Henkisesti pitkä

Tänään oli sitten pitkän lenkin vuoro. Ensimmäinen pitkis sitten viime syksyn, joten ihan tunnustellen ajattelin mennä. Suunnitelma oli ihan hyvä, menen bussilla 13 kilometrin päässä olevalle rannalle ja juoksen paluumatkan kotiin. Tuntui teoriassa kauhean kivalta ajatukselta, mutta sinne rannalle päästyäni juoksu ei enää tuntunut kovin houkuttelevalta. Merta ja hiekkaa vs. monta hikistä kilometriä. Hieman siinä sai kannustaa itseään liikkeelle, ettei jää koko päiväksi laiturille.

Juoksemaan lähdettyäni huomasin heti, että tankkaus meni ihan pieleen. Ei kannata syödä läjää muffinsseja aamupalaksi, ei varsinkaan sitä viimeistä kun ei enää tee mieli mutta ei raaski jättää yhtä ihan pikkuista. Lämpimän päivän takia join ennen lenkkiä ja otin puoli litraa vettä mukaan (osaan ihan kohtuullisesti juosta hartiat rentoina vaikka pitäisinkin jotain kädessä, luultavasti ratsastuksessa opittua). Ehkä join liikaa tai ehkä se ei muuten vaan imeytynyt, mutta mahassa hölskyi alkumatkan ja muffinssien takia oli paha olo suunnilleen ensimmäisen tunnin. Jo ensimmäisen kahden kilometrin aikana tuli mietittyä pariin otteeseen että onko tämä nyt pakko juosta juuri tänään, vieläkö voi jättää kesken.

Jalatkaan eivät oikein toimineet, alkumatka oli pyristelyä ja loppumatka oli pyristelyä ja siihen väliin mahtui silmänräpäyksen mittainen hetki, jolloin kuvittelin että homma lähtisi rullaamaan. Ehkä niissä painoi toissapäiväinen nousevavauhtinen lenkki, ehkä olisi pitänyt olla toinenkin lepopäivä. Molempien säärten sisäreunalla tuntui myös, mikä johtunee kengistä. Minulla on runsaan kuukauden vanhat kengät ja eron vanhoihin huomaa. Vanhoissa kengissä pronaatiotuki oli painunut littaan ja loppuaikoina aloin saada nilkkakipua, josta huomasi ihan selvästi että se johtuu pronaatiosta. Näissä uusissa tuki todellakin on, nilkkakivut jäivät välittömästi eikä muitakaan sopeutumisvaikeuksia ole ollut, mutta nyt näköjään sääret ovat kovilla kun sisäreunalle tulee enemmän kuormaa kuin ennen. Ehkä on syytä vaihdella kenkiä. Vanhat ulkolenkkarit saivat jo lähteä mäkeen, mutta sisälenkkareina minulla on neutraalimmat kengät joilla olen juossut juoksumatolla ilman mitään ongelmia. Täytynee käyttää niitä välillä ettei kaikki kuorma aina tule noille säärille.

Vauhti oli... no ei sitä voi vauhdiksi kutsua, pidin pari kävelytaukoa jalkojen ja mahan lepyttelemiseksi ja kokonaisuudessaan sain tuohon 13 kilometriin kulutettua aika tasan kaksi tuntia. Ei siis kovin paljon poikennut reippaasta kävelynopeudesta. Vaan oli miten oli, nyt on jaloille taas näytetty kilometrejä, ehkä ne seuraavalla kerralla muistavat vähän paremmin mistä tässä on kyse.

Faster, faster!

Meninkin sanomaan edellisessä postauksessa ettei suunnitelmissa ole osallistua mihinkään juoksutapahtumiin. Siitä se ajatus meni takaraivoon ja on kummitellut siellä sen verran, että tuli katsottua millaisia tapahtumia syksyllä löytyy. Ihan vaan uteliaisuudesta.

Ruisrääkki olisi kivasti kahden kuukauden päästä, tässä ehtisi vielä hioa kuntoaan sitä silmälläpitäen. Tuonne pääsee opiskelijahinnalla ilmoittautumaan elokuun loppuun asti, joten vielä ei ole mitään kiirettä tehdä päätöksiä. Kovasti tuo houkuttelisi.

