Eilen illan hämärtyessä nykäisin rullaluistimet jalkaan ensimmäistä kertaa ties kuinka moneen vuoteen. Tavallisesta luistelusta on varmaan kymmenen vuotta ja siitä vähäisestä rullaluistelusta vieläkin kauemmin.
Mies lähti aluksi mukaan ja roikuin hänen käsipuolessaan kun tuntui että jalat menevät ihan mihin niitä huvittaa eikä minulla ole mitään kontrollia niihin. Suht nopeasti alkoi kuitenkin tasamaalla löytyä jonkunlaista tuntumaa siihen touhuun ja uskaltauduin päästämään Miehen takaisin kotiin ja jatkoin harjoittelua yksin. Tein kaarroksia ja jarrutuksia, sen verran huteraa oli etten lähtenyt kokeilemaan mitään sen vaikeampaa. Alamäkiin meneminen ja kaikki sellainen saa odottaa kunnes tasamaalla alkaa tuntua vähän varmemmalta.
En keksinyt mitään erityisen rauhallista paikkaa, asun sen verran tiheästi asutetulla alueella ettei tässä oikein pääse mihinkään syrjemmälle ellei ihan varta vasten lähde selkeästi kauemmas. Tyydyin pyörimään kotitalon ympäristössä edestakaisin, juuri siinä kaikkien naapureiden ikkunoiden alla. Jos minun haparoinnillani oli jollekulle jotain viihdearvoa niin sitten oli, en vaivaa sillä päätäni sen enempää. Ainakin uskaltauduin kokeilemaan ja aion lähteä uudestaankin. Kivaa oli, enkä kaatunut kertaakaan. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti