perjantai 23. joulukuuta 2011

Uudenvuodenlupauksia

Vuodenvaihde lähestyy ja koska en aio olla blogimaisemissa silloin, teen jo nyt uudenvuodenlupaukseni. Yleensä sellaisten tekeminen ei ole kuulunut tapoihini, koska vuodenvaihde ei ole tuntunut kovin kummoiselta syyltä muuttaa tapojaan: joko niitä ei muuta kuitenkaan tai ne olisi muuttanut joka tapauksessa. Nytkin nämä ovat ihan konkreettisia suunnitelmia ja vain sellaisia jotka koen realistisiksi ja jotenkin järkeviksi.
  1. Juoksen puolimaratonin. Kuten mainittua, tämä on jo ehtinyt muuttua astetta konkreettisemmaksi suunnitelmaksi sillä Helsinki City Run -ilmoittautuminen on nyt hoidettu.
  2. Liikun vuoden aikana vähintään 180 päivänä vähintään puoli tuntia. Tämä viittaa monessa blogissa kiertävään, alunperin kai Kiloklubin foorumilta kotoisin olevaan haasteeseen jossa kerätään neljässä kuukaudessa 60 liikuntapäivää. Koko vuonna siitä tulee siis tuo 180 eli suunnilleen joka toinen päivä pitäisi liikkua. Tämä tapa kerätä liikuntapäiviä tuntien tai suoritusmäärien sijasta kannustaa nimenomaan tekemään liikkumisesta jokapäiväisen tavan eikä rykäisemään itseään aina kerralla ihan rikki monen tunnin rääkillä.
  3. Saan HeiaHeiaan vuoden aikana merkinnän vähintään 20 eri lajista. Tänä vuonna lajeja on ollut 15, jotain uutta pitäisi siis uskaltaa kokeilla.
Näiden lupausten saattelemana aloitan nyt pariviikkoisen blogihiljaisuuden. Hyvää joulua ja uutta vuotta lukijoille, palataan sitten tammikuussa liikunnan pariin uudella rusketuksella motivaatiolla. :)

    torstai 22. joulukuuta 2011

    Puolimaratonille ilmoittauduttu

    Nyt se ensimmäinen askel on otettu, Helsinki City Run -ilmoittautuminen on nyt allekirjoittaneen osalta hoidettu. Niille, jotka miettivät tuonne (tai Helsinki City Marathonille) osallistumista, tiedoksi että vuodenvaihteessa noiden ilmoittautumismaksut nousevat. Jos siis haluaa päästä halvalla, nyt on aika ilmoittautua. HCR juostaan 5.5.2012, hyvin ehtii siis vielä nostaa itsensä puolimaratonkuntoon. Ja opiskelijoille vielä sen verran että Opiskelijoiden liikuntaliitto tukee opiskelijoiden osallistumista tuollaisiin tapahtumiin ja sitä kautta saa alennusta osallistumismaksuista.

    Ihan vähän alkoi jännittää. Ikinä en ole osallistunut mihinkään kisoihin, paitsi kerran ratsastuksessa harjoituskoulukisoihin jotka eivät menneet ihan putkeen. Vaan nyt homma on ainakin omissa käsissä (jaloissa) eikä jonkun toisen hyperaktiivisissa puoli-metriä-maanpinnasta-leijukavioissa. Jos se nyt yhtään rohkaisee. Eikä tuota voi muutenkaan oikein kilpailuksi laskea kun ei lähde sinne kilpailemaan kenenkään muun kuin itsensä kanssa.

    maanantai 19. joulukuuta 2011

    Juoksin

    En sitten käynyt spinningissä. Kävin lenkillä. Väärään aikaan otettujen päiväunien venähdettyä liian pitkiksi olisin myöhästynyt spinningistä eikä sitten muutenkaan yhtään huvittanut lähteä tuijottamaan kuntosalin seiniä joten uskaltauduin pitkästä, pitkästä aikaa lenkille. Kiersin 8,5 kilometrin lenkkini. Vähän juoksu tuntui tauon jälkeen erikoisissa lihaksissa, huomaa selvästi ettei crosstrainer kuitenkaan ihan samoihin lihaksiin vaikuta. Jalkaa vähän vihloi mutta ei mitenkään häiritsevästi eikä se pahentunut lenkin aikana, oikeastaan päinvastoin.