Lenkkeilyssä olenkin nyt lähtenyt liikkeelle sillä taka-ajatuksella että tuohon tähdätään. Noiden kaiken maailman vaivojen takia juoksu on ollut jäissä enkä ole juossut ainuttakaan pitkää (yli 10 km) lenkkiä viime syksyn puolimaratonin jälkeen. 7 km lenkit ovat kuitenkin vähäisestä harjoituksesta huolimatta kulkeneet ihan hyvin, joten ei se juoksukunto ihan kadonnut ole ja pidän ihan mahdollisena parantaa aikaani viime syksyyn verrattuna. Jalat pitää kuitenkin totuttaa taas pitempään matkaan ja viikonloppuna aion pinkaista ensimmäisen pitkiksen pitkään aikaan. Ja jos päätän olla sittenkin osallistumatta kisaan niin sitten päätän, tuleepahan jotain mielekkyyttä lenkkeilyyn kuitenkin.

Jotta jotain kehitystä tapahtuisi viimevuotiseen verrattuna (en halua enää kuluttaa yli 2,5 tuntia yhteen pikku puolimaratoniin, pakko sen on sujua nopeammin), juoksunopeutta olisi syytä saada nostettua. Olen nyt pari kertaa juossut nousevavauhtisia lenkkejä. Ensimmäinen oli 6 km ja koostui neljästä 1,5 km pätkästä, joista jokainen juostiin edellistä kovemmalla sykkeellä (sykettä on helpompi seurata kuin nopeutta koska sykemittari on ranteessa mutta GPS taskussa - logiikkansa siinäkin). Toisella kerralla lisäsin tuohon ylimääräisen lenkin kuntoradalla, matka kasvoi 1,5 km ja koostui viidestä osasta. Tuolla ensimmäisellä kerralla tuntui että juoksunopeudet asettuivat aika luonnostaan tiettyyn kohtaan ja tiettyyn sykkeeseen. Jälkimmäisellä kerralla huomasin että joukossa oli selvästi yksi pätkä, jolla tasaista vauhtia oli kauhean vaikeaa löytää. Näköjään elimistölläkin on tietyt kohdat joissa homma toimii paremmin, jälkimmäisellä lenkillä yritin väkisin asettaa sykkeen/juoksunopeuden sellaiseen kohtaan jossa se ei luonnostaan halua olla.

Molemmilla kerroilla olen ollut kauhean ylpeä viimeisistä 1500 metristä, lähinnä siitä miten pääni on ne jaksanut. Minun ongelmani reippaammassa vauhdissa on aikaisemmin ollut että jalat veisivät mutta pää väsyy. Sykemittarista oli selvästi apua, tiedän millä sykkeellä pystyn juoksemaan ja oli helpompaa olla antamatta periksi kun tiesin ettei sykkeeni ollut mikään luonnottoman korkea ja että olen aina ennenkin jaksanut ylläpitää sitä tuolla tasolla, vaikka se vähän pahalta tuntuisikin. Muutenkin asenne on ollut kohdallaan, en ole miettinyt kuinka kamalan kovaa pitää juosta ja kuinka rankkaa on, vaan lähinnä ajatuskulku on ollut "ei enää pitkään, enää 500 metriä... ja sitten kiihdytetään vauhtia" ja hihitellyt kuinka motivoin itseäni jaksamaan sillä perusteella että kohta pääsee kovempaa. Henkisesti on nyt tuntunut valtavan hyvältä juosta ja askelkin tuntuu ilmavammalta kuin viime vuonna.

Treenimusiikiksi on sopinut erityisen hyvin Within Temptationin Faster:

Puoli vuotta myöhemmin

Halusin tulla käymään pitkästä aikaa täällä. Puoli vuotta on hurahtanut niin etten ole edes oikeastaan ajatellut bloggaamista, enkä nytkään lupaile että paluu olisi jotenkin lopullinen, mutta on mukavaa ainakin silloin tällöin käydä päivittelemässä kuulumisia tännekin. Tuossa talvella vaan iski jonkinmoinen kyllästyminen, ei tuntunut että olisi mitään sanottavaa. Pienoista elämänmuutostakin on ilmassa, muutin Helsingistä Turkuun ja nyt väkerrän kovaa vauhtia lopputyötäni, joten joskus tulevaisuudessa saattaa tulla valmistuminen ja Ihan Oikeisiin Töihin meno vastaan.

Liikuntaa on, mutta en ole palannut sellaiseen säännölliseen, etukäteen suunniteltuun aikatauluun jollaista noudatin viime syksyyn asti. Nyt mennään enemmän fiilispohjalta. Pieniä sääntöjä joudun asettamaan itselleni, koska treenitahti on harventunut vähän liikaa. Päätinkin että tavoitteena tällä hetkellä on joka viikko kolme vapaavalintaista aerobista treeniä (juoksu, uinti ja pyöräily ovat pop kun nilkka haittaa kaiken maailman hyppimis-ryhmäliikuntatunteja), yksi lihaskunto (yksi riittää, koska viime aikoina nämä ovat olleet nollilla) ja yksi kehonhuolto (pilates tai jooga). Tuo on pikkuisen enemmän kuin mitä olen tehnyt ja sopii siis tehtäväänsä, hellästi herättelemään kehoani tekemään vähän enemmän kuin nyt. Mitenkään ryppyotsaisesti en pidä tästä kiinni, tavoitteena ei nyt ole mitään urheilutapahtumia vaan pelkästään oma hyvinvointi. Jotenkin se puolimaratonin juokseminen poisti jonkun pakon, tiedän että pystyn sellaiseen joten enää ei ole pakko todistaa mitään.

Viimeisimmän, tammikuun postauksen aihe on edelleen ilmassa: nilkka ja olkapää vihoittelevat ajoittain. Varsinkin olkapää aiheuttaa turhautumista. Siinä ei normaalitilanteessa ole mitään vikaa, mutta se taitaa olla hieman löysä ja on joskus uidessa hiukan nuljahtanut paikaltaan (ja sitten itsestään heti takaisin), mikä on luonnollisesti aika kivuliasta ja todella ikävää kun niin käy kesken uimisen. Joudunkin uimaan hiukan huonommalla tekniikalla kuin haluaisin, koska tuon ehkäisemiseksi en voi ojentaa käsiä ihan suoraan linjaan vartalon kanssa (vapaauinnista on siis edelleen kyse). Muuten se ei ole mikään kovin dramaattinen vaiva.

Sellaista siis!

Kremppasaldo

Ajattelin tulla kertomaan miksi täällä ja liikuntarintamalla on hieman turhan hiljaista, koska en nyt ihan huvin vuoksi möllötä tekemättä mitään vaan siihen on jonkunlainen syy. Nyt on nimittäin kropalla jotenkin kamalan vaikeaa. Tällä hetkellä kipeänä ovat:

• oikea olkapää (lihakseen sijoittuva ongelma, ollut kipeänä jo pitkään ja haittaa minkään painavan nostamista. Tai itseasiassa minkään nostamista, jos liikeradan kanssa ei ole huolellinen)
• vasen olkapää (tuntuu enemmän nivelongelmalta, ärtyi pienestä uintiasennon muutoksesta ja oli pahimmillaan kun nukuin huonosti sen päällä eräänä yönä, nyt tuntuu onneksi paljon paremmalta)
• alaselkä (kipeytyy istumisesta, välillä myös kiertoliikkeistä tai liiallisesta notkoselästä, parempi kun onnistun välttämään noita mutta välillä on pakko istua luennoilla, joten... On kerran ihan kunnolla pelästyttänyt minut uidessa, kun ilmeisesti tein liikaa kiertoliikettä ja sen seurauksena takareisistä lähti ihan kokonaan tunto. Ei onneksi ole tapahtunut koskaan uudestaan.)
• oikea nilkka (ja jalkaterä, joka kipeytyy ilmeisesti astun sille huonosti varoessani tuota nilkkaa, estää juoksun ja aika pitkälti salitreeniäkin, haittaa uintia koska kipeytyy potkiessa jos pääsee liikkumaan)

Jos siis joku on ihmetellyt miksi blogissa on hiljaista, syy voi ehkä mahdollisesti olla jokin noista. Pieniä juttuja kaikki, ihan kaikessa ärsyttävyydessään juuri ja juuri sen kokoisia että estävät tekemästä juuri mitään. Todella kivasti nuo ovat jakaantuneet pitkin kroppaa niin että niiden yhteisvaikutus on mahdollisimman suuri. Olen pyrkinyt uimaan ja vesijuoksemaan mahdollisuuksien mukaan, kunhan nilkan teippaa kunnolla ja on huolellinen liikeratojen kanssa niin ne onnistuvat. Ei ihan niin paljon kuin pää tahtoisi, mutta ainakin sen verran etten ihan hypi seinille.

Vuoden eka

Hyvää kaksi-nolla-yksi-kolmea täältäkin (viimeinkin)! On tämä uudenvuodenpostaus jäänyt aika myöhäiseksi. Viime vuosi meni viime vuoden kuvioilla, nyt olen vähän eri linjalla. En antanut mitään uudenvuodenlupauksia, jos tuntuu siltä että haluan asettaa tavoitteita niin asetan niitä sitten pitkin vuotta. Viime vuoden tavoitteet kuitenkin täyttivät tarkoituksensa, tuli kokeiltua monipuolisesti liikuntalajeja ja liikunnasta tuli rutiinia. Ja puolimaratonin juokseminen nosti itseluottamukseni ihan eri tasolle, kun näin että osaan ja jaksan tehdä töitä tuollaisen tavoitteen saavuttamiseksi. Olen oppinut paljon itsestäni ja itselleni parhaiten sopivista treenitavoista ja nyt katson miten homma etenee jos sen antaa mennä ihan omalla painollaan. Tällä hetkellä huvittaa uida, joten uin.

Viime aikoina kroppa on ollut vähän romuna. Olkapää kipuilee, alaselkä kipuilee, nilkka kipuilee. Uinti tapahtuu suurimmalta osin pullarin kanssa ja silloinkin kun uin ilman sitä, potkin todella harvakseltaan koska potkiminen kipeyttää nilkan kaikkein pahiten. Olen yrittänyt teippailla sitä mutta ei sekään oikein toimi. Kai sitä täytyy jossain vaiheessa käydä näyttämässä jos ei rupea paranemaan. Olkapää ja selkä eivät ole yhtä huonossa jamassa. Selästä olen lähinnä huolissani koulun alkamisen takia, ensi viikolla joutuu taas istumaan luennoilla ja tuo ei oikein istumisesta pidä. Olkapään kanssa tulee ongelmia vain jos sen vahingossä täräyttää vaikka seinään, tai jos ui huonolla käden liikeradalla.

Onhan sitä ihan kohtuullisessa määrin tullut oltua rikki tässä viimeisen vuoden aikana. Jos tästä tahtoo jotain positiivista hakea, niin olen ainakin oppinut ettei jonkun paikan kipeys heti tarkoita että pitäisi jäädä sohvalle makaamaan. Liikutaan niin miten kroppa sietää.

Done and done!

Tänään oli uudenvuodenlupauksieni kannalta ratkaisun paikka, sain nimittäin samanaikaisesti täytettyä kaksi jäljelläolevaa lupausta. Ensinnäkin tänään oli vuoden 180. päivä, jona liikuin vähintään puoli tuntia. Toiseksi, tänä vuonna on nyt tullut liikuttua 20 eri tavalla.

Viimeiset kaksi liikuntalajia olivat kahvakuula, jota tuli tuossa eräänä lumituiskuisena päivänä heiluteltua olohuoneessa, sekä vesijuoksu jota tuli tänään testattua hetken mielijohteesta. Olin uimahallissa ja uintiradoilla oli ruuhkaa mutta vesijuoksijoiden radalla ihan tyhjää, joten päätin että onhan sitä kokeiltava. Täytyy tunnustaa että näistä kahdesta viimeisestä liikuntalajista kumpikaan ei oikein kunnolla kolahtanut. Ehkä ne vaatisivat vähän lisää tutustumista ennen kuin niistä voi antaa kunnollisen tuomion.

En olisi uskonut että menee ihan näin tiukille, mutta tulipahan täytettyä nuo. 180 päivästä en ole ollut huolissani, se jäi näin myöhäiseksi vain koska olen onnistunut sairastelemaan ikävän paljon. Sen sijaan tuo 20 lajia osoittautui yllättävän haastavaksi. Suurin osa vuoden liikunnoista on ollut juoksua, uintia ja kuntosalia, joten aika moni noista lajeista jäi yhden kerran kokeiluksi.

