Juoksua ja volttikäännöksiä

Jätin puolimaratonin juoksematta, eikä sitten lopulta napannut juosta myöskään kymppiä siellä, se olisi tuntunut niin laihalta korvikkeelta. Sen sijaan olen juoksennellut juuri niin miten on sattunut huvittamaan. Pari kertaa olen juossut intervalleja, kerran 12 x 60 m spurtteja (oli ihan kamalaa, mutta niiiiin tehokasta) ja noiden lisäksi lähinnä vauhtikuntolenkkejä. Hitaasti juokseminen ei nyt tunnu nappaavan, joten tehdään mitä huvittaa. Ihan varmasti tulee taas niitäkin aikoja kun tahtoo juosta hitaasti.

Jalat eivät kestä kovin montaa lenkkiä viikossa, joten uimassa on tullut taas käytyä vähän enemmän. Volttikäännöstä olen jo varmaan vuoden verran harjoitellut harjoitellut jos uimahallissa on ollut tilaa niin etten ole muiden tiellä (ja sen verran kun on mieli tehnyt, en ole väkisin treenannut sitä jos ei ole napannut) ja aina silloin tällöin päädyssä kokeillut miten se sujuu. Olen jatkuvasti kärsinyt vinoon menevästä käännöksestä, se on lähtenyt heti alusta jotenkin kieroon ja siinä vaiheessa kun jalat osuvat seinään, olen ollut jo melkein naama alaspäin ymmärtämättä miten olen siihen päätynyt ja ilman oikein minkäänlaista kontrollia käännökseen. Olen epäillyt jonkunlaista yhteyttä selkävaivoihini, että olisin niiden takia noin toispuoleinen.

Eilen kuitenkin tapahtui jotain kummaa. Lähestyin päätyä ja ajattelin että kokeillaan taas sitä volttikäännöstä, tästä nyt vaan pää edellä. Tuntui kuin päässä olisi jokin napsahtanut kohdalleen, yhtäkkiä se käännös vaan meni ihan hallitusti suoraan ja olin suoraan selälläni kun jalat osuivat seinään. Siitä eteenpäin se sujui joka ikinen kerta. Ilmeisesti pään ajatteleminen oli se taikakeino, tähän mennessä olin jo ehtinyt yrittää kaiken muun ajattelemista eikä mikään ole auttanut. Tosin käännöksen loppu pitää nyt opetella uudestaan, en osaa kääntyä oikeinpäin koska en ole aikaisemmin tullut ulos käännöksestä selälläni. Eilen homma meni aikamoiseksi räpiköinniksi, mutta nyt olen taas tihrustanut videoita ja tajuan vähän paremmin miten sieltä seinästä pitäisi lähteä eteenpäin.

Eniten olen käännöksen (ja uintitekniikan muutenkin) opettelussa katsonut tätä videota. Itse asiassa näitä on neljän videon sarja, tämä on mm. volttikäännöksen opettava numero 2. Käännöksistä aletaan puhua 4.35 ja neuvot käännöksen opetteluun ihan aloittelijalle alkavat 7.20. Lindsay Benko on jonkin aikaa pitänyt hallussaan 400 metrin vapaauinnin maailmanennätystä ja voittanut olympiakultaa, todellakin siis tietää mistä puhuu. Kannattaa katsoa, tosi hyvä opetusvideo.

Videoista puheen ollen, toinen video jota olen tihrustanut vapaauintitekniikkani hiomiseksi on Ryan Lochten pitämältä klinikalta. Videon laatu ei ole mikään paras, mutta tässä Lochte näyttää mitä harjoituksia tekee itse. Jotkut noista ovat olleet sellaisia joiden olen jo ihan ekan kokeilun jälkeen huomannut parantaneen asentoani tai tekniikkaani.

Muista videoista on tullut katsottua ainakin hidastuksia Michael Phelpsin ja Ian Thorpen uinnista. Youtubesta löytyy aika paljon hyviä videoita ihan huippu-uimareidenkin tekemänä, kannattaa käydä kaivelemassa niistä vinkkejä.

Puolimarakunnoton

Flunssa kesti pari viikkoa, joten suunniteltu juoksuohjelma jumahti täysin. Hyvältä näyttänyt puolimaratoniin valmistautuminen tökkäsi siis ihan kunnolla. Toissapäivänä kävin juoksemassa testipitkiksen jonka perusteella piti tehdä päätös olenko puolimarakunnossa. Lenkki kulki ihan ok, runsas 17 km ja 2 h 15 min. Jaloissa kuitenkin oli epämukavia tuntemuksia, lonkat kärsivät ja nilkkaa alkoi vihloa. Kenkäkin hiersi. Nopeuden ylläpitäminenkään ei onnistunut niin miten olisin toivonut. Totesin ettei sille puolimaratonille kannata lähteä kun ei ole tullut tehtyä tarpeeksi pitkiksiä, joko tulee turhan tuskainen matka tai ainakin siinä kestäisi liian kauan. En halua lähteä sinne kuluttamaan yhtä paljon aikaa kuin viime vuonna, kun ennen flunssaa näytti että viimevuotisesta voisi pystyä parantamaan ihan hyvin.

Mietin vielä varttimaratonia, se voisi olla kivaa kun siinä saisi juosta kovempaa ja sen pituisia lenkkejä olen juoksennellut ilman mitään ongelmia. Uusien kenkien hankinta oli kuitenkin ihan väistämätön, sen verran ongelmia on ollut jaloissa jatkuvasti että pakko kokeilla auttaisiko kenkien vaihto asiaa. Kävin ostamassa Niket kun ne ovat aikaisemminkin toimineet hyvin (nuo tämänhetkiset ovat olleet ekat Brooksini, ehkä ne eivät vaan sovi jaloilleni), toivottavasti kintut nyt hyväksyvät ne.