    Vähän tihutti, mutta huppu päässä sitä ei juurikaan huomannut. Oli oikeastaan aika mukava juoksukeli. Olisihan se tietenkin kivaa jos talvikin tulisi joskus, mutta on siinä puolensa että lenkkipolut ovat sulana ja ilma on riittävän viileä mutta ei liian kylmä. Paras lenkkibiisi tänään oli E-Typen Back in the Loop, juuri sopivaa lenkkipoluillepaluumusiikkia (ja olipa hieno yhdyssana!).


    Jos saisin yhden kauniin pyynnön esittää koiranulkoiluttajille niin se olisi tämä: jos koirasi ei ole aivan ehdottoman tottelevainen, älä pidä sitä vapaana lenkkeillessäsi julkisilla paikoilla. Kaupoista saa kuulemma ihan hyviä (juoksu)vöitä johon sen hihnan voi kiinnittää jos sen pitäminen kädessä ei syystä tai toisesta innosta. Minä pidän koirista ihan valtavasti, mutta ei silti ole kovin kivaa että kesken lenkin vastaantuleva ihan vieras koira juoksee kohti kuin ohjus ja alkaa hyppiä päälle. Joten kiltit ihmiset, jos se koira ei ihan täydellisen varmasti tottele niin pidetään se hihnassa, jookos?

    sunnuntai 18. joulukuuta 2011

    Lusmuiluttaa

    Treeni-innostus on nyt ihan kateissa. Silloinkin kun treenaan, en jaksa tehdä mitään järkevää treeniä. Juuri viimeksi päätin että aerobinen kunto on se jota haluan ensisijaisesti kasvattaa, niin kuinkas kävikään. Tänään, kun ties kuinka monen päivän tauon jälkeen tein taas jotain liikuntaan viittaavaa, ei yhtään huvittanut mikään aerobinen vaan vedin puhdasta voimaharjoittelua.

    Annoin nyt itselleni suosiolla luvan lusmuilla, koska en jaksa yrittää vakuutella itselleni että näillä muutamalla päivällä on kovin suurta merkitystä. Tie vie pian etelän aurinkoon ja se sotkee treenikuviot joka tapauksessa. Niin kiltisti olen jo monta kuukautta treenannut että en enää usko niin herkästi juuttuvani sinne sohvanpohjalle heti jos yhtään hellitän. Eikä kysymys tosiaan ollut siitä etten olisi tehnyt mitään, en vaan tehnyt ollenkaan sitä mitä oli tarkoitus.

    Tai toisaalta, tuo kuulostaa niin selittelyltä että tekisi mieli ravistella itseäni. Jos sitä kuitenkin menisi sinne spinningiin huomenna.

    tiistai 13. joulukuuta 2011

    Päivän hiki

    Spinning taklattu. Tällä kertaa oli eri ohjaaja kuin edellisillä kerroilla. Aina ei voi onnistaa, tämän ohjaajan tyyli ei oikein sopinut minulle. Musiikki oli vähän jotain grungen tyyppistä eikä potkinut minua yhtään ylittämään itseäni ja jotenkin ohjaajakaan ei osannut tsempata yhtään oikealla tavalla. Jokaiselle omansa, varmasti joillekin juuri tuo toimii kaikkein parhaiten. Tulipahan käytyä ja hikoiltua kuitenkin.

    Mikä siinä spinningissä onkin, miten siinä voi tulla aina ihan järjetön hiki? Vaikka en edes vetänyt itseäni mitenkään äärirajoille ja salikin oli hyvin ilmastoitu eikä siellä mikään kuuma ollut, olin jo parin kappaleen jälkeen ihan läpimärkä. Tulee combatissakin ennemmin tai myöhemmin ihan kunnon hiki, mutta ei koskaan noin nopeasti. Ihan mysteeri.

    maanantai 12. joulukuuta 2011

    Tenttielämää

    Tenteissä hikoileminen jatkuu ja jättää harmillisen vähän aikaa salilla hikoilemiselle. Eilen kävin tekemässä tiukan intervallitreenin crosstrainerilla ja siihen päälle salitreenin. Ehkä tuo on ihan väärässä järjestyksessä tehty treeni, mutta pohdiskelin tätä mielessäni ja haluan nyt ensisijaisesti painottaa aerobisen kunnon kasvatusta. Siksi se ensin ja salitreeni vasta väsyneenä.

    Kasasin soittolistalleni kappaleita, jotka kestivät hyvin pyöreästi neljä minuuttia ja kiskoin aina yhden kappaleen ajan kovaa vauhtia ja sitten pari minuuttia rauhallisemmin ennen seuraavaa intervallia. Aika tuntui kuluvan paljon nopeammin kuin normaalisti tasavauhtia viuhtoessa. Ehdottomasti toimivin treenibiisi oli tällä kertaa Lovexin Guardian Angel.


    Tänään sain kökkiä tenteissä iltaan asti, mutta huomenna on välipäivä. Isoja tenttejä on edessä vielä loppuviikosta ja ensi viikon alussa, mutta ehkä sitä saisi lukemisen lomassa käytyä huomenna vaikka siellä spinningissä. Eihän se niin kauan kestä ja paremminhan sitten jaksaa lukea. Eikö niin?

    perjantai 9. joulukuuta 2011

    Lepopäivien jälkeen

    Pitkä(ltä tuntunee)n tauon jälkeen tein tänään paluun salille. Joskus on näköjään hyvä pitää niitä lepopäiviäkin, treeni kulki kevyesti ja kaikki tuntui koko ajan hyvältä. Paitsi ne rankemmat lihaskuntoliikkeet, joiden kuuluu tuntua pahalta. Nekin tuntuivat pahalta jotenkin erityisen hyvällä tavalla.


    Tein pitkän alkuverryttelyn crosstrainerilla ja se tuntui kevyeltä ja hyvältä eikä yhtään tylsältä ja puuduttavalta. Mietin että olisin jatkanut pitempäänkin siinä, mutta halusin saada salitreeninkin tehtyä juuri tänään koska edellisestä kerrasta on jo vähintään riittävästi aikaa enkä halunnut siihen enää enempää lepopäiviä. Huomenna ajattelin ehtiä joko spinningiin tai pilatekseen, en ole päättänyt kumpaan. Siis jos herään aamulla riittävän aikaisin. Nuo ovat sen verran aikaisin että missaan molemmat jos nukun liian pitkään.

    torstai 8. joulukuuta 2011

    (Sosiaalinen) elämä voittaa

    Kovasti pitää kiirettä, ei ole yhtään kivaa tällainen. Viimeiset koulutyöt painavat päälle nyt ihan urakalla ja tenttejä on edessä aika kiitettävä määrä seuraavien kahden viikon aikana. Nyt huomaa koukuttaneensa itsensä liikuntaan ihan kunnolla kun ei millään tahtoisi keskittyä opiskeluun (no se ei ole mitään uutta) vaan miettii missä välissä ehtisi käydä vaikka siellä spinningissä, kun jalat ja pää niin tahtoisivat.

    Tänään otan kuitenkin hetkellisen irtioton ja lähden pikkujouluihin. Huomenaamulla olevaa tenttiä ajatellen epäilemättä todella järkevää, mutta järkevähän minä olen. :) Ei tätä opiskelijaelämää voi liian vakavasti ottaa, ei siitä silloin ainakaan mitään tule.

    Fiilis on nyt tällainen. Tämä toimisi treenibiisinäkin, pitääkin muistaa hankkia ihan omaan soittimeen.

    maanantai 5. joulukuuta 2011

    Spinn-ing

    Tämä oli niin luonnollinen jatkumo eilisen otsikkoon etten voinut vastustaa. Tuon oikeuttamiseksi piti tietenkin käydä tänään spinningissä, kaikki tekosyyt kelpaavat kunhan niillä saa houkuteltua itsensä liikkeelle. :)

    Oli siinä jotain ideaakin, olen jo jonkun aikaa miettinyt että spinningissä pitäisi alkaa käydä. Edellisestä kerrasta on jo ties kuinka paljon aikaa ja se on kuitenkin kivaa ja hauskaa ja tehokasta. Ja sitä paitsi se tapahtuu sisätiloissa suojassa räntäsateelta, siinä ei haittaa vaikka olisi rapakuntoinen (tai vaikka ei olisi) ja se on mahdollisimman jalkaystävällinen sykkeenkohotusliikunta.