Tässä vielä lista lajeista, joilla olen tänä vuonna hanuriani liikuttanut:

1. Juoksu 
2. Crosstrainer
3. Cabaret Strip
4. Venyttely
5. Kuntosali
6. Pilates
7. Uinti
8. Kävely
9. Spinning
10. Core
11. Combat
12. Hathajooga
13. Tallityöt
14. Raviurheilu
15. Rullaluistelu
16. Pyöräily
17. Fitness Fusion
18. Geokätköily
19. Kahvakuula
20. Vesijuoksu

Nenäklipsi

Tänne aina silloin tällöin putkahtaa ihmisiä googlettamalla uimarin nenäklipsiä, joten voisin vähän avata omia kokemuksiani. Enää en uidessa sitä käytä ellen tee jotain erikoista, mutta kyllä sitä jonkun aikaa tuli ihan jatkuvasti käytettyä. Niitähän on pehmeitä ja kovia, minulla on Speedon pehmeä klipsi. Ihan arvalla valkkasin että minkälaisen ostan, ei ole mitään sen kummempaa asiantuntemusta noista. Näin jälkeenpäin voin antaa vinkin että kannattaa hankkia vähän värikkäämpi klipsi, tuollaista valkoista/läpinäkyvää on aika ikävää etsiä altaan pohjalta...

Otin tuon käyttöön aloittaessani uinnin opettelua, kun varsinkin vapaauinnissa oli yhtä tuskaa opetella hengittämään oikein, koska tuntui että joka kerran päätä kääntäessä meni kaikki pään ontelot täyteen vettä. Se teki uinnista aika epämiellyttävää ja koska oli ihan riittävästi muutakin opeteltavaa, päätin tehdä homman itselleni mukavammaksi ja ostin tuollaisen. Se toimi oikein hyvin, pysyi kiltisti paikallaan eikä tuntunut uidessa ollenkaan. Koska olin vasta opettelemassa oikeaoppista hengitystä, en tuntenut mitenkään oudoksi etten pystynyt hengittämään nenän kautta ulos.

Muutaman kuukauden tuota tuli käytettyä jokaisella uintikerralla. En tiedä mistä johtui, mutta muutaman kuukauden käytön jälkeen se alkoi valua ja sain korjata sitä joka käännöksessä paremmin. Kerran sitten tympäännyin sen valumiseen, nakkasin sen altaan reunalle ja jatkoin uintia ilman sitä. Tässä vaiheessa olin jo sen verran tottunut uintiin että hengityksen ja pään asennon hallinta oli helpompaa, enkä enää imaissut koko nenää täyteen vettä.

Nyt olen uinut jo aika kauan ilman nenäklipsiä ja olen tottunut hengittämään ulos sekä suun että nenän kautta, joten en enää käyttäisi sitä. Eikä sinne nenään enää mene yhtään vettä. Mies aina silloin alkuvaiheessa sanoi että jos minulla menee nenään vettä, se johtuu siitä että hengitän sisään vedessä. Minä tietenkin väitin että en varmasti, mutta kyllä se taisi niin kuitenkin olla. Nykyisin voin ihan hyvin sukellella vaikka miten päin eikä nenään mene vettä, koska olen oppinut ihan oikeasti olemaan hengittämättä sitä.

Viime aikoina olen käyttänyt nenäklipsiä vain harjoitellessani volttikäännöstä. Siinä on niin monta liikkuvaa osaa että ongelma on sama kuin alunperin vaparia opetellessa: kaikkeen ei voi keskittyä, joten teen hommasta vähän helpompaa ja mukavampaa itselleni. Eiköhän se tuossakin saa jäädä pois kunhan opin käännöksen paremmin. Klipsi on edelleen se sama, kyllä se mukana pysyy uidessa ihan riittävän hyvin vaikka ei ihan täydellisesti pysykään paikallaan.

Jos on siis ongelmana että nenään menee vettä uidessa, voin lämpimästi suositella nenäklipsin käyttöä. Se tekee uinnista paljon mukavampaa ja eihän sitä ole pakko aikojen loppuun asti käyttää, helppohan siitä on luopua kun siltä tuntuu.