tiistai 20. marraskuuta 2012

Jalat, jalat!

Olipa taas flunssa, näin kauan sitä kipeyttä loppujen lopulta kesti. Sunnuntaina olin ensimmäistä kertaa niin terve että uimaan meneminen tuli taas kysymykseen. Uinnista ei ikinä pitäisi joutua pitämään taukoja, vesi tuntui taas niin raskaalta, vähän kuin uisi siirapissa. No, tuntumaahan ei saa takaisin muuten kuin uimalla joten otin heti eilen uusiksi. Eipä tuo tuntunut yhtään sen paremmalta, mutta kai se taas tästä lähtee.

Eilen mukana oli myös Mies, joka antoi taas vähän palautetta vapaauintitekniikastani. Olen aikaisemman palautteen seurauksena oppinut tekemään käsivedot paremmin, mutta nyt hän puuttui potkuihini. Potkiessani jalkani eivät ole tarpeeksi lähellä toisiaan, minkä takia lantioni ei pääse kiertämään vaan vartalonkierto rajoittuu olkapäihin ja lapoihin. Vartalonkierron ääriasennossa jalkojen pitäisi olla jossain määrin päällekkäin, mitä minulla ei päässyt tapahtumaan ollenkaan. Taas piti tihrustaa videoita että ymmärsi kunnolla mitä Mies tuolla tarkoitti, Ian Thorpen uintia katsomalla ymmärsin kyllä heti.


Loppuajan uin sitten jalat korostetun lähellä toisiaan, mikä tuntui jotenkin kamalan huteralta. Lisää treeniä siis, ja lisää lihaksia keskivartaloon että saan kontrolloitua vartalon asentoa paremmin. Vaikeaa tuo uinti.

tiistai 13. marraskuuta 2012

Edes jotain

Hyvin varovainen paluu liikunnan pariin tehty tänään, ihan iisisti hyötyliikunnan merkeissä. Ajoin koulumatkat pyörällä ja kun oli muitakin asioita hoidettavana, tein suosiolla isomman kierroksen toiseen suuntaan niin sain koulumatkasta kaiken hyödyn irti. Tuon kiertotien ansiosta kilometrejä kertyi noin 21, ei siis mikään ihan huikea urheilusuoritus mutta juuri sopiva flunssastapaluuvetristely (huh mikä sanahirviö).

Nokka vuotaa kovasti niin kuin se tekee nyt muutenkin koko ajan, toivottavasti tuo nuha ei ole yhtä sitkeä kuin tämä tauti on muuten ollut. Muuten on kyllä ihan hyvä olo. Huomenna saa sitten nähdä joko olisin riittävästi kunnossa tekemään jotain muuta, kun ei ole ollut kuumetta ja yskää enää pitkään aikaan eikä tuosta nuhasta tunnu kummempaa haittaa olevan. Salille tai uimaan en todellakaan lähde ennen kuin lakkaan niistämästä, mutta ehkä tästä jo jotain voisi ruveta tekemään.

lauantai 10. marraskuuta 2012

Flunssaa liikkeellä

Viime päivät ovat kuluneet näissä tunnelmissa:


Nyt voin sanoa että taitaa olla joku ihan kunnon pöpö liikkeellä, on nimittäin sen verran kipeää porukkaa tuttujen keskuudessa. Itse taisin päästä vähällä, viisi päivää olen ollut kipeänä ja nyt kuume on ihan rehellisesti poissa, mutta muuten en todellakaan ole terve, yskin ja kurkku tuntuu metrin paksuiselta ja nukkuminen on vaikeaa kun tuntuu ettei pysty hengittämään normaalisti. Miehellä tuli viikko täyteen ja yskii edelleen aika pahasti ja valittelee että tuntuu keuhkoissa, varmaan saa kohta käydä näyttäytymässä lääkärille jos ei rupea tuosta tokenemaan. Myös ystäväni valitteli ihan samoja oireita, hän on ollut kipeänä yli viikon. Jokin hengitykseen käyvä tauti siis. Ystäväni kanssa olen puhunut vain puhelimessa, joten sitä kautta tämä ei ole tarttunut vaan tätä taitaa muuten vaan olla liikkeellä.

Kaikki kiva on siis pois laskuista, turhauttaa kun tahtoisin treenaamaan enkä voi mennä. Mitään riskejä en tämän kanssa aio ottaa, odotan että olen kunnolla terve ennen kuin palaan ollenkaan liikunnan pariin. Sohvalla makaaminen jatkukoon siis.

torstai 1. marraskuuta 2012

Kuukausiraportti 10/2012

Kääk miten aika juoksee! Opiskeluntäyteinen syksy on kovassa vauhdissa ja treenattua on tullut mutta blogi on jäänyt ihan omiin oloihinsa. Tässä kuitenkin pikainen raportti jäljelläolevista tavoitteista kuluneelta kuukaudelta

20 lajia:
Lokakuussa liikkuminen jakaantui lähinnä salitreenin, uinnin ja pyöräilyn kesken. Yhtään uutta lajia ei sekaan tullut, edelleen siis listalla 18 lajia. 

180 päivää:
Intoa on riittänyt. Lokakuussa tuli liikuttua 20 päivää ja se tekee koko vuoden saldosta jo 158. On siis ihan rajoilla että tämä tavoite saattaisi täyttyä jo marraskuun aikana.

Nyt taidankin lähteä tuon viimeisen lauseen innoittamana viipottamaan kuntosalille. Palataan taas!