Varokaa, impiä uimassa!

Hehheh, on taas niin väsynyttä otsikointia ettei ole tosikaan... Impivaaran uimahallissa tuli siis käytyä polskuttelemassa. Jaksan kerta toisensa jälkeen hämmästyä siitä miten helpolta liikunta tuntuu nyt kun on saanut veriarvot ylemmäs. Vähän väliä tulee sellainen olo että "ai onko tämä näin helppoa". Ei se varmaan niin helpolta tuntuisi jos ei olisi kokenut miltä tuntuu silloin kun on vaikeaa. Kun ei pysty juoksemaan kahta kilometriä putkeen ilman että tulee paha olo ja sata metriä on ihan maksimi mitä pystyy uimaan ilman taukoa. Suhteellista tuo helppous, tänään uin 50 minuutissa 1100 metriä ja olin ihan onnessani kun en joutunut edes kovasti ponnistelemaan tuon matkan eteen. Kummasti sitä oppii arvostamaan pieniäkin parannuksia kunnossa.

Uiskentelin ihan rauhallisesti vapaauintia, yritin keskittyä käsivedon tekniikkaan kun se viuhtoo nyt ihan miten sattuu. Viereisillä radoilla oli uimaseuran treenejä ja tunsin itseni ihan amatööriksi, mutta ei se oikeastaan vaivannut sen enempää. Tiesin tekeväni juuri sellaista treeniä mitä minun tilanteessani juuri nyt kuuluukin tehdä, ei minun kuulu ottaa siitä paineita että muut uivat lujaa ja minä ihan hitaasti. Lähdin vaan uimaan sitä omaa uintia ja tekemään parhaani ja katsomaan mihin se riittää, tai jotain.

Kuljin uimahallille pyörällä, matkaa tulee suuntaansa 4,5 kilometriä. Ei mitään kovin kummoista siis, mutta ihan kiva alku- ja loppuverryttely. Liikunta tulee varmaan tällä viikolla painottumaan enemmän spinningiin ja uintiin ja juoksu saa olla pienellä tauolla, koska viikonlopun pitkiksen jäljiltä toinen sääri ottaa nokkiinsa tärähdyksistä. Toivottavasti tuo on vaan hetkellistä eikä mikään rasitusvamma, olen omasta mielestäni palannut liikunnan pariin niin rauhallisesti ettei ole edes reilua jos jalat siitä huolimatta oireilisivat liian äkillisestä rasituksesta. Nyt välttelen kuitenkin vähän aikaa tärähdyksiä niin eiköhän se siitä.

Hemoglobiinista vielä sen verran että se on mitattu viimeksi ennen juhannusta. Se nousi ihan tasaista tahtia ja oli silloin jo aika lähellä normaalin alarajaa, niin ei koettu tarpeelliseksi tarkkailla sitä ihan koko ajan. Täytynee syyskuun alussa Helsinkiin palatessa käydä taas mittauttamassa. Rautaa olen edelleen mussuttanut sen minkä muistan, harmillisen usein olen unohtanut ja niin ei todellakaan pitäisi minun tilanteessani tehdä. Toisaalta epäilen edelleen että vika olisi jossain muualla kuin ruokavaliossa, mutta sen varmaan näkee sitten kun lakkaa syömästä näin suuria määriä rautaa.

Jalkatreeni + 2 päivää

Toissapäivänä tein pitkästä aikaa salitreenin. Olin ajatellut että aloittaisin ahkeramman treenaamisen kun Hb ylittää 100. Viime mittauksessa se jäi pikkuisen tuon alle, mutta luulisin että nyt se on kivunnut ihan hyvin tuon rajan yli, koska ainakin tähän asti sen nousu on ollut ihan tasaista. Olen suunnitellut itselleni jo aikaa sitten uuden kolmijakoisen saliohjelman. Nyt kun salitauko venähtikin odotettua pitemmäksi, en enää muistanut mitä olen joillakin lappuun kirjoittamillani liikkeillä tarkoittanut ja olisi pitänyt tarkistaa liikkeet treenikirjoista (jotka ovat tietenkin Helsingissä, kun itse olen Turussa). Jalkatreeni oli kuitenkin selkeä, joten se sai kunnian aloittaa.

