Meksikolainen keitto ja ruokailun vaikeus

Tänään meillä tehtiin meksikolaista kasviskeittoa tämän ohjeen mukaan. Pieniä muutoksia tuli tehtyä, salsaa ei löytynyt ja korvattiin se ihan sujuvasti jollain samantyyppisellä vietävän tulisella kastikkeella. Eikä meillä mitään mietoa chilijauhetta ole. Lisäksi Mies yhtäkkiä syödessään tajusi että hänhän ei pidä korianterista. Ihan yllättäen tuli tämä, ei nimittäin ole ihan ensimmäinen kerta kun meillä on maustettu ruokaa tuoreella korianterilla.

En laita kuvaa kun ei se ole kovin houkuttelevan näköinen ruoka. Sellainen keitonnäköinen. Hyvää se kuitenkin oli, tortillanaksuthan ovat aina hyviä ja tulinen kastike oli hyvää ja se varsinainen keitto meni sitten siinä sivussa. :) Tulisuutta voi säätää ihan oman maun mukaan, me pidämme tulisesta ruuasta ja chiliä ja tulista kastiketta tuli laitettua aika reippaalla kädellä. Noita lukuunottamatta tuossa ei ole muita tulisia aineksia joten tuosta saa tehtyä täysin miedonkin version.

Lautaselle siis lastataan ensin keittoa ja sen päälle nakataan korianteria ja salsaa (tai salsankorviketta kuten meillä) ja kourallinen tortillanaksuja. Sitten tuleekin se vaikea osuus, tässä minä epäonnistuin: lautanen pitäisi saada kannettua pöytään ilman että kaataa puolet tulikuumasta keitosta syliinsä matkan varrella. Oli aivan liian vaikeaa, toinen käsi vaan lipesi. Olen ihan tyytyväinen siitä että sain kuitenkin kopin enkä pudottanut koko lautasta. Jalassa on nyt punainen läiskä, toivottavasti ei tule kovin paljon kummempaa jälkeä, ikävästi tuppaavat nuo palovammat tulemaan viiveellä. Vaan tulipahan ainakin pestyä keittiön lattia, jotain positiivista tässäkin.

Mutta ruoka oli siis hyvää. Ja helppo tehdä, varsinkin jos nakittaa Miehen pilkkomaan kasvikset.

Amatööri uimassa

Koska tällä hetkellä sopivien liikuntalajien valikoima on erinäisistä syistä kovin suppea, päätin kokeilla jotain mitä olen pyöritellyt mielessäni jo jonkun aikaa. Lähdin nimittäin uimaan. En ole käynyt uimahallissa ehkä kymmeneen vuoteen ja hiukan jännitti mitä koko touhusta tulee. Ironista tässä uimattomuudessani on se, että Miehellä on ihan kunnon kilpauintitausta ja hän ramppaa edelleen uimassa vähän väliä. Olen hänelle päivitellytkin epäilyksiäni, kysynyt kaikkia mieleen tulevia tekniikkakysymyksiä ja pähkäillyt voiko käydä niin etten jaksa uida kuin yhden altaanmitan (ja se "kyllä siellä sellaisiakin ihmisiä käy" ei ollut ihan se rohkaiseva vastaus mitä olin toivonut). Olenhan minä siis lomamatkoilla ja kesämökillä pulikoinut vedessä mutta aika vähiin on sekin jäänyt, eikä sillä ole muutenkaan oikean uinnin kanssa juuri mitään tekemistä.

Tänään sitten rohkaisin mieleni, kaivoin uimapukuni esiin ja lähdin uimahallille. Ensimmäinen yritys kariutui erittäin nopeasti, tajusin jo rappukäytävässä unohtaneeni kotiavaimet. Jos ne on joskus pakko unohtaa niin ei sen olisi juuri nyt tarvinnut tapahtua, Mies on nimittäin juuri tällä hetkellä toisella puolella maata. Huoltomiehelle soittoa siis, takaisin sisään päästyäni ensimmäiseksi avaimet kouraan, ovi takalukkoon ettei tuo pääse toistumaan ja suunta uudestaan kohti uimahallia.

Uimahallilla seurasin sivusilmällä muiden toimintaa ja otin parhaani mukaan esimerkkiä. Suihkun saaminen päälle meinasi olla huomattavan vaikeaa, mutta siinä onnistuttuani kaikki muu sujui ihan kuin vanhalta konkarilta. Siis paitsi se uinti. En olisi uskonut että juoksun ja kuntosalitreenien ja kaiken muun jälkeen uinti voi viedä voimat alta aikayksikön, mutta niin se teki. Osittain on varmasti kysymys tottumisesta ja tekniikasta, osittain täytyy vaan katsoa peiliin ja todeta ettei ole tainnut tulla treenattua kroppaa kovin kokonaisvaltaisesti. 350 metriä tuli yhteensä räpiköityä, sitten oli pakko tunnustaa että on syytä luovuttaa ennen kuin alan näyttää liian pahasti pulassa olevalta. Vastoin odotuksiani ihmiset olivat altaassa oikein mukavia, kysyivät voiko ohittaa kun kokosin itseäni altaan päässä eivätkä jyränneet muita (odotukseni olivat jotain tämän tapaista, ei siis ehkä mikään ihme että yllätyin positiivisesti). 

Olisin kuvitellut että minun taustallani ainakin puoli kilometriä menisi sujuvasti, edes lepotaukojen kanssa, mutta ei. Sen verran tuo otti ylpeyden päälle että minua taidetaan tulevaisuudessa nähdä useamminkin uimahallissa.

Fiksumpi hankkisi nyt ne nastat kenkiin

Tänään ei tunnu taas(kaan) menevän kaikki ihan putkeen. Heräsin neljältä runsaan kuuden tunnin unien jälkeen, näköjään sen normaalin päivärytmin saavuttaminen on ihan mahdotonta. Otin kuitenkin hyödyn irti tuosta ja menin heti aamulla pilatekseen. Perjantai 13. päivä tulee täällä näköjään viiveellä vasta tänään, liukastuin nimittäin juuri ennen salille pääsyä ja tipahdin suoraan häntäluulleni. Tärähti ihan kunnolla, mutta tällä itsepäisyydellä en tietenkään suostunut jättämään tuntia välistä kun olin sinne päättänyt mennä.

Ihan kaikkea en pystynyt tekemään kun ei tuo häntäluu oikein sietänyt painoa eikä alaselän pyöristäminen onnistunut. Suurimmalta osin sain kuitenkin liikkeet tehtyä ihan kunnolla. Olin ajatellut että tänään olisi voinut käydä vielä lenkillä kun sää näyttää kivalta, mutta liikunta saa nyt jäädä hetkeksi kunnes tuo kipu vähän hellittää. Itsesuojeluvaistoakin voisi vähän kehittää, ei kannata mennä alamäkeen sitä polkua mistä näkee että lumen alla on jäätä ja muutkin ovat siinä liukastelleet. Ehkä uskaltaudun ulos juoksemaan taas joskus keväällä (tai ehkä huomenna, milloin minä muka olen kerrasta oppinut).

Hereillä

Monta vuorokautta kulunut harjoitustyön parissa niin että päässä suhisee. Kiirehän siinä tuli, siihen pisteeseen asti että viime yönä nukuin kokonaiset 45 minuuttia. Ihan oikeasti.

Okei, olisin voinut nukkua vähän enemmänkin, mutta kävin niin ylikierroksilla etten pystynyt ja tiesin etten kuitenkaan kovin montaa tuntia edes ehdi, jos aion saada sen harjoitustyön kasaan ennen deadlinea. Vaan nyt se on palautettu. Ei siitä hyvä tullut mutta ainakin se on nyt pois minun käsistäni.

Nyt on vähän sellainen olo että aivossa ei liiku mitään. Saisikohan jo nukuttua vähän? Mitään muuta en ainakaan pysty nyt tekemään. En edes uskalla yrittää tehdä mitään, satuttaisin vaan itseni. Niin jäässä on aivo että koululta lähtiessänikin kaivoin repusta bussikortin sijasta kotiavaimet ja seisoin pöljänä bussipysäkillä ne kädessä.

weheartit.com

Elävien kirjoissa taas

Kuten arvata saattaa, eilinen päivä meni niin harakoille kuin vaan voi. Kädet tärisivät pitkälle iltapäivään enkä uskaltanut edes illalla lenkille. Pää olisi tahtonut mutta leposyke oli melkein 90 joten oli varmasti ihan hyvä ratkaisu antaa kropan toipua rauhassa. Tänään on sitten ollut jonkinlaista pientä ryhtiliikettä ilmassa, olen ainakin saanut siivoiltua ja illalla on liikuntaakin tiedossa kun ohjelmassa on uusi lempilajini combat. Sitä ennen jatkan vielä siivoamista ja vilkuilen toisella silmällä telkusta esteratsastusta.

Kovin usein en viihteellä nykyisin käy, enkä siis suostu ottamaan minkäänlaista morkkista siitä että tuli tällä kertaa juhlittua vähän rankemmin. Ihan kiltistikin olin. Porukassa tuli nähtyä myös jonkunlaisia ylilyöntejä, joskus se oma alkoholinsietokyky on ilmeisesti aikuisillekin epäselvä.

Ja niin, se lompakon pesu ei siis tapahtunut mitenkään tarkoituksella. Pesin siis Miehen housut jotka herra itse oli pyykkikoriin laittanut. Varmuuden vuoksi tarkistin etutaskut kun Mieheltä usein jää sinne kolikoita. Takataskuja ei sitten tullut tarkistettua, minkä huomasin virheeksi tasan siinä vaiheessa kun otin pyykkiä koneesta ja sieltä märän pyykin joukosta tipahti lattialle lompakko. Sydän jätti muutaman lyönnin välistä kun mies kaivoi sieltä setelin kokoisia vettyneitä sinertävänharmahtavia paperilappusia, joissa ei ollut minkäänlaisia kuvioita jäljellä. Eivät onneksi olleet sitten kuitenkaan ikinä olleetkaan seteleitä, eikä ilmeisesti tapahtunut muutenkaan mitään peruuttamatonta vahinkoa. Vaan taidanpa tästedes tarkistaa kaikki taskut ennen kuin lykkään vaatteet sinne pesukoneeseen.

Hyödytöntä päivää itse kullekin

Arvatkaapa (koko te tuhatpäinen lukijajoukkoni...) mitä hyödyllistä olen tehnyt tänään? No en sitten mitään. En ole urheillut, en ole opiskellut minuuttiakaan. En ole tehnyt ruokaa enkä kotitöitä. En kertakaikkiaan mitään. Ilta sujuu ihan yhtä tuottoisissa merkeissä kun lähden viettämään opiskelijaporukalla iltaa oikein pitkän kaavan kautta. Pitkällä tarkoitetaan tässä tilanteessa melko aikaista aloitusta, luultavasti yhdistettynä myöhäiseen kotiutumiseen. Melkoisella todennäköisyydellä huominen päivä sujuu siis yhtä tuottoisissa merkeissä.

Lyhyestä virsi... no ei tätä voi kauniiksi sanoa, mutta sitäkin lyhyempi. Nyt on nimittäin jo kiire.

PS. Eilen sen sijaan olin ihan huippuahkera, kun pyykinpesun lomassa pesin myös Miehen lompakon.