuijottavani itseäni kuntosalin peilistä. Siinä vaiheessa vasta aloin ihmetellä että mitä minulle oikein on tapahtunut ja miten olen sinne päätynyt. Voin sanoa että oli aika kohtuullisen hämmentävää.

Tein crosstrainerilla tunnin treenin matalalla sykkeellä, tuo sai vastata sitä pitkää hidasta lenkkiä jonka olisin muuten tehnyt. Ensimmäiset 45 minuuttia menivät ihan sujuvasti, sitten alkoi vähän jaloissa painaa. Hankalinta oli löytää sopivaa treeniviihdykettä, telkkarista tulee tietenkin tuohon aikaan vain aamuohjelmat, joissa ainakin kahdella kanavalla tehtiin jotain överikermaunelmajälkiruokia. Paha mielihän tuollaisesta vaan tulee. Lehtitarjontakin oli kehno, sain juoksennella ympäri kuntosalia etsimässä jotakin muuta lehteä kuin Elle tai Trendi kun nuo eivät ihan ole sitä aihepiiriä josta jaksan olla kiinnostunut. Löytyi sieltä sitten loppujen lopuksi Sport ja Fit. Olen kyllä vähän huolestunut lehtitarjonnasta jos sillä crosstrainerilla pitäisi tulevaisuudessa viettää enemmänkin aikaa, eihän noista kovin pitkäksi aikaa ole viihdykettä. Joskus aikaisemmin siellä on pyörinyt Tiede- ja Geo-lehtiä, mutta näköjään tarjonta on nyt supistunut aika nihkeäksi.

Musiikista olin sentään pitänyt huolta ja ottanut omat musiikit omiin korvanappeihin, enkä siis ollut kuntosalin melko vaihtelevanlaatuisen soittolistan armoilla. Paras treenibiisi tänään oli Enrique Iglesiaksen Can You Hear Me.

PS. Kuka väitti että aamuliikunnan jälkeen on valtavasti energiaa? Palatessani salilta kotiin alkoi tuntua että sitä unta voisi sittenkin saada vähän lisää ja otin oikein makeat päiväunet. Se siitä energiasta (ja se siitä luennolle menemisestä).

Todellinen aamulenkki

Kun menee iltapäivällä nukkumaan, on siitä aika helposti ennustettavat seuraukset. Keskellä yötä herää siihen että yöunet on nukuttu ja sitten pitäisi keksiä loppuyöksi tekemistä. Kolmen aikaan olin jo ihan kypsä lähtemään lenkille, mutta lopulta tuli lähdettyä kuitenkin vasta viiden jälkeen. Runsas 9 km tuolla pimeässä ja siihen päälle vielä leuanvetoja, olinpa reipas!

Tai siis... lasketaanko leuanvedoiksi jos ei saa tehtyä yhtään? Ensimmäisellä yrityksellä ei ollut monesta sentistä kiinni ettei olisi leuka mennyt tangon yli, mutta ei sitten vaan mennyt. Yritin kuitenkin viisi kertaa, kai sekin habaa treenaa vaikkei ylös asti pääsekään. Ensi kerralla pääsee ehkä jo vähän ylemmäs. Tuollaisista jutuista huomaa että on kuntosalilla jäänyt tietyt lihakset kokonaan treenaamatta, kun on itse itselleen tehnyt saliohjelman. Nyt onkin kova aikomus lopettaa tästedes jokainen lenkki leuanvetoihin, eiköhän sekin harjoittelemalla ala sujua.

Juoksulenkki pisti taas kuulostelemaan huolestuneena toisen jalkani fiiliksiä. Askel tuntuu vähän ikävältä jalkaterässä ja hirvittää etten vaan olisi kehittämässä siihen rasitusmurtumaa. Polvikin kipeytyi tänään. Ennestään raihnainen polveni on tähän asti kestänyt juoksemista ilman mitään ongelmia, salitreeni on selvästi vahvistanut sitä jo ennen juoksuharrastuksen aloittamista. Nyt olen ehkä astunut tuota kipeää jalkaterää varoen eri tavalla tai jotain vastaavaa, kun polvea on alkanut kiukuttaa. Tarkkaillaan tilannetta, uusi minä ei heitä näin pienestä lenkkareita kaivoon.

Päivän paras lenkkibiisi oli tänään 30 Seconds to Marsin Attack, jossa on energiaa vaikka muille jakaa.

Salitreeniä MacGyverin kanssa

Jee, pitkästä aikaa salitreenipäivä! Tein vartin alkuverryttelyn crosstrainerilla ja sen jälkeen ylä- ja keskivartaloon keskittyneen saliohjelman. Yläkroppani on aika paljon lihaksettomampi kuin alakroppani ja siksi jätän jalkojen treenaamisen minimiin, joskus tulee tehtyä joitakin yksittäisiä liikkeitä mutta varsinaista jalkaohjelmaa en tee. Juoksu ja combat saavat huolehtia jaloista kunnes saan yläpuoliskoonkin edes jonkun verran lihasta.

