tiistai 29. marraskuuta 2011

Hämmentävä aamu

Lihakset jumittaneen sunnuntain combatin jäljiltä oli tarkoitus tehdä palauttava treeni jo eilen. En kuitenkaan saanut itseäni mitenkään potkittua liikkeelle, oli paljon tekemistä ja väsyttikin ihan vietävästi. Illalla aloin nuokkua jo todella aikaisin ja lopulta menin suosiolla nukkumaan jo yhdeksän jälkeen. Seuraukset tästä olivat jännät, heräsin nimittäin neljän jälkeen ihan pirteänä. Minä, maailman aamu-unisin ihminen! No, totuus tuosta taitaa olla että opiskelustressi vie yöunet, sillä on aina minuun sellainen vaikutus. Nyt nukuin sentään ihan kiitettävän monta tuntia, pahemmin stressaavina aikoina olen voinut nukkua viikkokausia korkeintaan neljän tunnin yöunia ja vaeltanut sitten päivät aivan zombina.

Kuva täältä
Takaraivossa kutkutti huono omatunto edellisen päivän löysäilystä, joten syötyäni rauhassa aamupalan pakkailin treenikamppeita sen kummempia miettimättä ja kahdeksalta aamulla tajusin tuijottavani itseäni kuntosalin peilistä. Siinä vaiheessa vasta aloin ihmetellä että mitä minulle oikein on tapahtunut ja miten olen sinne päätynyt. Voin sanoa että oli aika kohtuullisen hämmentävää.

Tein crosstrainerilla tunnin treenin matalalla sykkeellä, tuo sai vastata sitä pitkää hidasta lenkkiä jonka olisin muuten tehnyt. Ensimmäiset 45 minuuttia menivät ihan sujuvasti, sitten alkoi vähän jaloissa painaa. Hankalinta oli löytää sopivaa treeniviihdykettä, telkkarista tulee tietenkin tuohon aikaan vain aamuohjelmat, joissa ainakin kahdella kanavalla tehtiin jotain överikermaunelmajälkiruokia. Paha mielihän tuollaisesta vaan tulee. Lehtitarjontakin oli kehno, sain juoksennella ympäri kuntosalia etsimässä jotakin muuta lehteä kuin Elle tai Trendi kun nuo eivät ihan ole sitä aihepiiriä josta jaksan olla kiinnostunut. Löytyi sieltä sitten loppujen lopuksi Sport ja Fit. Olen kyllä vähän huolestunut lehtitarjonnasta jos sillä crosstrainerilla pitäisi tulevaisuudessa viettää enemmänkin aikaa, eihän noista kovin pitkäksi aikaa ole viihdykettä. Joskus aikaisemmin siellä on pyörinyt Tiede- ja Geo-lehtiä, mutta näköjään tarjonta on nyt supistunut aika nihkeäksi.

Musiikista olin sentään pitänyt huolta ja ottanut omat musiikit omiin korvanappeihin, enkä siis ollut kuntosalin melko vaihtelevanlaatuisen soittolistan armoilla. Paras treenibiisi tänään oli Enrique Iglesiaksen Can You Hear Me.


PS. Kuka väitti että aamuliikunnan jälkeen on valtavasti energiaa? Palatessani salilta kotiin alkoi tuntua että sitä unta voisi sittenkin saada vähän lisää ja otin oikein makeat päiväunet. Se siitä energiasta (ja se siitä luennolle menemisestä).

sunnuntai 27. marraskuuta 2011

Huono tankkaus

Tänään oli taas ohjelmassa combat. Sain erittäin hyvän muistutuksen siitä kuinka tärkeää on oikeanlainen tankkaus, se nimittäin epäonnistui tänään. Kotoa lähtöä tehdessäni tajusin että ruuasta on liian kauan ja en jaksa tunnilla jos en syö jotakin. Söin sitten banaanin puoli tuntia ennen combatin alkua, mikä oli selvästi liian lyhyt aika. Vatsa oli liian täynnä ja aerobisissa osuuksissa oli hetkittäin pakko tehdä puoliteholla ettei tule liian paha olo. 

Tunnilla oli tänään eri ohjelma kuin mihin olen yleensä tottunut. Voi johtua ihan vaan huonosta hapestanikin, mutta tuo tuntui paljon raskaammalta. Vaikka jouduin ottamaan välillä kevyemmin, olin hiestä aivan läpimärkä. Hikeä valui silmiin ja nenää pitkin ja paidan lisäksi myös housut olivat hiestä märät. Aivan uusia kokemuksia ex-sohvaperunalle. Olisi ollut varmasti aika loistava treeni jos ei olisi ollut paha olo. Lihaskunto-osuuksista varsinkin keskivartalosetti oli aivan loistava ja siitä sai taas uusia vinkkejä omatoimiseenkin treenaamiseen.

Henkinenkin kantti oli kovilla. Edellisessä ohjelmassa liikkeitä kierrätettiin melko tiheästi niin että juuri ja juuri jaksoi aina loppuun asti ja ihan viimeisillä voimillaan pusersi ne viimeiset toistot, kun tiesi kuinka paljon on jäljellä ja mitä seuraavaksi tulee. Tänään tuntui että samoja liikkeitä tehtiin pitempään ja silloin ei vaan enää jaksanutkaan, kun ei ollut osannut säästellä voimiaan. Minulle sopii ehdottomasti paremmin se että tietää kauanko mitäkin tehdään. On paljon helpompaa vakuuttaa itselleen että kyllä puoli minuuttia vielä jaksaa, kuin että psyykkaa itseään jaksamaan vaikka ei tiedä onko jäljellä 10 sekuntia vai kaksi minuuttia.

Jalkaterä muistuttelee olemassaolostaan siihen malliin että taitaa varmuuden vuoksi olla syytä jättää vähäksi aikaa kaikki jalkaan tärähdyksiä aiheuttava liikunta pois. Aerobisena treeninä luvassa lienee siis lähitulevaisuudessa enimmäkseen crosstreenausta (onhan tuo sana..? no nyt ainakin on) ja kuntopyöräilyä.

perjantai 25. marraskuuta 2011

Ärsyttävän hyvää päivää

Ihan ärsyttää olla näin yltiöpositiivinen, mutta en voi mitään, tänään oli aivan loistava päivä! Pahoitteluni kaikille pahantuulisille, tiedän tasan tarkkaan miten ärsyttävää tällainen on. :)

Koulussa oli mielenkiintoinen labratyö, opiskelijaruokala oli ylittänyt itsensä ja ruoka oli oikeasti hyvää ja kaiken huipuksi pääsin lähtemään aikaisin salille. Salilla olin taas alkuun puoli tuntia crosstrainerilla ja se tuntui edelleen yhtä hyvältä kuin eilen. Muutoin kävellessä jalkaterä on vähän kipeä, mutta crosstrainerissa ei tuntunut yhtään mitään, olisin voinut jatkaa vaikka kuinka pitkään. Sitä paitsi telkkarista tuli (jotakin uskomatonta hömppää) viihdyttävää ohjelmaa joten pääkin jaksoi paremmin kuin eilen. Sitten tein vielä kunnon salitreenin. Salilla oli hiljaista eikä tarvinnut yhtään miettiä että mihin laitteeseen mahtuu milloinkin kun aina oli tilaa juuri siinä mihin halusi mennä.

weheartit.com
Ja sitä paitsi on perjantai.

torstai 24. marraskuuta 2011

Vaihtoehtoreeni

Eilisestä vapaapäivästä huolimatta sekä jalkaterä että polvi ovat vielä tänäänkin kiukutelleet. En siis uskaltanut lähteä juoksemaan, kun pelkään että jotain menee oikeasti rikki. Tuulella ja sateellahan ei tietenkään ollut mitään tekemistä sen kanssa ettei ulkoliikunta oikein kiinnostanut...

Juoksun korvikkeena meninkin koulun jälkeen suoraan kuntosalille, missä tein puolen tunnin treenin crosstrainerilla. Erittäin hyvä ratkaisu, ei ottanut jalkaan ollenkaan. Luulen että tuo saa korvata juoksulenkkejä useamminkin, varsinkin kun talvi lähestyy. Olihan se vähän tylsää ulkona juoksemiseen verrattuna (vaikka olikin telkkarit ja lehdet viihdykkeenä) mutta eiköhän sen kestä, kun se oli muuten juuri sopivan tehokkaan oloinen laji ja tosiaan kipeälle jalalle niin paljon pehmeämpi. Hiki siinä tuli ihan eri tavalla kuin juostessa, tosin se voi johtua siitäkin että kuntosalilla lämpötila on vähän eri luokkaa kuin tuolla metsässä juostessa.

