Siitä se sitten lähti, se juoksumotivaatio. Sunnuntaina juoksin ensimmäisen kympin sitten keväisen sairastumiseni. Vauhti oli mitä oli, hidasta köpöttelyä, mutta herkästi se syke edelleen nousee. Laitoin sykemittarin hälyttämään jos syke ei pysy pk-alueella ja tuntui että se huuteli koko ajan. Tuosta hidastelusta oli kuitenkin se ilo, että kympin täyttyessä olin ihan hyvävoimainen ja olisin jaksanut jatkaa vaikka kuinka pitkään. Sain siitä ihan uudenlaista uskoa puolimaratontreeniin.
Eilen annoin koipien levätä. Tänään ajattelinkin sitten pitää vähän kovemman treenipäivän, koska en luultavasti pääse seuraaviin pariin päivään kunnolla liikkumaan. Kävin aamulla ennen töitä juoksemassa vauhtikuntolenkin, kymmenen minuuttia verryttelyä ja puoli tuntia juoksua. Ei siinäkään päässyt juoksemaan samanlaisia vaihtoja kuin vielä viime vuonna, mutta eri haittaa kun tietää tilanteen etenevän koko ajan oikeaan suuntaan. Nyt olen matkalla kuntosalille, käyn treenaamassa yläkropan niin voin sitten hyvillä mielin ottaa pari päivää rennommin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti