maanantai 4. kesäkuuta 2012

Kuukausiraportti 5/2012

Plaaah, nyt tökkii. Tässä edellisiin raportteihin verrattuna nihkeä tilannekatsaus:

Puolimaraton:
En juossut HCR:ää, en. Veriarvojen kanssa tuli painittua ja juoksu vaihtui kävelyyn. Olihan se ihan lohdullista että hitaaseen vauhtiin oli jokin oikeakin syy ja ettei ole normaalia että jalat painavat niin paljon. Nyt alkaa Hb lähestyä sataa ja askel nousee jo aivan eri tavalla, innolla odotan miltä juoksu tuntuu sitten kun Hb on oikeasti normaali. Vielä 30 pinnaa ylöspäin, onhan sellaisella pakko olla iso vaikutus. Kovin montaa kertaa en ole juossut, sen verran kuitenkin että olen jo nyt huomannut selkeän eron. Uusi yritys puolimaratonista sitten syksyllä, toivottavasti pääsee kesällä treenaamaan täysiverisesti. :)

20 lajia:
Toukokuussa kuvaan astui rullaluistelu. Yksi uusi laji siis, yhteensä alkuvuodelta on kasassa 15 lajia.

180 päivää: 
Kuvittelin jotenkin ettei toukokuussa olisi kertynyt paljon yhtään liikuntapäiviä, kun tuntuu että motivaatio oli aivan hukassa. Kuun lopussa muutin vielä kesätöihin toiseen kaupunkiin ja uusiin maisemiin ja työrytmiin totuttelu tuntuvat vieneen kaikki mehut. Tilastosta näkyvät faktat ovat kuitenkin positiivisempia kuin omat mielikuvani. Olin aika äimissäni kun laskin että pitkien kävelylenkkien ja muutaman rullaluistelukerran avulla toukokuussa kertyi 14 liikuntapäivää, siis vain yksi päivä vähemmän kuin keskimääräinen tavoite. Ja tämä siis oli se ihan minimi jolla sain itseni hillittyä hyppimästä seinille, pää olisi tahtonut enemmän liikuntaa. Olihan tuo tietysti matalatehoista, mutta on se silti kova saavutus että laiskojen vuosien jälkeen elimistö on vihdoinkin hyväksynyt liikunnallisen elämäntavan normaalitilanteeksi ja että 14 päivää kevyttä liikuntaa tuntuu siltä kuin ei olisi edes tehnyt mitään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti