sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Hölkkäsin!

Tänään paloi hermot tähän juoksemattomuuteen ja päätin kokeilla hölkötellä ihan pienen kevyen lenkin. Tuli sitten samalla vähän katseltua uutta ympäristöä ja annoin itselleni luvan kävellä heti jos alkaa tuntua yhtään huonolta. En ole saanut viimeisimpien verikokeiden tuloksia vielä, mutta luulisin Hb:n olevan jossain 90 paikkeilla. Ei siis kovin korkea, mutta paljon parempi kuin kuukausi sitten.

Lähdin ihan varovasti liikkeelle ja askel tuntui uskomattoman ilmavalta. Ero kuukauden takaiseen tunteeseen oli aivan valtava, silloin jalat tuntuivat heti alkuun ihan voimattomilta, nyt ne nousivat aivan eri tavalla. Hölköttelin rauhallisesti runsaan kolme kilometriä Aurajoen rannoilla. Sää oli ihana, aurinko paistoi ja lämpötila taisi olla juuri hellerajan päällä ja minä sain laittaa kesäiset juoksuvaatteet päälle! 

Jalat eivät tuntuneet hyytyvän missään vaiheessa ja sykekin pysyi nyt paljon paremmin aisoissa. Vielä kuukausi sitten jaloissa alkoi painaa jo ennen ensimmäisen kilometrin täyttymistä ja kahteen kilometriin mennessä tuli useamman kerran niin paha olo että oli pakko lopettaa juokseminen. Tänään ei ollut sellaisesta merkkiäkään, askel pysyi tasaisena ja ilmavana ja sykekin pysyi alhaalla. Tästä rohkaistuneena uskallan alkaa tehdä useamminkin rauhallisia hölkkälenkkejä, kovatehoisempi treeni saa toistaiseksi vielä odottaa veriarvojen nousua.

keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Pikainen päivitys

Taas on tullut huomattua että jos jotakin haluaa oppia kunnolla, siitä ei kannata pitää kovin pitkiä taukoja. Pidin muutaman päivän taukoa rullaluistelusta ja voi kuinka vaikeaa se taas olikaan. Tuntui että tasapaino oli ehtinyt kadota ihan täysin. Kyllä se sitten taas palautui, mutta täytyy näköjään pitää parempaa treenitiheyttä jos haluaa säilyttää jonkunlaisen tuntuman. Tosin voi olla että koko laji menee joksikin aikaa jäihin. Muutan nimittäin tänä viikonloppuna kesäksi Turkuun ja mukaan on jo muutenkin tulossa niin paljon tavaraa, etten taida saada rulliksia mahtumaan ainakaan alkajaisiksi mukaan.

Kävin tänään taas verikokeissa. Pari viikkoa sitten otetuissa kokeissa Hb oli 82. Eihän tuo mikään valtavan korkea luku edelleenkään ole, mutta ainakin suunta on oikea. Näiden uusien kokeiden tuloksia saan odottaa taas viikon, koska Hb:n lisäksi otettiin taas muitakin kokeita, josko vihdoinkin löytyisi jokin selitys tälle.

Tämä päivitys jää nyt tyngäksi, koska tekemistä on niin paljon etten ehdi höpistä enempää. Palaan varmaankin asiaan kunhan olen saanut siirrettyä itseni ja aivan liian suuren osan omaisuudestani 165 kilometriä sivummalle.

sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Rullaluistelusuojukset testattu

Kas, en tajunnutkaan etten ole kirjoittanut noin moneen päivään. Aika tuntuu kuluvan niin hirvittävän nopeasti. Kahden viikon kuluttua minä jo lähden kesätyöpaikkakunnalleni ja sitä ennen tapahtuu vielä miljoona asiaa.

Tuolla minä tämän kesän vietän... (kuva täältä)








Rullaluistimia on tässä viikon aikana tullut ulkoilutettua kolme kertaa. Kaksi kertaa olen kaatunut. Ensimmäisellä kerralla luistimen kärki tökkäsi kiveyksen reunaan, toisella kerralla vauhti karkasi alamäessä ja sitten sen mäen alapäässä olikin pieni töyssy joka ihan sievästi vetäisi jalat alta. Jälkimmäisellä kerralla olin todella kiitollinen suojuksistani. Polvisuojat jättivät nimittäin asfalttiin kunnon jarrutusjäljet, sen verran reippaasta vauhdista siihen sukelsin. Rannesuojiinkin tuli komeat naarmut päällimmäiseen nahkaan. Minun nahkaani ei tullut mitään jälkeä. Erittäin rohkaisevaa, kaatumista ei enää jännitä samalla tavalla kun on nähnyt mitä suojat kestävät.