Kun kerran olin vauhtiin päässyt, tein siihen perään sitten vielä pienen salitreenin. Varsinainen salitreenipäivä on huomenna, joten keskityin tänään eri lihaksiin kuin mitä tulen huomenna tekemään. Habaa treenasin, että saisi niitä leukojakin joskus vedettyä, ja herätin uudelleen henkiin sadan punnerruksen treeniohjelman joka oli päässyt unohtumaan.

tiistai 22. marraskuuta 2011

Todellinen aamulenkki

Kun menee iltapäivällä nukkumaan, on siitä aika helposti ennustettavat seuraukset. Keskellä yötä herää siihen että yöunet on nukuttu ja sitten pitäisi keksiä loppuyöksi tekemistä. Kolmen aikaan olin jo ihan kypsä lähtemään lenkille, mutta lopulta tuli lähdettyä kuitenkin vasta viiden jälkeen. Runsas 9 km tuolla pimeässä ja siihen päälle vielä leuanvetoja, olinpa reipas!

Tai siis... lasketaanko leuanvedoiksi jos ei saa tehtyä yhtään? Ensimmäisellä yrityksellä ei ollut monesta sentistä kiinni ettei olisi leuka mennyt tangon yli, mutta ei sitten vaan mennyt. Yritin kuitenkin viisi kertaa, kai sekin habaa treenaa vaikkei ylös asti pääsekään. Ensi kerralla pääsee ehkä jo vähän ylemmäs. Tuollaisista jutuista huomaa että on kuntosalilla jäänyt tietyt lihakset kokonaan treenaamatta, kun on itse itselleen tehnyt saliohjelman. Nyt onkin kova aikomus lopettaa tästedes jokainen lenkki leuanvetoihin, eiköhän sekin harjoittelemalla ala sujua.

Juoksulenkki pisti taas kuulostelemaan huolestuneena toisen jalkani fiiliksiä. Askel tuntuu vähän ikävältä jalkaterässä ja hirvittää etten vaan olisi kehittämässä siihen rasitusmurtumaa. Polvikin kipeytyi tänään. Ennestään raihnainen polveni on tähän asti kestänyt juoksemista ilman mitään ongelmia, salitreeni on selvästi vahvistanut sitä jo ennen juoksuharrastuksen aloittamista. Nyt olen ehkä astunut tuota kipeää jalkaterää varoen eri tavalla tai jotain vastaavaa, kun polvea on alkanut kiukuttaa. Tarkkaillaan tilannetta, uusi minä ei heitä näin pienestä lenkkareita kaivoon.

Päivän paras lenkkibiisi oli tänään 30 Seconds to Marsin Attack, jossa on energiaa vaikka muille jakaa.


maanantai 21. marraskuuta 2011

Hereillä

Monta vuorokautta kulunut harjoitustyön parissa niin että päässä suhisee. Kiirehän siinä tuli, siihen pisteeseen asti että viime yönä nukuin kokonaiset 45 minuuttia. Ihan oikeasti.

Okei, olisin voinut nukkua vähän enemmänkin, mutta kävin niin ylikierroksilla etten pystynyt ja tiesin etten kuitenkaan kovin montaa tuntia edes ehdi, jos aion saada sen harjoitustyön kasaan ennen deadlinea. Vaan nyt se on palautettu. Ei siitä hyvä tullut mutta ainakin se on nyt pois minun käsistäni.

Nyt on vähän sellainen olo että aivossa ei liiku mitään. Saisikohan jo nukuttua vähän? Mitään muuta en ainakaan pysty nyt tekemään. En edes uskalla yrittää tehdä mitään, satuttaisin vaan itseni. Niin jäässä on aivo että koululta lähtiessänikin kaivoin repusta bussikortin sijasta kotiavaimet ja seisoin pöljänä bussipysäkillä ne kädessä.

weheartit.com

torstai 17. marraskuuta 2011

Kiirekiirekiire

Pikainen päivitys vaan, nyt on opiskelujen kanssa niin kovaa kiirettä ettei oikein tahdo jäädä yhtään aikaa muuhun. Viikonlopun yli on valtavasti tekemistä mutta ensi viikolla pitäisi pahimman kiireen olla takana. Sen verran varastin kuitenkin aikaa itselleni että kävin äsken tunnin lenkin, mökkihöperöksihän täällä muuten tulee ja alkaa silmissä viirata tietokoneen tuijottaminen.

maanantai 14. marraskuuta 2011

Hyvä maanantai

Opiskelijaelämän parhaisiin puoliin kuuluu vapaus nukkua talvellakin edes joskus siihen asti kunnes aurinko paistaa (ei tietenkään aina, viikon mittaisia yöunia voitaisiin katsoa vähän pahalla). Tänään oli juuri sellainen aamu. Siihen päälle rauhassa ajan kanssa nautittu aamupala, niin ei voi aamu paljon paremmin alkaa.

Tyypillinen aamupalani, ruispuuro oliiviöljyn ja mustaherukoiden kanssa, hedelmä tai pari ja jokin proteiininlähde.

Iltapäiväksi piti suoriutua koululle ei-ihan-niin-kiinnostaviin harjoituksiin. Tosin täytyy nostaa kurssin vetäjälle hattua siitä että osaa selittää tylsätkin asiat edes jotenkin mielenkiintoisesti. Harjoitukset venyivät pitkäksi ja oli ihan pimeää kun pääsin lähtemään. Kai se on hyväksyttävä että sitä se tulee olemaan seuraavat monta kuukautta, onneksi on se opiskelijan vapaus niin voi olla edes joskus päiväsaikaan ulkona. Ei auta valittaa, täällä kaupungissa on kuitenkin valaistut ulkoilupolut joten vedin heti kotiin päästyäni lenkkarit jalkaan ja lähdin lenkille.

Lihakset ovat olleet tänään odotetusti kipeät ja vähän kävi mielessä tehdä vaan pieni palauttava lenkki, mutta sitten muutin mieleni ja juoksin ensimmäistä kertaa elämässäni yli kymmenen kilometriä. Se on kummitellut ajatuksissa jo pitkään mutta ei vaan ole tullut kokeiltua aikaisemmin. Siis jos sitä raahustamista voi juoksemiseksi kutsua, oli nimittäin aivan huippuhidas vauhti. Matkaa lienee ollut 10,5-11 kilometriä ja aikaa sain kulutettua 1,5 tuntia, ihan pikkuisen painoi jaloissa se eilinen combat. Onnistuin vielä menemään harhaan ja jouduin oikaisemaan jostain pimeän ryteikön kautta päästäkseni takaisin suunnittelemalleni reitille. Takaisinhan ei käännytä vaikka mikä olisi. :)

sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Taistelun jälkeinen euforia

Tänään oli ohjelmassa combat. En ehkä kykene huomenna käyttämään mitään lihasta, mutta se oli sen arvoista.

Kuva: weheartit.com

Olen vähän liikaa hissutellut combatissa aikaisemmin, ottanut varman päälle että jaksan loppuun asti ja sitten on jäänyt harmittamaan kun olisi jaksanut tehdä kovempaakin. Tänään otin sen linjan etten jätä mitään varastoon, jos ei jaksa kaikkea loppuun asti niin ei se niin dramaattista ole. Alla painoi se toissapäiväinen salitreeni mutta jaksoin! Lisätsemppiä tuli taas muista tuntilaisista, ihan parasta kun edessä on joku joka on paljon kovemmassa kunnossa, tulee kunnon tsemppi että jos tuo pystyy vetämään koko tunnin noin kovaa niin kyllä minäkin pystyn. Välillä tuntui ettei jaksa enää yhtään ja juuri silloin vaihtuikin liike ja jaksoi taas. 

Nyt on aivan mieletön raukea tunne, juuri oikealla tavalla väsynyt ja onnellinen. Tekee uskomattoman hyvää saada ihan luvan kanssa lyödä ja potkia ja pomppia ja lyödä ja potkia vielä vähän lisää.

perjantai 11. marraskuuta 2011

Salitreeniä MacGyverin kanssa

Jee, pitkästä aikaa salitreenipäivä! Tein vartin alkuverryttelyn crosstrainerilla ja sen jälkeen ylä- ja keskivartaloon keskittyneen saliohjelman. Yläkroppani on aika paljon lihaksettomampi kuin alakroppani ja siksi jätän jalkojen treenaamisen minimiin, joskus tulee tehtyä joitakin yksittäisiä liikkeitä mutta varsinaista jalkaohjelmaa en tee. Juoksu ja combat saavat huolehtia jaloista kunnes saan yläpuoliskoonkin edes jonkun verran lihasta.

Olen aika pitkään lusmuillut ja tehnyt salitreeniä aina samoilla painoilla, vaikka olisin jaksanut painavammillakin. Vasta ihan viime aikoina olen alkanut pakottaa itseäni lisäämään painoja heti kun jaksan tehdä täydet sarjat ja niitä painoja onkin päässyt lisäämään yllättävän usein. Palkitsevaa, ja lisää ennenkaikkea uskoa omiin voimiini ja kykyyni treenata täysillä. Tänään alkoi jossain liikkeessä tuntua viimeisen sarjan puolivälissä etten jaksa enää yhtään, mutta jokin pieni ääni takaraivossa huusi että jos pudotan käsipainot (tai käsivarren) niin sitten saa lopettaa, muussa tapauksessa jaksan vielä ihan varmasti. Niin tuli tehtyä sekin sarja loppuun pelkällä sisulla, käsissä ei ollut enää minkäänlaista voimaa. Vaikka se tuntuikin kamalalta, odotan jo seuraavaa salitreeniä kun pääsen taas lisäämään painoja. Hullun hommaa, mutta niin koukuttavaa.

Tämä kuva on ollut minulla inspiraatiokuvana ja tuota lausetta toistelemalla sain tänäänkin jostain kaivettua sen ylimääräisen voiman tehdä ne toistot:

Kuva: weheartit.com

Taustamusiikki on tuolla salilla aika vaihtelevaa, välillä tulee rockia, välillä on radiosta päällä jokin listaohjelma josta suurin osa on puhetta, välillä on tullut Tapani Kansaa ja välillä jotakin taidemusiikkia ilman melodiaa. Luulisi ettei mikään enää yllättäisi mutta täytyy sanoa että tänään pääsi spontaani naurunpyrskähdys kun kaiuttimista alkoi MacGyverin tunnari. Vaan toimihan tuo kuin tauti, pariin minuuttiin en hihittelyn lomassa muistanut olla yhtään väsynyt.


Niin sen treenin pitäisikin mennä. Tosissaan, muttei vakavasti.

torstai 10. marraskuuta 2011

Illan pimeydessä

Tänään meni koulussa myöhään, olin kotona vasta yhdeksän maissa. Harjoitustyöt osaavat joskus olla hermojaraastavia, varsinkin jos tehtävänanto on kauniisti sanottuna hiukan puutteellinen. Yleensä vältän kovin myöhäistä liikuntaa, mutta koko päivän kestänyt tietokoneen tuijottaminen teki niin nuutuneen olon että oli pakko lähteä myöhäiselle iltalenkille. Tiesin että se voi kostautua yöunien vähäisyytenä mutta olen kyllästynyt olemaan tekosyiden mestari ja lenkin jättäminen välistä tuon takia olisi ollut vain ja ainoastaan tekosyy. Vaikka olisin jäänyt kotiin istumaan, en kuitenkaan olisi mennyt ennen puoltayötä nukkumaan.

Alkuvaiheessa oli vähän väsynyt olo ja tuntui ettei millään viitsisi pistää tossua toisen eteen, mutta vilpoisa ulkoilma virkisti niin että lopulta painelin ihan tyytyväisenä 8,4 kilometrin lenkin. Montaa kertaa en ole tuota pidennettyä lenkkiä ehtinyt juosta ja nyt jo alkaa epäilyttää että tällä kehitystahdilla sekin jää lähitulevaisuudessa liian lyhyeksi tunnin lenkkiä varten, nyt aikaa kului muutamaa minuuttia yli tunti. Täytynee taas alkaa tihrustaa kartasta että mihin tuota reittiä seuraavaksi venyttää.

keskiviikko 9. marraskuuta 2011

Pilates

Kävin parin viikon tauon jälkeen pilateksessa. Oli tarpeen, selkä oli pahemmin jumissa kuin olin edes tajunnut. Pilates on kyllä laji jota kannattaa harkita melkein minkä tahansa muun lajin rinnalle. Alkuun se tuntui vähän hölmöltä kaikkine hengitysjuttuineen, mutta se tekee niin valtavan hyvää keskivartalolle ja ryhdille, kaikennäköiset jumit aukeavat ja tuntuu kuin kasvaisi tunnin aikana pituutta. Eikä se ole vaan mitään tyttöjen hapatusta vaan siellä oli miehiäkin, ihan sellaisia kovasti treenaavan näköisiäkin. Se nyt vaan sattuu olemaan erittäin hyvin muuta treeniä tukeva laji, parantaa tasapainoa ja keskivartalon hallintaa.

Kuva täältä

Tunnin jälkeen oli niin vetreä olo että hölkkäsin kotiin. Matkaa oli sellainen 4,5 kilometriä. Olin toki ennakoinut että haluan ehkä hölkätä kotiin ja lähtenyt alunperinkin liikenteeseen juoksulenkkareissa. Pidin vauhdin taas oikein hitaana. Vaikka flunssa onkin nyt selvästi voitettu (ei mitään jälkiseuraamuksia maanantain lenkistä!), halusin vieläkin ottaa vähän varovaisemmin ja sitä paitsi reppu selässä on ikävää mennä yhtään lujempaa, kun ei tuota saa mitenkään kiinni vartaloon niin ettei se hölskyisi. Lisäksi yritän muistutella itselleni että oli edelleen tarkoitus tehdä vain hitaita lenkkejä ainakin joulukuun alkuun saakka, vauhtikuntoa ehtii kyllä kasvattaa sitten kun peruskunto on kohdillaan.

maanantai 7. marraskuuta 2011

Kaikki hyvin

Kävin lenkillä. Pää oli niin kovasti sen tarpeessa että oli mentävä. Nyt kaikki on taas hyvin ja onnellisesti ja radallaan, enkä edes yski yhtään.

Juu, tiedän ettei pitänyt. Menin ihan niin hitaasti kuin vaan ikinä pystyin. Hengitys tuntui vähän tukkoiselta mutta jalat olivat niin onnelliset. Yritin hölkätä niin hitaasti että hengitys ei huomaa jalkojen tekevän mitään ja ilmeisesti onnistuin. 5,5 kilometriä oli tarkoitus mennä mutta unohdin kääntyä siitä mistä olisi pitänyt, joten tuli tehtyä ylimääräinen puolen kilometrin mutka. Minä, pimeä metsätie ja Bruce Springsteenin Thunder Road. Voi ihanuus.


Maanantai ei mittään... uutta


Alkaa hieman hajottaa päätä. Viikkoon en ole päässyt liikkumaan, yhtenä päivänä kävelin pari kilometriä ihan rauhallisesti ja loppuillan vietinkin sitten yskien keuhkoja pihalle. Nyt tuntuu siltä että voisi ihan varovasti kokeilla jotain ei-yhtään-hengästyttävää. Eilen olin niin turhautunut että sain siivousinspiraation (ei ole varmasti tapahtunut koskaan ennen). Ihan hiki päässä en rehkinyt, mutta aika kunnolla kuitenkin useamman tunnin eikä se ainakaan pahentanut oloa. Ehkä siis tänään koulun jälkeen uskaltaisi käydä tekemässä ihan kevyen kuntosalitreenin. Jos sitten ihan oikeasti malttaisi tehdä kevyesti, joskus se on niin käsittämättömän vaikeaa. 

Oikeasti tahtoisin juosta. Harmittaa.
(kuva täältä)

torstai 3. marraskuuta 2011

Jollain on aivan liian hauskaa

Flunssa alkaa hellittää, mutta on vieläkin vähän tukkoinen olo. Edellisestä kerrasta viisastuneena aion nyt ottaa varman päälle ja nököttää paikoillani kunnes olen ihan varmasti terve (eli keväällä sitten seuraavan kerran lenkille...). Omasta mielestäni olin edelliselläkin kerralla terve ennen kuin aloin liikkua, mutta jostain se tauti tuli takaisin. Edellisessä flunssassa hämmentävintä oli se että yskän paluuta ei laukaissut mikään hikiliikunta vaan pilates. Onhan siinä jotain tiettyä logiikkaakin, rintakehän liikkuvuuden harjoittaminen vaikutti keuhkoihin.


Nyt olo on kuitenkin sen verran parempi että jaksan jo tehdä asioita. Pari päivää kului sohvalla Harry Potterin kanssa, nyt tuntuu että aivokapasiteetti kykenee ehkä käsittelemään kouluhommiakin (ainakin samalla teholla kuin terveenä, kuinka paljon se sitten onkaan). Koska olen lusmu, olen kuitenkin opiskelun sijaan kaivellut weheartit.comista kaikkea hauskaa. Katsokaa nyt tätäkin.


Nih... Jospa sitä nyt oikeasti pureutuisi siihen opiskeluun vähäksi aikaa. Hyvää torstaita, täältä tähän.