    Ja kivaahan se oli. Ja rankkaa. Ja koko ajan oli sellainen olo että olin tehnyt aivan oikean päätöksen kun menin sinne, jopa siinä viimeisessä ylämäessä kirosanoja nieleskellessäni. Kun tunti loppui, ensimmäinen asia mitä tein oli että kävin vilkaisemassa että milloin sitä on tarjolla seuraavan kerran. Taisin ehkä, ehkä jäädä ihan aavistuksen koukkuun.

    sunnuntai 4. joulukuuta 2011

    Spin-off

    Viikon olen ollut ilman tärähdyksiä aiheuttavaa liikuntaa ja nyt pariin päivään tuossa viallisessa jalassa ei ole tuntunut mitään. Harkitsin tänään lenkille lähtöä ja painelin jalkapöytää kokeeksi. Olin ihan innoissani kun voi painella vaikka kuinka eikä satu. Oli todella, todella järkevää, alkoihan se sitten taas sattua kun sitä riittävästi kiusasi. Ei siis edelleenkään lenkille, ja jos nyt oikeasti yrittäisi olla härkkimättä sitä jalkaa ja antaisi sen parantua rauhassa.

    Kuntosalille vei siis tänäänkin tie, tuntuu että kohta voisi suosiolla muuttaa sinne. Joka ikisen lenkin korvaaminen crosstrainerilla tai kuntopyörällä (tähän joku sanoisi että voihan tuolla ulkonakin pyöräillä, ja niin voisikin jos ei joku *piip* olisi käynyt vapauttamassa minun polkupyörääni kaikista ylimääräisistä osista kuten ketjusta ja venttiileistä) ja sen lisäksi varsinaiset salitreenit, pilatekset ja kaikki sellaiset tekevät sen että tulee vietettyä ihan kohtuullisen paljon aikaa siellä.

    Treenistä ei mitään kummempaa sanottavaa. Vähän pyöräilyä, salitreeni ja lopuksi vähän normaalia loppuverkkaa pitempi aerobinen crosstrainerilla. Ihan täysillä en jaksanut keskittyä, tuntuu että ei millään nappaisi. Tulipahan tehtyä kuitenkin. Tiedä sitten miksi tuntuu ettei oikein jaksaisi, ehkä se on tämä pimeys tai ehkä on muuten vaan vauhti loppumassa, tähän asti liikunta onkin sujunut epäilyttävän helposti. Joululomaan asti pitäisi jaksaa tsempata, silloin on luvassa ihan tervetullut maisemanvaihdos ja toivon mukaan kotiin palataan taas akut täynnä virtaa. Kunhan vaan jaksaa nämä viimeiset viikot.


    Ai niin muuten. Tuolla ensimmäisessä kirjoituksessa varoittelin että tunkisin tänne kaiken muun sekasotkun lisäksi vielä kynsilakkoja ja muuta sellaista. En kuitenkaan halua tehdä tästä blogista ihan niin sekavaa, joten perustin noille Erittäin Tärkeille Asioille oman nurkkauksensa tänne.

    torstai 1. joulukuuta 2011

    Inspiraatiota piirretyistä

    Tänään onnistuin taas tekemään kuntosalitreenin jo aamulla, tässähän on ihan liekeissä! En ole ikinä ollut aamuliikunnan ystävä, mutta näköjään siihenkin tottuu.

    Inspiraatiolataus tuohon tuli tänään vähän epätavallisemmasta lähteestä. Itse asiassa katsoin tämän eilen illalla ja sen takia sain itseni potkittua salille heti aamulla, kai se ajatus hautui yön aikana juuri sopivasti. Kyseessä on siis pätkä Disneyn Mulan-elokuvasta.


    Mulanista sen verran että jos et ole nähnyt sitä niin suosittelen katsomaan. Minusta se on Disneyn uudemman tuotannon ehdotonta parhaimmistoa (uudemmaksi tuotannoksi lasken kaiken minkä ilmestymisen muistan eli jostain 90-luvun alusta lähtien). Hieno tarina kunniasta ja rohkeudesta, Disneyn normaaliin nykylinjaan verrattuna tuo käsittelee noita aiheita aika taitavasti.

    Toinen syy mennä aamulla salille oli se, että epäilin koko illan kuluvan koulussa jolloin en tietenkään olisi enää illalla ehtinyt. Iloiseksi yllätykseksi pääsin lähtemään sieltä kerrankin ihan ihmisten aikoihin, mutta oli ihan todellinen riski että olisin voinut joutua nököttämään siellä iltamyöhään. Harjoitustöiden palautukset painavat päälle ja viimeiset pari viikkoa ennen joulua kuluvat kunnon tenttisuman kimpussa. Yritän kuitenkin pitää huolta etten ihan hylkäisi liikuntaa. Tunnen itseni sen verran hyvin että jos annan itselleni luvan laistaa treenaamisesta pari viikkoa opiskelun takia, käytän sitä aivan varmasti tekosyynä tulevaisuudessakin. Silloinkin, kun tiedän jo etukäteen ettei se "säästetty" aika oikeasti kulu mihinkään opiskeluun. Yksittäisenä päivänä se voi vielä mennä läpi, mutta yleensä niitä "yksittäisiä päiviä" tuppaa kertymään peräkkäin vähän turhan monta.

    tiistai 29. marraskuuta 2011

    Hämmentävä aamu

    Lihakset jumittaneen sunnuntain combatin jäljiltä oli tarkoitus tehdä palauttava treeni jo eilen. En kuitenkaan saanut itseäni mitenkään potkittua liikkeelle, oli paljon tekemistä ja väsyttikin ihan vietävästi. Illalla aloin nuokkua jo todella aikaisin ja lopulta menin suosiolla nukkumaan jo yhdeksän jälkeen. Seuraukset tästä olivat jännät, heräsin nimittäin neljän jälkeen ihan pirteänä. Minä, maailman aamu-unisin ihminen! No, totuus tuosta taitaa olla että opiskelustressi vie yöunet, sillä on aina minuun sellainen vaikutus. Nyt nukuin sentään ihan kiitettävän monta tuntia, pahemmin stressaavina aikoina olen voinut nukkua viikkokausia korkeintaan neljän tunnin yöunia ja vaeltanut sitten päivät aivan zombina.

    Kuva täältä
    Takaraivossa kutkutti huono omatunto edellisen päivän löysäilystä, joten syötyäni rauhassa aamupalan pakkailin treenikamppeita sen kummempia miettimättä ja kahdeksalta aamulla tajusin tuijottavani itseäni kuntosalin peilistä. Siinä vaiheessa vasta aloin ihmetellä että mitä minulle oikein on tapahtunut ja miten olen sinne päätynyt. Voin sanoa että oli aika kohtuullisen hämmentävää.

    Tein crosstrainerilla tunnin treenin matalalla sykkeellä, tuo sai vastata sitä pitkää hidasta lenkkiä jonka olisin muuten tehnyt. Ensimmäiset 45 minuuttia menivät ihan sujuvasti, sitten alkoi vähän jaloissa painaa. Hankalinta oli löytää sopivaa treeniviihdykettä, telkkarista tulee tietenkin tuohon aikaan vain aamuohjelmat, joissa ainakin kahdella kanavalla tehtiin jotain överikermaunelmajälkiruokia. Paha mielihän tuollaisesta vaan tulee. Lehtitarjontakin oli kehno, sain juoksennella ympäri kuntosalia etsimässä jotakin muuta lehteä kuin Elle tai Trendi kun nuo eivät ihan ole sitä aihepiiriä josta jaksan olla kiinnostunut. Löytyi sieltä sitten loppujen lopuksi Sport ja Fit. Olen kyllä vähän huolestunut lehtitarjonnasta jos sillä crosstrainerilla pitäisi tulevaisuudessa viettää enemmänkin aikaa, eihän noista kovin pitkäksi aikaa ole viihdykettä. Joskus aikaisemmin siellä on pyörinyt Tiede- ja Geo-lehtiä, mutta näköjään tarjonta on nyt supistunut aika nihkeäksi.