Teetä ja nenäliinoja

Flunssaa olisi tyrkyllä. Puolikipeä olo on ollut jo useamman päivän, kurkku on kipeä ja keuhkot tuntuvat raskailta. Harmittaa. Juoksu on kulkenut niin hyvin etten millään malttaisi vaan levätä montaa päivää. En kuitenkaan lähde höntyilemään, siitä ei ole kuin haittaa.

Viimeisin kympin lenkki kulki keskinopeudella 8,9 km/h, mikä on ennätykseni. Ensi viikolla onkin sitten edessä pitkis, toivottavasti kulkee yhtä hyvin. Muita blogeja lueskeltuani tuo tuntuu tosi hitaalta vauhdilta, mutta minulle se on hieno suoritus. Niinhän se on ettei pitäisi vertailla muihin vaan aikaisempaan itseensä. Pari vuotta sitten en jaksanut juosta yhtään ja nyt teen tuollasia lenkkejä ihan vaivattomasti. Olen ylittänyt kaikki omat odotukseni jo moneen kertaan, muistan kuinka innoissani olin kun ensimmäistä kertaa jaksoin hölkätä hitaasti kolme kilometriä kävelemättä välillä. En olisi ikinä osannut kuvitellakaan että joskus jaksan juosta tällaisia lenkkejä ja vieläpä ihan vaivattomasti. Tuon ajattelemisesta tulee kummasti uskoa kehitykseen, välillä sitä jää vaan tuijottamaan hetkellistä tilannetta liian kriittisesti eikä huomaa että koko ajanhan tässä kuitenkin mennään eteenpäin. Ja niin mennään taas ensi viikolla, kunhan tämä niistäminen nyt vaan lakkaa.

Kaikki pitää tajuta itse

Kuten se, että juoksuvauhti nousee juoksemalla kovaa. Onhan se olevinaan ihan selvää, mutta silti se meni minulla tajuntaan vasta nyt. Olen juossut kaksi kertaa viikossa kovavauhtisia lenkkejä ja nopeutta on tullut kolmessa viikossa 0,5 km/h lisää. Hihkun innosta joka lenkin jälkeen, kun jokainen menee vähän reippaammin kuin edellinen. Miksen tajunnut tätä aikaisemmin? Juoksin siis samaa reittiä samalla sykkeellä, nopeus oli ainoa asia mikä muuttui. Nyt olen pidentänyt lenkkejä ja vaihtanut reittiä, alkoi käydä aika yksitoikkoiseksi juosta tuota samaa. Motivaation kannalta se kuitenkin toimi, siinä näki niin selvästi tulokset.

Viime viikolla juoksin 15 km pitkiksen eikä tullut mitään ongelmia vaikkei ole viimeiseen vuoteen juuri tullut juostua pitempiä matkoja. Taidan siis voida osallistua puolimaratonille, mutta juoksen vielä yhden pitkiksen parin viikon päästä ja teen päätökseni sen perusteella. Ainoa ongelma juoksun suhteen on että lenkkien välissä täytyy aina olla ainakin parin päivän tauko, muuten säärikivut palaavat. Jalat eivät siis käytännössä kestä kuin kaksi lenkkiä viikossa, vaikka pää vaatisi enemmän. Olenkin käynyt myös uimassa ja pyöräilemässä. Vähän kuin triathlonille harjoittelisi, hih.

Kunto kasvaa levossa

Juoksutreeniin palaaminen edistyy vaiheittain. Kuten edellisellä kerralla mainitsin, säärissä oli tuolloin kipua. Tulikin lepäiltyä koko seuraava viikko että sain vihlomisen loppumaan kokonaan. Liikuntana olikin sillä viikolla lähinnä vain järvessä pulikointia. Ihanaa.

Viime viikko sujuikin sitten taas juosten. Kaksi nopeaa 7,5 km lenkkiä ja eilen rauhallisempi 11,5 km, eikä säärissä ole tuntunut mitään. Lepo kannatti siis. Eilinen 11,5 km lenkki oli todella hyvän tuntuinen, jalat olivat kevyet ja niiden puolesta olisin voinut mennä reippaamminkin, mutta syke tahtoi nousta. Tosin lenkki tuli tehtyä keskellä päivää ja lämpötila oli hellerajan paikkeilla, joten ei mikään ihme että syke nousi herkästi. Juoksuvauhti oli silti parempi kuin pitkillä lenkeillä ennen. Oikeaan suuntaan mennään! Tällä hetkellä se syyskuun Ruisrääkki tuntuu oikeinkin houkuttelevalta.

Hassua, tuntuu että juoksun vähäinen määrä on parantanut kuntoa. Ei ehkä ole ihan pelkkää legendaa että kunto kasvaa levossa. Samaa sanoi kyllä Mieskin kun ihmettelin hänelle parantunutta juoksunopeutta, hän kertoi tehneensä uinnissa 50 metrillä kaikkien aikojen ennätyksensä sen jälkeen kun oli jo lopettanut koko harrastuksen. Tosin kestävyys kehittyi päinvastaiseen suuntaan, jo 100 metrillä hän oli ollut paljon hitaampi kuin ennen. Ei siis kannata heittäytyä ihan kokonaan sohvalle. 

Tämä ihan vaan rohkaisuna niille jotka joutuvat syystä tai toisesta pakkolepoon (ja itsellenikin muistutuksena että maltan levätä), ei se peruskunto ihan noin vaan katoa. Muutaman viikon treenillä olen saanut itseni parempaan juoksukuntoon kuin missä olin viime syksynä, vaikka lenkkeilyä on ollut todella vähän. Toki täytyy muistuttaa etten ole pelkästään röhnöttänyt sohvalla vaan on tullut käytyä uimassa säännöllisesti ja muutenkin olen tehnyt sitä sun tätä, vaikken olekaan ollut mitenkään järjestelmällinen. Ja teinhän minä juoksuharrastusta aloittaessani pohjatyöt aika perusteellisesti, maltoin silloin juosta hiljaa ja säännöllisesti ja rakentaa peruskuntoa. Kai siitä on jotain jäänyt talteen.

Ja sitten se treenimusiikki. Älkää vaan kysykö miksi, mutta viime lenkeillä kuulokkeissa on pyörinyt Dingoa. Toimii.

Henkisesti pitkä

Tänään oli sitten pitkän lenkin vuoro. Ensimmäinen pitkis sitten viime syksyn, joten ihan tunnustellen ajattelin mennä. Suunnitelma oli ihan hyvä, menen bussilla 13 kilometrin päässä olevalle rannalle ja juoksen paluumatkan kotiin. Tuntui teoriassa kauhean kivalta ajatukselta, mutta sinne rannalle päästyäni juoksu ei enää tuntunut kovin houkuttelevalta. Merta ja hiekkaa vs. monta hikistä kilometriä. Hieman siinä sai kannustaa itseään liikkeelle, ettei jää koko päiväksi laiturille.

Juoksemaan lähdettyäni huomasin heti, että tankkaus meni ihan pieleen. Ei kannata syödä läjää muffinsseja aamupalaksi, ei varsinkaan sitä viimeistä kun ei enää tee mieli mutta ei raaski jättää yhtä ihan pikkuista. Lämpimän päivän takia join ennen lenkkiä ja otin puoli litraa vettä mukaan (osaan ihan kohtuullisesti juosta hartiat rentoina vaikka pitäisinkin jotain kädessä, luultavasti ratsastuksessa opittua). Ehkä join liikaa tai ehkä se ei muuten vaan imeytynyt, mutta mahassa hölskyi alkumatkan ja muffinssien takia oli paha olo suunnilleen ensimmäisen tunnin. Jo ensimmäisen kahden kilometrin aikana tuli mietittyä pariin otteeseen että onko tämä nyt pakko juosta juuri tänään, vieläkö voi jättää kesken.

Jalatkaan eivät oikein toimineet, alkumatka oli pyristelyä ja loppumatka oli pyristelyä ja siihen väliin mahtui silmänräpäyksen mittainen hetki, jolloin kuvittelin että homma lähtisi rullaamaan. Ehkä niissä painoi toissapäiväinen nousevavauhtinen lenkki, ehkä olisi pitänyt olla toinenkin lepopäivä. Molempien säärten sisäreunalla tuntui myös, mikä johtunee kengistä. Minulla on runsaan kuukauden vanhat kengät ja eron vanhoihin huomaa. Vanhoissa kengissä pronaatiotuki oli painunut littaan ja loppuaikoina aloin saada nilkkakipua, josta huomasi ihan selvästi että se johtuu pronaatiosta. Näissä uusissa tuki todellakin on, nilkkakivut jäivät välittömästi eikä muitakaan sopeutumisvaikeuksia ole ollut, mutta nyt näköjään sääret ovat kovilla kun sisäreunalle tulee enemmän kuormaa kuin ennen. Ehkä on syytä vaihdella kenkiä. Vanhat ulkolenkkarit saivat jo lähteä mäkeen, mutta sisälenkkareina minulla on neutraalimmat kengät joilla olen juossut juoksumatolla ilman mitään ongelmia. Täytynee käyttää niitä välillä ettei kaikki kuorma aina tule noille säärille.

Vauhti oli... no ei sitä voi vauhdiksi kutsua, pidin pari kävelytaukoa jalkojen ja mahan lepyttelemiseksi ja kokonaisuudessaan sain tuohon 13 kilometriin kulutettua aika tasan kaksi tuntia. Ei siis kovin paljon poikennut reippaasta kävelynopeudesta. Vaan oli miten oli, nyt on jaloille taas näytetty kilometrejä, ehkä ne seuraavalla kerralla muistavat vähän paremmin mistä tässä on kyse.

Faster, faster!

Meninkin sanomaan edellisessä postauksessa ettei suunnitelmissa ole osallistua mihinkään juoksutapahtumiin. Siitä se ajatus meni takaraivoon ja on kummitellut siellä sen verran, että tuli katsottua millaisia tapahtumia syksyllä löytyy. Ihan vaan uteliaisuudesta.

Ruisrääkki olisi kivasti kahden kuukauden päästä, tässä ehtisi vielä hioa kuntoaan sitä silmälläpitäen. Tuonne pääsee opiskelijahinnalla ilmoittautumaan elokuun loppuun asti, joten vielä ei ole mitään kiirettä tehdä päätöksiä. Kovasti tuo houkuttelisi.

Lenkkeilyssä olenkin nyt lähtenyt liikkeelle sillä taka-ajatuksella että tuohon tähdätään. Noiden kaiken maailman vaivojen takia juoksu on ollut jäissä enkä ole juossut ainuttakaan pitkää (yli 10 km) lenkkiä viime syksyn puolimaratonin jälkeen. 7 km lenkit ovat kuitenkin vähäisestä harjoituksesta huolimatta kulkeneet ihan hyvin, joten ei se juoksukunto ihan kadonnut ole ja pidän ihan mahdollisena parantaa aikaani viime syksyyn verrattuna. Jalat pitää kuitenkin totuttaa taas pitempään matkaan ja viikonloppuna aion pinkaista ensimmäisen pitkiksen pitkään aikaan. Ja jos päätän olla sittenkin osallistumatta kisaan niin sitten päätän, tuleepahan jotain mielekkyyttä lenkkeilyyn kuitenkin.