On jokseenkin käsittämätöntä miten mahdotonta on aloittaa tauon jälkeen rauhallisesti. Treeni tuntui ihan hyvältä, joten tuli tehtyä ihan kohtuullisen raskailla painoilla. Olisi pitänyt muistaa että salitreenin liian rankan aloittamisen jälkeen on ensimmäisen päivän vähän jumissa ja toisena päivänä melkein liikuntakyvytön. Eilisen päivän vielä pärjäsin, vaikka kävelinkin vähän kuin ankka. Viime yönä sitten alkoi tosissaan tuntua että olisi kannattanut ottaa kevyemmin. Heräsin aamuyöllä lihasten poltteeseen ja kesti ikuisuus ennen kuin sain nukuttua velä vähän. Tuntui kuin jalat olisivat olleet liekeissä. Tämän päivän aikana tuo tunne on onneksi alkanut helpottaa, varsinkin kun en ole joutunut istumaan kovin pitkiä aikoja paikallani. Aika hurjalta se tuntui, enkä keksinyt mitään mikä siihen olisi helpottanut. Mitään jäägeelejä meillä ei tietenkään ole, enkä usko että sellaisen käyttö olisi muutenkaan varsinaisesti helpottanut nukkumista.

Jos pitää hakea jotain positiivista aamuyöllä jalat tulessa kärvistelystä niin olihan se ihan opettavaista, tuli ainakin selväksi mihin lihaksiin tuo treeni vaikuttaa. Sain nyt selviteltyä ne unohtamani liikkeet muiden päivien treeneistä ja huomenna ajattelin käydä tekemässä seuraavan treenin. Toivottavasti tästä kokemuksesta viisastuneena osaan ottaa vähän kevyemmin.

Kuukausiraportti 5/2012

Plaaah, nyt tökkii. Tässä edellisiin raportteihin verrattuna nihkeä tilannekatsaus:

Puolimaraton:

En juossut HCR:ää, en. Veriarvojen kanssa tuli painittua ja juoksu vaihtui kävelyyn. Olihan se ihan lohdullista että hitaaseen vauhtiin oli jokin oikeakin syy ja ettei ole normaalia että jalat painavat niin paljon. Nyt alkaa Hb lähestyä sataa ja askel nousee jo aivan eri tavalla, innolla odotan miltä juoksu tuntuu sitten kun Hb on oikeasti normaali. Vielä 30 pinnaa ylöspäin, onhan sellaisella pakko olla iso vaikutus. Kovin montaa kertaa en ole juossut, sen verran kuitenkin että olen jo nyt huomannut selkeän eron. Uusi yritys puolimaratonista sitten syksyllä, toivottavasti pääsee kesällä treenaamaan täysiverisesti. :)

20 lajia:

Toukokuussa kuvaan astui rullaluistelu. Yksi uusi laji siis, yhteensä alkuvuodelta on kasassa 15 lajia.

180 päivää: 

Kuvittelin jotenkin ettei toukokuussa olisi kertynyt paljon yhtään liikuntapäiviä, kun tuntuu että motivaatio oli aivan hukassa. Kuun lopussa muutin vielä kesätöihin toiseen kaupunkiin ja uusiin maisemiin ja työrytmiin totuttelu tuntuvat vieneen kaikki mehut. Tilastosta näkyvät faktat ovat kuitenkin positiivisempia kuin omat mielikuvani. Olin aika äimissäni kun laskin että pitkien kävelylenkkien ja muutaman rullaluistelukerran avulla toukokuussa kertyi 14 liikuntapäivää, siis vain yksi päivä vähemmän kuin keskimääräinen tavoite. Ja tämä siis oli se ihan minimi jolla sain itseni hillittyä hyppimästä seinille, pää olisi tahtonut enemmän liikuntaa. Olihan tuo tietysti matalatehoista, mutta on se silti kova saavutus että laiskojen vuosien jälkeen elimistö on vihdoinkin hyväksynyt liikunnallisen elämäntavan normaalitilanteeksi ja että 14 päivää kevyttä liikuntaa tuntuu siltä kuin ei olisi edes tehnyt mitään.

Hölkkäsin!

Tänään paloi hermot tähän juoksemattomuuteen ja päätin kokeilla hölkötellä ihan pienen kevyen lenkin. Tuli sitten samalla vähän katseltua uutta ympäristöä ja annoin itselleni luvan kävellä heti jos alkaa tuntua yhtään huonolta. En ole saanut viimeisimpien verikokeiden tuloksia vielä, mutta luulisin Hb:n olevan jossain 90 paikkeilla. Ei siis kovin korkea, mutta paljon parempi kuin kuukausi sitten.

Lähdin ihan varovasti liikkeelle ja askel tuntui uskomattoman ilmavalta. Ero kuukauden takaiseen tunteeseen oli aivan valtava, silloin jalat tuntuivat heti alkuun ihan voimattomilta, nyt ne nousivat aivan eri tavalla. Hölköttelin rauhallisesti runsaan kolme kilometriä Aurajoen rannoilla. Sää oli ihana, aurinko paistoi ja lämpötila taisi olla juuri hellerajan päällä ja minä sain laittaa kesäiset juoksuvaatteet päälle! 

Jalat eivät tuntuneet hyytyvän missään vaiheessa ja sykekin pysyi nyt paljon paremmin aisoissa. Vielä kuukausi sitten jaloissa alkoi painaa jo ennen ensimmäisen kilometrin täyttymistä ja kahteen kilometriin mennessä tuli useamman kerran niin paha olo että oli pakko lopettaa juokseminen. Tänään ei ollut sellaisesta merkkiäkään, askel pysyi tasaisena ja ilmavana ja sykekin pysyi alhaalla. Tästä rohkaistuneena uskallan alkaa tehdä useamminkin rauhallisia hölkkälenkkejä, kovatehoisempi treeni saa toistaiseksi vielä odottaa veriarvojen nousua.

Pikainen päivitys

Taas on tullut huomattua että jos jotakin haluaa oppia kunnolla, siitä ei kannata pitää kovin pitkiä taukoja. Pidin muutaman päivän taukoa rullaluistelusta ja voi kuinka vaikeaa se taas olikaan. Tuntui että tasapaino oli ehtinyt kadota ihan täysin. Kyllä se sitten taas palautui, mutta täytyy näköjään pitää parempaa treenitiheyttä jos haluaa säilyttää jonkunlaisen tuntuman. Tosin voi olla että koko laji menee joksikin aikaa jäihin. Muutan nimittäin tänä viikonloppuna kesäksi Turkuun ja mukaan on jo muutenkin tulossa niin paljon tavaraa, etten taida saada rulliksia mahtumaan ainakaan alkajaisiksi mukaan.

Kävin tänään taas verikokeissa. Pari viikkoa sitten otetuissa kokeissa Hb oli 82. Eihän tuo mikään valtavan korkea luku edelleenkään ole, mutta ainakin suunta on oikea. Näiden uusien kokeiden tuloksia saan odottaa taas viikon, koska Hb:n lisäksi otettiin taas muitakin kokeita, josko vihdoinkin löytyisi jokin selitys tälle.

Tämä päivitys jää nyt tyngäksi, koska tekemistä on niin paljon etten ehdi höpistä enempää. Palaan varmaankin asiaan kunhan olen saanut siirrettyä itseni ja aivan liian suuren osan omaisuudestani 165 kilometriä sivummalle.

Rullaluistelusuojukset testattu

Kas, en tajunnutkaan etten ole kirjoittanut noin moneen päivään. Aika tuntuu kuluvan niin hirvittävän nopeasti. Kahden viikon kuluttua minä jo lähden kesätyöpaikkakunnalleni ja sitä ennen tapahtuu vielä miljoona asiaa.