Olen uskaltautunut tekemään pari pientä lenkkiä luistimilla, siinä samalla on tullut havainnoitua millaisia harjoittelumaastoja tästä lähistöltä löytyy, millaisia mäet ovat ja millainen pohja niissä on. Älkääkä nyt säikkykö että olen vaaraksi liikenteelle, olen hyvin tarkka siitä millaisissa paikoissa sohlaan. Varsinkin alamäkiin mennessä arvioin aina tilanteen etukäteen, ennen kaikkea miten pitkälle on näkyvyyttä ja miten paljon mäen alapäässä on matkaa jarruttaa ennen kuin on vaaraa törmätä mihinkään.

Ihan läheltä löytyisi hyviä paikkoja mäkiharjoitteluun, mutta olen yrittänyt hillitä itseäni ja luistella vaan ihan rauhallisesti. Pienissäkin ylämäissä nousee syke luvattoman helposti ja voimat loppuvat aika äkkiä. Nyt olen sentään oppinut hellittämään enkä pakota itseäni jatkamaan väkisin, vaan pysähdyn lepäämään heti jos voimat alkavat loppua. Sellainen päätös on paljon helpompi tehdä kun tietää mistä voimien loppuminen johtuu, ja ettei väkisin treenaaminen ainakaan auta asiaa. En turhan takia viitsi rasittaa itseäni liiaksi kun ei ole kunnon tietoa mistä anemia johtuu, saatan olla tietämättäni ihan oikeastikin sairas. Huomenna saan tietää mitä veriarvot ovat viime viikolla näyttäneet, sitten näkee imeytyykö rauta ollenkaan. Voinnissa en ole huomannut mitään muutosta.

sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Bambi jäällä

Eilen illan hämärtyessä nykäisin rullaluistimet jalkaan ensimmäistä kertaa ties kuinka moneen vuoteen. Tavallisesta luistelusta on varmaan kymmenen vuotta ja siitä vähäisestä rullaluistelusta vieläkin kauemmin.

Mies lähti aluksi mukaan ja roikuin hänen käsipuolessaan kun tuntui että jalat menevät ihan mihin niitä huvittaa eikä minulla ole mitään kontrollia niihin. Suht nopeasti alkoi kuitenkin tasamaalla löytyä jonkunlaista tuntumaa siihen touhuun ja uskaltauduin päästämään Miehen takaisin kotiin ja jatkoin harjoittelua yksin. Tein kaarroksia ja jarrutuksia, sen verran huteraa oli etten lähtenyt kokeilemaan mitään sen vaikeampaa. Alamäkiin meneminen ja kaikki sellainen saa odottaa kunnes tasamaalla alkaa tuntua vähän varmemmalta.

En keksinyt mitään erityisen rauhallista paikkaa, asun sen verran tiheästi asutetulla alueella ettei tässä oikein pääse mihinkään syrjemmälle ellei ihan varta vasten lähde selkeästi kauemmas. Tyydyin pyörimään kotitalon ympäristössä edestakaisin, juuri siinä kaikkien naapureiden ikkunoiden alla. Jos minun haparoinnillani oli jollekulle jotain viihdearvoa niin sitten oli, en vaivaa sillä päätäni sen enempää. Ainakin uskaltauduin kokeilemaan ja aion lähteä uudestaankin. Kivaa oli, enkä kaatunut kertaakaan. :)

lauantai 5. toukokuuta 2012

Katsojan roolissa

Tänään se HCR sitten oli ja meni. Itse todistin hommaa valitettavasti vain sivusta mutta minkäs teet, vähän liikaa tuollainen urakka tässä terveydentilassa. Sää oli hieno ja kaikki vaikutti ihan loistavalta, harmitti ihan vietävästi katsoa sitä sivusta. En ollut maksanut peruutusturvaa, joten en pystynyt siirtämään ilmoittautumista ensi vuodelle. Kävin sitten kuitenkin hakemassa HCR-paidan vaikken juoksemaan päässytkään, eiköhän se päällä juokseminen tuo ainakin treenimotivaatiota tulevana kesänä. Ilmoittautumisen yhteydessä olleessa expossa jaettiin myös kaikennäköistä sälää muroista ja kahvista hammastahnaan ja deodoranttiin.

Aika paljon on nyt tullut käveltyä, koska hypin muuten ihan seinille kotona. Olen pysähdellyt kuuntelemaan linnunlaulua (tunnistan ehkä kaksi lintulajia äänen perusteella, mutta ihan kivaa niitä on kuunnella ja yrittää painaa mieleen aina joku laulu, että voi kotona tarkistaa mikä lintu se oli) ja katselemaan miten luonto muuttuu joka päivä vihreämmäksi. Ihan mukavaa tuokin, vaikka aika turhauttavaa kun on tottunut kovempaan vauhtiin.