Jotta jotain kehitystä tapahtuisi viimevuotiseen verrattuna (en halua enää kuluttaa yli 2,5 tuntia yhteen pikku puolimaratoniin, pakko sen on sujua nopeammin), juoksunopeutta olisi syytä saada nostettua. Olen nyt pari kertaa juossut nousevavauhtisia lenkkejä. Ensimmäinen oli 6 km ja koostui neljästä 1,5 km pätkästä, joista jokainen juostiin edellistä kovemmalla sykkeellä (sykettä on helpompi seurata kuin nopeutta koska sykemittari on ranteessa mutta GPS taskussa - logiikkansa siinäkin). Toisella kerralla lisäsin tuohon ylimääräisen lenkin kuntoradalla, matka kasvoi 1,5 km ja koostui viidestä osasta. Tuolla ensimmäisellä kerralla tuntui että juoksunopeudet asettuivat aika luonnostaan tiettyyn kohtaan ja tiettyyn sykkeeseen. Jälkimmäisellä kerralla huomasin että joukossa oli selvästi yksi pätkä, jolla tasaista vauhtia oli kauhean vaikeaa löytää. Näköjään elimistölläkin on tietyt kohdat joissa homma toimii paremmin, jälkimmäisellä lenkillä yritin väkisin asettaa sykkeen/juoksunopeuden sellaiseen kohtaan jossa se ei luonnostaan halua olla.

Molemmilla kerroilla olen ollut kauhean ylpeä viimeisistä 1500 metristä, lähinnä siitä miten pääni on ne jaksanut. Minun ongelmani reippaammassa vauhdissa on aikaisemmin ollut että jalat veisivät mutta pää väsyy. Sykemittarista oli selvästi apua, tiedän millä sykkeellä pystyn juoksemaan ja oli helpompaa olla antamatta periksi kun tiesin ettei sykkeeni ollut mikään luonnottoman korkea ja että olen aina ennenkin jaksanut ylläpitää sitä tuolla tasolla, vaikka se vähän pahalta tuntuisikin. Muutenkin asenne on ollut kohdallaan, en ole miettinyt kuinka kamalan kovaa pitää juosta ja kuinka rankkaa on, vaan lähinnä ajatuskulku on ollut "ei enää pitkään, enää 500 metriä... ja sitten kiihdytetään vauhtia" ja hihitellyt kuinka motivoin itseäni jaksamaan sillä perusteella että kohta pääsee kovempaa. Henkisesti on nyt tuntunut valtavan hyvältä juosta ja askelkin tuntuu ilmavammalta kuin viime vuonna.

Treenimusiikiksi on sopinut erityisen hyvin Within Temptationin Faster:

Puoli vuotta myöhemmin

Halusin tulla käymään pitkästä aikaa täällä. Puoli vuotta on hurahtanut niin etten ole edes oikeastaan ajatellut bloggaamista, enkä nytkään lupaile että paluu olisi jotenkin lopullinen, mutta on mukavaa ainakin silloin tällöin käydä päivittelemässä kuulumisia tännekin. Tuossa talvella vaan iski jonkinmoinen kyllästyminen, ei tuntunut että olisi mitään sanottavaa. Pienoista elämänmuutostakin on ilmassa, muutin Helsingistä Turkuun ja nyt väkerrän kovaa vauhtia lopputyötäni, joten joskus tulevaisuudessa saattaa tulla valmistuminen ja Ihan Oikeisiin Töihin meno vastaan.

Liikuntaa on, mutta en ole palannut sellaiseen säännölliseen, etukäteen suunniteltuun aikatauluun jollaista noudatin viime syksyyn asti. Nyt mennään enemmän fiilispohjalta. Pieniä sääntöjä joudun asettamaan itselleni, koska treenitahti on harventunut vähän liikaa. Päätinkin että tavoitteena tällä hetkellä on joka viikko kolme vapaavalintaista aerobista treeniä (juoksu, uinti ja pyöräily ovat pop kun nilkka haittaa kaiken maailman hyppimis-ryhmäliikuntatunteja), yksi lihaskunto (yksi riittää, koska viime aikoina nämä ovat olleet nollilla) ja yksi kehonhuolto (pilates tai jooga). Tuo on pikkuisen enemmän kuin mitä olen tehnyt ja sopii siis tehtäväänsä, hellästi herättelemään kehoani tekemään vähän enemmän kuin nyt. Mitenkään ryppyotsaisesti en pidä tästä kiinni, tavoitteena ei nyt ole mitään urheilutapahtumia vaan pelkästään oma hyvinvointi. Jotenkin se puolimaratonin juokseminen poisti jonkun pakon, tiedän että pystyn sellaiseen joten enää ei ole pakko todistaa mitään.

Viimeisimmän, tammikuun postauksen aihe on edelleen ilmassa: nilkka ja olkapää vihoittelevat ajoittain. Varsinkin olkapää aiheuttaa turhautumista. Siinä ei normaalitilanteessa ole mitään vikaa, mutta se taitaa olla hieman löysä ja on joskus uidessa hiukan nuljahtanut paikaltaan (ja sitten itsestään heti takaisin), mikä on luonnollisesti aika kivuliasta ja todella ikävää kun niin käy kesken uimisen. Joudunkin uimaan hiukan huonommalla tekniikalla kuin haluaisin, koska tuon ehkäisemiseksi en voi ojentaa käsiä ihan suoraan linjaan vartalon kanssa (vapaauinnista on siis edelleen kyse). Muuten se ei ole mikään kovin dramaattinen vaiva.

Sellaista siis!