Tuolla minä tämän kesän vietän... (kuva täältä)

Rullaluistimia on tässä viikon aikana tullut ulkoilutettua kolme kertaa. Kaksi kertaa olen kaatunut. Ensimmäisellä kerralla luistimen kärki tökkäsi kiveyksen reunaan, toisella kerralla vauhti karkasi alamäessä ja sitten sen mäen alapäässä olikin pieni töyssy joka ihan sievästi vetäisi jalat alta. Jälkimmäisellä kerralla olin todella kiitollinen suojuksistani. Polvisuojat jättivät nimittäin asfalttiin kunnon jarrutusjäljet, sen verran reippaasta vauhdista siihen sukelsin. Rannesuojiinkin tuli komeat naarmut päällimmäiseen nahkaan. Minun nahkaani ei tullut mitään jälkeä. Erittäin rohkaisevaa, kaatumista ei enää jännitä samalla tavalla kun on nähnyt mitä suojat kestävät.

Olen uskaltautunut tekemään pari pientä lenkkiä luistimilla, siinä samalla on tullut havainnoitua millaisia harjoittelumaastoja tästä lähistöltä löytyy, millaisia mäet ovat ja millainen pohja niissä on. Älkääkä nyt säikkykö että olen vaaraksi liikenteelle, olen hyvin tarkka siitä millaisissa paikoissa sohlaan. Varsinkin alamäkiin mennessä arvioin aina tilanteen etukäteen, ennen kaikkea miten pitkälle on näkyvyyttä ja miten paljon mäen alapäässä on matkaa jarruttaa ennen kuin on vaaraa törmätä mihinkään.

Ihan läheltä löytyisi hyviä paikkoja mäkiharjoitteluun, mutta olen yrittänyt hillitä itseäni ja luistella vaan ihan rauhallisesti. Pienissäkin ylämäissä nousee syke luvattoman helposti ja voimat loppuvat aika äkkiä. Nyt olen sentään oppinut hellittämään enkä pakota itseäni jatkamaan väkisin, vaan pysähdyn lepäämään heti jos voimat alkavat loppua. Sellainen päätös on paljon helpompi tehdä kun tietää mistä voimien loppuminen johtuu, ja ettei väkisin treenaaminen ainakaan auta asiaa. En turhan takia viitsi rasittaa itseäni liiaksi kun ei ole kunnon tietoa mistä anemia johtuu, saatan olla tietämättäni ihan oikeastikin sairas. Huomenna saan tietää mitä veriarvot ovat viime viikolla näyttäneet, sitten näkee imeytyykö rauta ollenkaan. Voinnissa en ole huomannut mitään muutosta.

Uusia suunnitelmia

Niin se on että jätän sen HCR:n juoksematta. Olen etsinyt sille korvaajaa Juoksija-lehden juoksukalenterista, mistä löytyy aivan jäätävä määrä juoksutapahtumia. Vahvin ehdokas olisi 11.8 juostava Paloheinäjuoksu. Muita sopivia olisivat mm. Runner's Twilight 20.7 ja Espoon rantamaraton 23.9. Elokuussa on kuitenkin parhaat todennäköisyydet että sää on hyvä eikä liian kuuma tai sateinen, siksi tuo Paloheinäjuoksu vaikuttaa lupaavalta. Sitä paitsi en vietä kesääni Helsingissä ja luulen että heinäkuisena viikonloppuna olen mieluummin jossain ihan muualla. Elokuun tapahtumista tuo vaikutti sopivimmalta, vaikka sitäkin varten joudun matkustamaan takaisin Helsinkiin.

Sohvalla makoilu on jatkunut edelleen, ulkoilu on koostunut muutamasta rauhallisesta kävelylenkistä. Ensi viikolla näkee miten rautakuuri on lähtenyt vaikuttamaan, mutta luulen että alan joka tapauksessa taas vähän liikkua. En mitään kovin rankkaa, mutta jotain on pakko päästä tekemään kun tuntuu että hypin muuten seinille. Eilen käytiin sentään elokuvissa Miehen kanssa, katsottiin Iron Sky. Kerrankin elokuva jossa on oikeasti jotain omaperäistä ja jossa sanotaan ääneen ne asiat jotka jokainen haluaisi sanoa mutta ei kehtaa. Tykkäsin.

Sohvannurkassa

Uskomattoman tylsää tämä sohvalla makaaminen. Pelaan Sims 2:ta, katson netistä kaiken maailman huonoja ohjelmia ja tuijotan ikkunasta kaihoisasti kun ulkona paistaa niin kauniisti aurinko. Jospa sitä vaikka kävelemään lähtisi jossain välissä. Nyt kun tiedän että väsymiselle on ihan terveydelliset perusteet, uskallan antaa väsymyksen tulla enkä lähde liikkumaan, varsinkaan hengästymiseen saakka (ja hengästyminenhän tapahtuu tässä kunnossa ihan heti). Rauhallisia kävelylenkkejä olen pariin otteeseen tehnyt. Tahtoisin vaan niin kovasti tehdä jotain kunnolla. Tiedän että hikiliikunnasta tulee hyvin todennäköisesti paha olo eikä siitä ainakaan mitään hyötyä ole, mutta kun tahtoisin.

Ruokailurytmiin täytyy nyt kiinnittää normaalia enemmän huomiota koska rautaa pitää syödä kaksi kertaa päivässä ja sen yhteydessä pitää olla pitemmän aikaa syömättä. Lisäksi minulla on muitakin lääkkeitä jotka osaltaan vaikuttavat päiväjärjestykseeni. Päiväni koostuvat siis tällä hetkellä lähinnä syömisestä ja syömisen odottamisesta. Voipi olla että lähdetään Miehen kanssa leffaan tänään, tullaan ihan mökkihöperöiksi muuten. Vappuna suunnitelmissa olisi lähteä Linnanmäelle, tosin ihan vaan haistelemaan tunnelmaa ja syömään hattaraa, tuskin tulee missään laitteissa käytyä. Vaikka olisihan sekin uusi kokemus, saisi ainakin pään pyörälle vielä herkemmin kuin normaalisti. :)

Kävin sitten lääkärissä...

...missä otettiin ihan varmuuden vuoksi rutiininomainen hemoglobiinitesti. Se muuttuikin sitten aika epärutiininomaiseksi, kun tulos oli 73. 

Ihan oikeasti, 73. Sain passituksen suoraan sairaalalle jatkotutkimuksiin ja siellä vierähtikin puoli päivää. Lopputulos oli se että mitään dramaattista ei löytynyt, käskivät syödä rautatabletteja ja käydä viikon-parin päästä uudestaan verikokeissa, eivät kokeneet verensiirtoa tarpeelliseksi koska olen ihan hyvässä kunnossa ja tuo on luultavasti laskenut tosi hitaasti.

Taidanpa lakata ihmettelemästä miksi juoksuvauhti on niin hidas, ihme juttu että olen ylipäänsä pystynyt urheilemaan kun lihakset eivät saa happea. Tuo selittää senkin miksi lenkillä on tullut huono olo ja miksi hengästyn niin herkästi.

Puolimaratonin kohtalosta en uskalla sanoa vielä mitään. Sain todella tujun rautakuurin ja lääkäri sanoi että sen pitäisi nostaa hemoglobiinia aika nopeasti kun se on tuollaisissa lukemissa. Ja olenhan minä tähänkin asti juossut, eli kroppani on jotenkin käsittämättömällä tavalla tottunut tuohon. Lääkäri ei kyllä luvannut että pääsisin juoksemaan. Pidän melko todennäköisenä että HCR jää juoksematta, mutta tarkkailen vointiani ja teen päätöksiä vasta ihan kisan alla.

Kaikkeen se kroppa näköjään tottuukin. Odotan ihan innolla miten kuntoni lähtee kohoamaan kun saan tuon kuntoon.