lauantai 28. heinäkuuta 2012

Oho, kesä tuli

Tämä kesä on ollut säiden puolesta niin tahmea ettei kroppa näköjään osaa oikein toimia kun yhtäkkiä onkin lämmintä. Tänään oli suunnitelmissa juosta 1,5 tunnin lenkki. Yritin pitää sykkeen peruskuntoalueella, mutta helle ei tehnyt siitä ihan helppoa. Vauhtini oli normaalia kävelyvauhtia hitaampaa ja silti ylämäet saivat sykkeen nousemaan liikaa. Olin ottanut vesipullon mukaan, mutta puolen tunnin kohdalla siitä oli enää muutama lämmin pisara jäljellä ja silloin totesin ettei tänään ole sittenkään pitkän lenkin aika. Käännyin siis kotiinpäin, lenkin kokonaispituudeksi tuli 45 minuuttia enkä päässyt siinä ajassa edes viittä kilometriä.

Mikään dramaattinen luovutus tämä ei ollut, vaihdoin pitkän lenkin päittäin seuraavan treenin kanssa ja juoksen sen siis seuraavalla kerralla. Sen verran täytyy kuunnella itseään ettei mitään lämpöhalvausta ja nestehukkaa mene hankkimaan. Treeniaikaa on ihan riittävästi jäljellä, olen aika vahvasti kallistunut puolimaratonin juoksemiseen syyskuun lopussa.

Liikuntainto ei siis ole ihan yhtä huonossa jamassa kuin bloginkirjoitusinto. Kieltäydyn nyt ottamasta tästä mitään paineita, minun blogihan tämä on. Onhan sitä kesällä muutakin tekemistä, joten tästä eteenpäinkin mennään sillä päivitystahdilla mikä sattuu hyvältä tuntumaan.

2 kommenttia:

  1. Missä meinasit juosta puolimaratonin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joko 23.9 Espoon rantamaratonilla tai 30.9 Pääkaupunkijuoksussa, todennäköisesti jälkimmäisessä.

      Poista