Vuoden eka

Hyvää kaksi-nolla-yksi-kolmea täältäkin (viimeinkin)! On tämä uudenvuodenpostaus jäänyt aika myöhäiseksi. Viime vuosi meni viime vuoden kuvioilla, nyt olen vähän eri linjalla. En antanut mitään uudenvuodenlupauksia, jos tuntuu siltä että haluan asettaa tavoitteita niin asetan niitä sitten pitkin vuotta. Viime vuoden tavoitteet kuitenkin täyttivät tarkoituksensa, tuli kokeiltua monipuolisesti liikuntalajeja ja liikunnasta tuli rutiinia. Ja puolimaratonin juokseminen nosti itseluottamukseni ihan eri tasolle, kun näin että osaan ja jaksan tehdä töitä tuollaisen tavoitteen saavuttamiseksi. Olen oppinut paljon itsestäni ja itselleni parhaiten sopivista treenitavoista ja nyt katson miten homma etenee jos sen antaa mennä ihan omalla painollaan. Tällä hetkellä huvittaa uida, joten uin.

Viime aikoina kroppa on ollut vähän romuna. Olkapää kipuilee, alaselkä kipuilee, nilkka kipuilee. Uinti tapahtuu suurimmalta osin pullarin kanssa ja silloinkin kun uin ilman sitä, potkin todella harvakseltaan koska potkiminen kipeyttää nilkan kaikkein pahiten. Olen yrittänyt teippailla sitä mutta ei sekään oikein toimi. Kai sitä täytyy jossain vaiheessa käydä näyttämässä jos ei rupea paranemaan. Olkapää ja selkä eivät ole yhtä huonossa jamassa. Selästä olen lähinnä huolissani koulun alkamisen takia, ensi viikolla joutuu taas istumaan luennoilla ja tuo ei oikein istumisesta pidä. Olkapään kanssa tulee ongelmia vain jos sen vahingossä täräyttää vaikka seinään, tai jos ui huonolla käden liikeradalla.

Onhan sitä ihan kohtuullisessa määrin tullut oltua rikki tässä viimeisen vuoden aikana. Jos tästä tahtoo jotain positiivista hakea, niin olen ainakin oppinut ettei jonkun paikan kipeys heti tarkoita että pitäisi jäädä sohvalle makaamaan. Liikutaan niin miten kroppa sietää.

Done and done!

Tänään oli uudenvuodenlupauksieni kannalta ratkaisun paikka, sain nimittäin samanaikaisesti täytettyä kaksi jäljelläolevaa lupausta. Ensinnäkin tänään oli vuoden 180. päivä, jona liikuin vähintään puoli tuntia. Toiseksi, tänä vuonna on nyt tullut liikuttua 20 eri tavalla.

Viimeiset kaksi liikuntalajia olivat kahvakuula, jota tuli tuossa eräänä lumituiskuisena päivänä heiluteltua olohuoneessa, sekä vesijuoksu jota tuli tänään testattua hetken mielijohteesta. Olin uimahallissa ja uintiradoilla oli ruuhkaa mutta vesijuoksijoiden radalla ihan tyhjää, joten päätin että onhan sitä kokeiltava. Täytyy tunnustaa että näistä kahdesta viimeisestä liikuntalajista kumpikaan ei oikein kunnolla kolahtanut. Ehkä ne vaatisivat vähän lisää tutustumista ennen kuin niistä voi antaa kunnollisen tuomion.

En olisi uskonut että menee ihan näin tiukille, mutta tulipahan täytettyä nuo. 180 päivästä en ole ollut huolissani, se jäi näin myöhäiseksi vain koska olen onnistunut sairastelemaan ikävän paljon. Sen sijaan tuo 20 lajia osoittautui yllättävän haastavaksi. Suurin osa vuoden liikunnoista on ollut juoksua, uintia ja kuntosalia, joten aika moni noista lajeista jäi yhden kerran kokeiluksi.

Tässä vielä lista lajeista, joilla olen tänä vuonna hanuriani liikuttanut:

1. Juoksu 
2. Crosstrainer
3. Cabaret Strip
4. Venyttely
5. Kuntosali
6. Pilates
7. Uinti
8. Kävely
9. Spinning
10. Core
11. Combat
12. Hathajooga
13. Tallityöt
14. Raviurheilu
15. Rullaluistelu
16. Pyöräily
17. Fitness Fusion
18. Geokätköily
19. Kahvakuula
20. Vesijuoksu

Vesipetoilua

Uinti on nyt vienyt allekirjoittaneen ihan mukanaan. Tällä viikolla pulikointia on tullut runsas neljä tuntia, aika huikeaa entiselle veden ja uimisen inhoajalle (vaikka oikeisiin kilpauimareihin verrattuna edelleen aika vähän, mutta silti). On se vaan totta että vesi alkaa tuntua ihan eilaiselta kun siinä viettää paljon aikaa. Se kannattelee aivan eri tavalla ja voin keskittyä siihen mitä olen tekemässä, kun itse veteen ei tarvitse kiinnittää huomiota. 

Kuva täältä

Myös sukeltamisesta on tullut paljon mukavampaa, vesi ei enää tunnu siltä kuin se yrittäisi hukuttaa minut ja etten pysty hengittämään, vaan nykyisin voin ihan rennosti sukellella ja hengailla veden alla ilman että erityisemmin ajattelen hengittämistä, kyllähän sitä sitten tulee ihan automaattisesti noustua hengittämään kun se on ajankohtaista.

Kuva täältä

Vapaauinti on tullut huomattavasti sujuvammaksi, en enää ole muiden tiellä vaan välillä yllätän itsenikin, kun lähden uimaan jonkun nopeana pitämäni uimarin perään ja otankin hänet kiinni. Olen kovasti harjoitellut vartalonkiertoa, käsivetoa ja käden ojennusta eteen ja näköjään jotain on osunut kohdalleen kun olen yhtäkkiä tullut nopeammaksi.