Olen myös miettinyt muita mahdollisia liikuntamuotoja, joita voisin nyt tehdä. Polkupyöräni on juuri tullut korjauksesta missä siihen vaihdettiin kaikennäköistä (tai ei välttämättä vaihdettu, kun monta osaa oli ihan puhtaasti varastettu, lisättiin vaan puuttuvat osat) ja nyt sen pitäisi olla taas pelikunnossa. Eräs sukulaiseni käytti sen huollossa enkä ole vielä käynyt hakemassa sitä kotiin. Kunhan saan sen haettua, tulee varmaan pyöräiltyä taas. Pyöräilemällä voisin saada vaihtelua maisemiin ja sitä kaipaamaani reippaampaa vauhtiakin ilman että tarvitsee hengästyttää itseäni. 

Eilen kävin hakemassa äitini luota rullaluistimeni, jotka ovat kymmenisen vuotta nököttäneet siellä kellarissa. En koskaan ollut tarpeeksi sisukas että olisin oppinut luistelemaan niillä, annoin aina periksi parin kaatumisen jälkeen ja tympäännyin sitten koko hommaan. Se on jäänyt harmittamaan, kun eihän se niin mahdottoman vaikeaa voi oikeasti olla. Nyt sitten mietin että kokeilisin vielä kerran. Pitäisi vaan keksiä joku syrjäinen asfalttipohjainen paikka jossa voisin harjoitella rauhassa, ei ihan innosta lähteä tuohon kerrostalojen keskelle kaikkien ikkunoiden alle. Tuossa keskellä lattiaa (!) ne rullaluistimet (ja valtava läjä suojuksia) nyt kuitenkin ovat ja tuijottavat minua syyllistävästi, etten vaan taas luovuttaisi niin helposti.

torstai 3. toukokuuta 2012

Uusia suunnitelmia

Niin se on että jätän sen HCR:n juoksematta. Olen etsinyt sille korvaajaa Juoksija-lehden juoksukalenterista, mistä löytyy aivan jäätävä määrä juoksutapahtumia. Vahvin ehdokas olisi 11.8 juostava Paloheinäjuoksu. Muita sopivia olisivat mm. Runner's Twilight 20.7 ja Espoon rantamaraton 23.9. Elokuussa on kuitenkin parhaat todennäköisyydet että sää on hyvä eikä liian kuuma tai sateinen, siksi tuo Paloheinäjuoksu vaikuttaa lupaavalta. Sitä paitsi en vietä kesääni Helsingissä ja luulen että heinäkuisena viikonloppuna olen mieluummin jossain ihan muualla. Elokuun tapahtumista tuo vaikutti sopivimmalta, vaikka sitäkin varten joudun matkustamaan takaisin Helsinkiin.

Sohvalla makoilu on jatkunut edelleen, ulkoilu on koostunut muutamasta rauhallisesta kävelylenkistä. Ensi viikolla näkee miten rautakuuri on lähtenyt vaikuttamaan, mutta luulen että alan joka tapauksessa taas vähän liikkua. En mitään kovin rankkaa, mutta jotain on pakko päästä tekemään kun tuntuu että hypin muuten seinille. Eilen käytiin sentään elokuvissa Miehen kanssa, katsottiin Iron Sky. Kerrankin elokuva jossa on oikeasti jotain omaperäistä ja jossa sanotaan ääneen ne asiat jotka jokainen haluaisi sanoa mutta ei kehtaa. Tykkäsin.

keskiviikko 2. toukokuuta 2012

Kuukausiraportti 4/2012

Tältä näyttää uudenvuodenlupauksien tilanne huhtikuun jälkeen:

Puolimaraton:
Viikko sitten esiin tullut hemoglobiiniongelma varjostaa HCR:n lähestymistä. En usko että lähden juoksemaan ja siinä tapauksessa puolimaraton siirtyisi myöhemmäksi. Onhan noita vaihtoehtoja kesä ja syksy täynnä, olen jo katsonut joitakin mahdollisia ehdokkaita. Luultavasti lähtisin kokeilemaan uutta yritystä vasta syksymmällä, että ehdin parantumisen jälkeen rauhassa harrastaa muitakin lajeja ja löytää uutta intoa juoksemiseen. Nyt on ollut motivaatio kovilla. Ei mikään ihme kun kehitystä ei ole tapahtunut, onneksi sentään selvisi että siihen on ihan selkeä syy.

20 lajia:
Huhtikuussa en kokeillut yhtään uutta lajia. Saldo tältä vuodelta on siis edelleen 14.

180 liikuntapäivää:
Huhtikuun aikana kertyi 15 liikuntapäivää (nämä kaikki ennen hemoglobiinitutkimusta). Alkuperäinen haaste, josta tämän idean nappasin koostuu neljän kuukauden pätkistä, jolloin tavoitteena on aina 60 liikuntapäivää tuon neljän kuukauden aikana. Vuoden ensimmäinen haaste tuon osalta on siis nyt paketissa ja minun kokonaissaldoni alkuvuodelta on 71 päivää. Vastoinkäymisistä huolimatta hyvässä tahdissa siis!