Olen aika pitkään lusmuillut ja tehnyt salitreeniä aina samoilla painoilla, vaikka olisin jaksanut painavammillakin. Vasta ihan viime aikoina olen alkanut pakottaa itseäni lisäämään painoja heti kun jaksan tehdä täydet sarjat ja niitä painoja onkin päässyt lisäämään yllättävän usein. Palkitsevaa, ja lisää ennenkaikkea uskoa omiin voimiini ja kykyyni treenata täysillä. Tänään alkoi jossain liikkeessä tuntua viimeisen sarjan puolivälissä etten jaksa enää yhtään, mutta jokin pieni ääni takaraivossa huusi että jos pudotan käsipainot (tai käsivarren) niin sitten saa lopettaa, muussa tapauksessa jaksan vielä ihan varmasti. Niin tuli tehtyä sekin sarja loppuun pelkällä sisulla, käsissä ei ollut enää minkäänlaista voimaa. Vaikka se tuntuikin kamalalta, odotan jo seuraavaa salitreeniä kun pääsen taas lisäämään painoja. Hullun hommaa, mutta niin koukuttavaa.

Tämä kuva on ollut minulla inspiraatiokuvana ja tuota lausetta toistelemalla sain tänäänkin jostain kaivettua sen ylimääräisen voiman tehdä ne toistot:

Kuva: weheartit.com

Taustamusiikki on tuolla salilla aika vaihtelevaa, välillä tulee rockia, välillä on radiosta päällä jokin listaohjelma josta suurin osa on puhetta, välillä on tullut Tapani Kansaa ja välillä jotakin taidemusiikkia ilman melodiaa. Luulisi ettei mikään enää yllättäisi mutta täytyy sanoa että tänään pääsi spontaani naurunpyrskähdys kun kaiuttimista alkoi MacGyverin tunnari. Vaan toimihan tuo kuin tauti, pariin minuuttiin en hihittelyn lomassa muistanut olla yhtään väsynyt.

Niin sen treenin pitäisikin mennä. Tosissaan, muttei vakavasti.

Kaikki hyvin

Kävin lenkillä. Pää oli niin kovasti sen tarpeessa että oli mentävä. Nyt kaikki on taas hyvin ja onnellisesti ja radallaan, enkä edes yski yhtään.

Juu, tiedän ettei pitänyt. Menin ihan niin hitaasti kuin vaan ikinä pystyin. Hengitys tuntui vähän tukkoiselta mutta jalat olivat niin onnelliset. Yritin hölkätä niin hitaasti että hengitys ei huomaa jalkojen tekevän mitään ja ilmeisesti onnistuin. 5,5 kilometriä oli tarkoitus mennä mutta unohdin kääntyä siitä mistä olisi pitänyt, joten tuli tehtyä ylimääräinen puolen kilometrin mutka. Minä, pimeä metsätie ja Bruce Springsteenin Thunder Road. Voi ihanuus.

Tsemppiä ja antitsemppiä

Tämä päivä alkoi vuoden viimeisellä sienestysreissulla. Jonkun verran löytyi vielä sieniä, mutta monissa hyvissä sienipaikoissa ei ollut enää mitään. Varmaankin on lämpötila ollut juuri siinä rajoilla, että jotkut kohdat ovat käyneet riittävästi pakkasella. Pari kiloa vahveroita oli kuitenkin saaliina, kyllä niillä taas köyhä opiskelija hetken elää. Tekaisin sitten pikalounaaksi ihan tuoreista sienistä Yrttipurkin ohjeen mukaista sieni-nuudelipikaruokaa.

Rikoin tänään päätökseni ja kävin nopealla lenkillä, vaikka tarkoitus oli marraskuun loppuun saakka juosta vain hitaita lenkkejä. Kokeilin millaisen ajan saan viidellä kilometrillä. Meni melkein 36 minuuttia, monta minuuttia huonommin kuin kesällä. Tosin täytyy tunnustaa että pää oli se joka väsyi ensimmäisenä, jalat olisivat jaksaneet ainakin vähän reippaammin. Ja juostu reittikin oli mäkisempi kuin silloin kesällä, joten ihan suoraan tuota ei voi verrata siihen. Uskon kuitenkin edelleen että nyt on tarpeen jaksaa niitä hitaita lenkkejä ja lisätä vauhtia mukaan treeniin vasta sitten myöhemmin.

Tämänpäiväisellä lenkillä soittolistalta löytyi myös todellinen helmi, tosin ei ihan siinä mielessä kuin olisi ehkä toivonut. Kappaleessa itsessään ei ole muuten mitään vikaa, mutta tilanne ja ajoitus olivat aivan täydellisesti... väärät. Juoksemisen viimeisillä minuuteilla kaipaisi jotakin oikein tehokasta tsemppimusiikkia jotta jaksaisi taistella vielä sen viimeisen puoli kilometriä, johon sattui vielä kuulumaan aika ikävä ylämäki. Juuri tuolla hetkellä kuulokkeista alkoi Timo Rautiainen & Trio Niskalaukauksen Rajaton rakkaus, joka alkaa todella kannustavasti sanoilla "Niin jäi matka taas puolitiehen, itsestään oli luullut liikoja". Ei ehkä se ihan kaikkein kannustavin lenkkibiisi. Taidanpa vähän hioa soittolistaa ennen seuraavaa lenkkiä, jos sitten sujuisi paremmin vähän positiivisemman musiikin tahdissa. :)