Kuva täältä

Vielä pitäisi opetella volttikäännös. Ottaa päähän kun en osaa sitä, pääsisin niin paljon sujuvammin jatkamaan matkaa päädystä. Olen jonkun verran harjoitellut mutta ei se vielä oikein suju niin että sitä voisi uinnin seassa käyttää. Ei se itse käännös vaikea ole, sen kun painaa pään alas ja vetää vähän jalkoja koukkuun niin siitähän menee automaattisesti ympäri. Vaikeaa on ehtiä tehdä jotakin sen aikana, kuten hahmottaa missä kädet, jalat ja seinä ovat. Koko homma nimittäin tapahtuu ihan uskomattoman nopeasti. Eka yritys oli aika hämmentävä kun painoin pään alas ja seuraava asia mitä tajusin oli se kun tulin pää edellä pintaan, naama edelleen samaan suuntaan tietenkin.

Pää alas ja siitä se sit lähtee... (kuva täältä)

Jalat, jalat!

Olipa taas flunssa, näin kauan sitä kipeyttä loppujen lopulta kesti. Sunnuntaina olin ensimmäistä kertaa niin terve että uimaan meneminen tuli taas kysymykseen. Uinnista ei ikinä pitäisi joutua pitämään taukoja, vesi tuntui taas niin raskaalta, vähän kuin uisi siirapissa. No, tuntumaahan ei saa takaisin muuten kuin uimalla joten otin heti eilen uusiksi. Eipä tuo tuntunut yhtään sen paremmalta, mutta kai se taas tästä lähtee.

Eilen mukana oli myös Mies, joka antoi taas vähän palautetta vapaauintitekniikastani. Olen aikaisemman palautteen seurauksena oppinut tekemään käsivedot paremmin, mutta nyt hän puuttui potkuihini. Potkiessani jalkani eivät ole tarpeeksi lähellä toisiaan, minkä takia lantioni ei pääse kiertämään vaan vartalonkierto rajoittuu olkapäihin ja lapoihin. Vartalonkierron ääriasennossa jalkojen pitäisi olla jossain määrin päällekkäin, mitä minulla ei päässyt tapahtumaan ollenkaan. Taas piti tihrustaa videoita että ymmärsi kunnolla mitä Mies tuolla tarkoitti, Ian Thorpen uintia katsomalla ymmärsin kyllä heti.

Loppuajan uin sitten jalat korostetun lähellä toisiaan, mikä tuntui jotenkin kamalan huteralta. Lisää treeniä siis, ja lisää lihaksia keskivartaloon että saan kontrolloitua vartalon asentoa paremmin. Vaikeaa tuo uinti.

Jumi

Tällä viikolla olen potkaissut uudet treenit käyntiin. Tein itselleni uuden kaksijakoisen saliohjelman ja kummatkin osat on tullut tehtyä kerran. Lisäksi olen käynyt uimassa useamman kerran. Nyt olo on juuri sellainen kuin kuvitella saattaa: äkillinen treenimuutos voi aiheuttaa pienenpientä lihasjumia. Vatsalihakset ovat niin kipeät että jos niitä joutuu käyttämään, tulee aina mietittyä että onko tämä ihan pakko tehdä juuri näin vai voisiko tämän tehdä joillain muilla lihaksilla. Kyljistä on löytynyt jänniä lihaksia ja muutenkin olo on vähän jyrän alle jäänyt. Ja samalla on kuitenkin hyvä olo. Tällainen lihaskipu tuntuu henkisesti hyvältä vaikka fyysisesti se tekeekin asioista vähän vaikeita.

Eka uintikerta oli ihan kamala. Oli ehtinyt kertyä vähän liikaa taukoa edellisestä kerrasta ja uinti on juuri sellainen laji josta taukoja ei kannata pitää. Vesi tuntui inhottavalta ja kaikki oli kamalan hankalaa. Tuo on kuitenkin helpottanut kerta kerralta, eilen vesi jo tuntui mukavalta ja pehmeältä ja jotenkin ei niin märältä. Vähän kuin olisi uinut pumpulipilvissä. Hengittäminen tuntui luontevammalta koska en varonut vettä niin paljon.

Eilen Mies oli mukanani uimassa ja antoi palautetta tekniikastani. Käsivetojen korjaamiseen on tarve keskittyä tässä lähiaikoina, uin kuulemma aivan liian suorilla käsillä ja kulutan siihen aivan turhaa energiaa. Syytä on siis puuttua tuohon nyt kun huonot tavat eivät ole vielä ehtineet juurtua.

Palautumisviikko

Kuten odotettavaa oli, maanantaina liikkuminen oli aika vaikeaa. Raahustin sohvan ja jääkaapin väliä ankkatyyliin, kun muuta eivät lihakset sallineet. Kylmägeeli oli paras ystäväni. Onneksi ei ollut pakko mennä kouluun, siinä kunnossa se olisi ollut hankalaa. Yöunetkin jouduin ottamaan sammakkoasennossa koska se oli ainoa asento jossa lonkissa ei tuntunut ikävältä. Tiistaina oli vielä toinen lonkka vähän jumissa, mutta sain sen kanssa ihan hyvin pyöräiltyä kouluun. Pyöräily onkin ollut ainoaa liikuntaa mitä tällä viikolla on ennen tätä päivää tullut. Alkuviikosta oli pienenpieniä flunssaoireita ja halusin antaa itselleni kunnolla aikaa palautua.

Tänään kävin viikon ensimmäisellä lenkillä. Ulkona oli hieno auringonpaiste ja jalat tuntuivat vievän sinne melkein väkisin. Juoksentelin ihan fiiliksen mukaan ja aika paljon tekikin mieli juosta metsäpoluilla. Hyppelin juurien ja kivien yli ja spurttailin ylämäkiä ihan pelkästä juoksemisen riemusta. Endorfiini tekee ihmisen onnelliseksi. :) On aivan uskomattoman ihanaa olla kunnossa.

Nyt olisi suunnitelmissa keskittyä jonkun aikaa enemmän voimaharjoitteluun ja uintiin. Tuntuu jotenkin niin orvolta jos ei ole minkäänlaista etukäteen suunniteltua ohjelmaa, joten päätin nyt lähteä etenemään noilla.

Puolimaraton: check!

Pääkaupunkijuoksu läpäisty ja vihdoinkin sain sen puolimaratonin pois kummittelemasta. Oli sen lykkääntyminen jo ihan tarpeeksi rassannutkin kun tarkoitus oli juosta se jo toukokuussa.

Aika lailla odotuksieni mukaan meni, rauhallisesti ja tasaista tahtia. Ensimmäiset n. 3 km otin alkuverryttelyn kannalta ja menin sellaista vauhtia kuin hyvältä tuntui. Tuon jälkeen huomasin että nopeus alkoi nousta vaikken tehnyt sen eteen mitään, jalat lämpenivät siis. Tuon jälkeen ohittelin ihmisiä aika tasaista tahtia. 16 kilometriin asti kaikki sujui ihan hyvin, sitten pohkeet menivät jumiin. Loppumatka oli vaikea. Pari kertaa yritin kävellä, mutta se jumitti pohkeita vielä pahemmin joten pakko oli vaan hölkätä. Vauhti oli sellaista hissuttelua että kaikki matkan aikana ohittamani juoksijat taisivat mennä siinä ohi, mutta minkäs sille voi kun ei vaan pääse reippaammin. Loppuajaksi tuli 2.34, ihan odotuksien mukainen aika.

Maaliintulon jälkeen olikin sitten hankalaa, jalat olivat niin ikävän tuntuiset etten tiennyt miten päin olisin. Hieroin niitä, liikuskelin ja napsin tarjolla olleita välipaloja (suolakurkku on maailman parasta) niin vähitellen ne rauhoittuivat. Epäilyttää kyllä pääsenkö huomenna sängystä ylös, sen verran kankeasti liikun jo nyt.

Reitti oli kiva, metsän keskellä ulkoilupolulla koko matka. Juomapisteitä olisin toivonut hieman useamman, niitä oli matkan varrella vain kolme ja väleissä ehti tulla kunnolla jano. Sää oli mukava, aurinkokin näyttäytyi useampaan otteeseen.

Ensimmäinen uudenvuodenlupaus on nyt sitten lunastettu. 1 down, 2 to go.

Äääk!

Tänään se totuuden hetki sitten on. Taivas on harmaa ja vettä sataa, mutta sadetutkan mukaan sen pitäisi kyllä väistyä ennen puolimaratonin alkua. Panikoin että muistanko ottaa mukaan kaiken tarpeellisen ja että kestävätkö jalat, koska jalkaongelmat ovat olleet niin kovasti kiusana. Vaan turhapa sitä kai on panikoida, kestävät jos kestävät ja jos eivät niin ei siihenkään ehkä ihan koko maailma lopu. Viime hetken valmisteluina vaihtelen vielä mukaan tulevaa musiikkia, ettei soitin ole täynnä kaikkea mikä ei yhtään sovi tilanteeseen.

Jännittää!

Vähiin käy ennen kuin...

...vielä vähemmäksi. Nyt on siis puolimaratonia edeltävän hissuttelun aika. Sääret ovat pikkuisen kipuilleet juoksemisesta viime aikoina, joten voi olla että käyn koko viikolla vain jonkun ihan pienen vetristelylenkin ja muuten annan niiden levätä. Uimassa voisi kyllä käydä niin ei jämähdä ihan kokonaan. Ja koulumatkat ajan pyörällä joten tuleehan siinäkin liikuttua. Ei kuitenkaan mitään kovin rankkaa etten väsytä itseäni turhaan.

kuva täältä

Fiilikset ovat ihan hyvät, liikunta on tuntunut hyvältä ja kevyeltä. Vauhti ei edelleenkään ole mitään kovin huimaa mutta ainakin tuntuu juostessa siltä että jaksaisin vaikka loputtomiin. Se on aika uskomaton tunne. Olen hyvin luottavainen että sunnuntaina pääsen kuittaamaan tuon vihdoinkin tehdyksi ja sitten pääsen treenailemaan enemmän kaikkea muuta, uintia ja salia ja sellaista.

PS. Suuret onnittelut niille jotka eilen Espoon Rantamaratonilla ylittivät itsensä!

Fitness Fusion

Tänään yksi uudenvuodenlupauksistani siirtyi taas yhden askeleen lähemmäs, kun tutustuin uuteen (siis itselleni uuteen) ryhmäliikuntatuntiin. Kävin nimittäin kokeilemassa Elixialla pari vuotta pyörinyttä FitnessFusionia. Elixian nettisivujen kuvaus tunnista on seuraavanlainen:

East Meets West! Fitness Fusion–tunti on 55min kokonaisuus, joka sisältää vaikutteita joogasta ja pilateksesta. Kehonhallintaan ja henkiseen hyvinvointiin keskittyvä tunti käyttäen tasapaino– ja voimaliikkeitä.

Henkisestä hyvinvoinnista en tiedä (samalla tavalla tuo siihen vaikutti kuin kaikki muukin vastaava liikunta), mutta muuten tuo ainakin oli juuri sitä mitä lupasikin. Tunnilla tehtiin joogan ja pilateksen tyyppisiä liikkeitä jatkuvana nauhana, liikkeessä oltiin melkein koko ajan ja hiki tuli vaikka homma sinänsä olikin rauhallista. Hengitykseen ei tällä tunnilla juurikaan kiinnitetty huomiota (kunhan vaan muistutettiin silloin tällöin että sitäkin kannattaa tehdä), mutta itseään kehotettiin kuuntelemaan, omia taukoja sai pitää jos siltä tuntui ja monista liikkeistä oli erilaisia versioita sen mukaan minkä itse tuntee hyväksi. Tunti sisälsi esikuviensa tyylisiä voima- ja tasapainoliikkeitä ja niiden lisäksi ihan kohtuullisen paljon venyttelyä ja kaikennäköistä selän ja muidenkin ruumiinosien notkistelua.

Aika lailla näin, tosin hännän taivuttelu jäi vähän vähemmälle huomiolle :)

Monipuolinen kevyempi tunti siis. Minusta tuntuu että jos pilateksesta olisi vähän dynaamisempaan suuntaan viety versio niin se olisi juuri tämä.

Jos ei ole minkäänlaista pohjaa joogasta tai pilateksesta, kannattaa käydä niissä ensin, koska tällä tunnilla liikkeiden tekniikkaa ei käyty läpi. Ilman aikaisempaa kokemusta homma voi mennä aika satunnaiseksi sutimiseksi ja voi olla vaikeaa hahmottaa millä lihaksilla olisi tarkoitus tehdä mitäkin. Toimii tuo toki aloittelijoillekin, ei ollut mitenkään vaikeasti seurattava tunti eikä vaatinut mitään ihmeellistä kuntoa. Sanoisin kuitenkin että tuosta saa enemmän irti jos on jonkunlaista pohjaa. Ihan suositeltava tunti palauttavana liikuntana ja sopii erityisesti niille joilla menee hermo pilateksen tyyppisillä hitailla tunneilla, mutta jotka kuitenkin tahtoisivat tuollaista keskivartaloa notkistavaa ja vahvistavaa liikuntaa.

Jalat vie ja järki luovuttaa

Tänään juoksin runsaan tunnin peruskuntolenkin. Syke ja kulutus jäivät vähän arvailujen varaan, sillä sykemittarista hukkui signaali puolivälissä. Siihen asti se oli vähän väliä huomautellut että syke nousee liian korkeaksi ja luulen että lenkin loppupuoliskolla se nousi ihan huoletta liian ylös, kun ei enää ollut laitetta joka sitä olisi vahtinut. Yritin kuitenkin ottaa ihan rauhallisesti, joten ei kai se niin kovin draamaattista ole vaikka se syke olisi pikkuisen noussutkin, ei se ainakaan ihan holtittoman ylös päässyt. Heitin sykevyön pesukoneeseen heti lenkiltä tultuani, olen ollut vähän turhan laiska pesemään sitä ja siksi se varmaan nyt heittäytyi lakkoon.

Juoksu tuntui todella hyvältä. Fiilistelin vaan sitä tunnetta kun jalat vaan vievät ja jossain vaiheessa huomaa ettei ole ajatellut mitään pitkään aikaan. Uskomattoman rentouttavaa. Lenkin aikana satoi kevyesti mutta eipä tuokaan mitään haitannut, en juurikaan edes huomannut sitä enää vauhtiin päästyäni. Kovasti oli porukkaa shortseissa ja t-paidassa juoksentelemassa tuolla, ei siis tainnut se pikkuinen sade haitata muitakaan.

Lenkkimusiikki voisi tällaisena päivänä olla vaikkapa hyväntuulista Tiktakia:

(jos video ei toimi niin pahoitteluni, tuli liitettyä tuo vähän eri tavalla kuin normaalisti. Jos tuo nyt ei jollakulla näy niin kyseessä on siis Tiktakin Mutta mä rakastan sua)

Pitkis ja energiageeli

Puolimaratonin lähestyessä kovaa vauhtia kävin tänään viipottamassa toisiksiviimeisen pitkiksen ennen sitä (ainakin toivoisin että saan vielä yhden juostua ennen h-hetkeä). 14 kilometriä tuli taivallettua, ei siis mikään ihan huippupitkä mutta ihan sopiva. Jaloissa riitti virtaa vaikka kuinka ihan loppuun asti, tietää hyvää sitä ajatellen että kolmen viikon päästä siihen pitäisi tulla vielä 7 km lisää.

Ravitsemuspuoli ei mennyt ihan täydellisesti. Toki siinä mielessä sujui, että sitä energiaa tosiaan oli, muuten vointi ei vaan ollut kovin huippu. Heti aluksi oli jo hiukan huono olo. Napsin vähän suklaata alkumatkasta ja se paransi oloa ja sai askeleeseen lentoa. Minulla oli kokeeksi mukana myös yksi geelijuoma, kun en ole sellaista koskaan ennen käyttänyt. Ei tainnut olla ihan minun juttuni, otin sitä runsaan tunnin jälkeen ja tuli ihan kamalan huono olo vaikka en todellakaan juonut koko juomaa. Pitää ehkä kokeilla uudestaan joskus kun ei ole jo valmiiksi vähän huono olo, jospa tuo sitten toimisi paremmin. Energiaa se tuntui kyllä antavan ja meni alaskin helposti, siinä mielessä se olisi ihan hyvä eväs puolimaratonille, kunhan vatsakin hyväksyisi sen.

Tässä siis taas muistutuksena miksi juomat ja sellaiset kannattaa testata ennen kisaa eikä vasta itse tapahtumassa.

Huomenna on sitten taas paluu arkeen ja kouluun. Saa nähdä kuinka ehtii ja jaksaa liikkua, koska luvassa on aika kiireinen syksy. Toivottavasti jaksan, koska siitä saakin sitten niin paljon energiaa.