    Musiikista olin sentään pitänyt huolta ja ottanut omat musiikit omiin korvanappeihin, enkä siis ollut kuntosalin melko vaihtelevanlaatuisen soittolistan armoilla. Paras treenibiisi tänään oli Enrique Iglesiaksen Can You Hear Me.


    PS. Kuka väitti että aamuliikunnan jälkeen on valtavasti energiaa? Palatessani salilta kotiin alkoi tuntua että sitä unta voisi sittenkin saada vähän lisää ja otin oikein makeat päiväunet. Se siitä energiasta (ja se siitä luennolle menemisestä).

    sunnuntai 27. marraskuuta 2011

    Huono tankkaus

    Tänään oli taas ohjelmassa combat. Sain erittäin hyvän muistutuksen siitä kuinka tärkeää on oikeanlainen tankkaus, se nimittäin epäonnistui tänään. Kotoa lähtöä tehdessäni tajusin että ruuasta on liian kauan ja en jaksa tunnilla jos en syö jotakin. Söin sitten banaanin puoli tuntia ennen combatin alkua, mikä oli selvästi liian lyhyt aika. Vatsa oli liian täynnä ja aerobisissa osuuksissa oli hetkittäin pakko tehdä puoliteholla ettei tule liian paha olo. 

    Tunnilla oli tänään eri ohjelma kuin mihin olen yleensä tottunut. Voi johtua ihan vaan huonosta hapestanikin, mutta tuo tuntui paljon raskaammalta. Vaikka jouduin ottamaan välillä kevyemmin, olin hiestä aivan läpimärkä. Hikeä valui silmiin ja nenää pitkin ja paidan lisäksi myös housut olivat hiestä märät. Aivan uusia kokemuksia ex-sohvaperunalle. Olisi ollut varmasti aika loistava treeni jos ei olisi ollut paha olo. Lihaskunto-osuuksista varsinkin keskivartalosetti oli aivan loistava ja siitä sai taas uusia vinkkejä omatoimiseenkin treenaamiseen.

    Henkinenkin kantti oli kovilla. Edellisessä ohjelmassa liikkeitä kierrätettiin melko tiheästi niin että juuri ja juuri jaksoi aina loppuun asti ja ihan viimeisillä voimillaan pusersi ne viimeiset toistot, kun tiesi kuinka paljon on jäljellä ja mitä seuraavaksi tulee. Tänään tuntui että samoja liikkeitä tehtiin pitempään ja silloin ei vaan enää jaksanutkaan, kun ei ollut osannut säästellä voimiaan. Minulle sopii ehdottomasti paremmin se että tietää kauanko mitäkin tehdään. On paljon helpompaa vakuuttaa itselleen että kyllä puoli minuuttia vielä jaksaa, kuin että psyykkaa itseään jaksamaan vaikka ei tiedä onko jäljellä 10 sekuntia vai kaksi minuuttia.

    Jalkaterä muistuttelee olemassaolostaan siihen malliin että taitaa varmuuden vuoksi olla syytä jättää vähäksi aikaa kaikki jalkaan tärähdyksiä aiheuttava liikunta pois. Aerobisena treeninä luvassa lienee siis lähitulevaisuudessa enimmäkseen crosstreenausta (onhan tuo sana..? no nyt ainakin on) ja kuntopyöräilyä.

    perjantai 25. marraskuuta 2011

    Ärsyttävän hyvää päivää

    Ihan ärsyttää olla näin yltiöpositiivinen, mutta en voi mitään, tänään oli aivan loistava päivä! Pahoitteluni kaikille pahantuulisille, tiedän tasan tarkkaan miten ärsyttävää tällainen on. :)

    Koulussa oli mielenkiintoinen labratyö, opiskelijaruokala oli ylittänyt itsensä ja ruoka oli oikeasti hyvää ja kaiken huipuksi pääsin lähtemään aikaisin salille. Salilla olin taas alkuun puoli tuntia crosstrainerilla ja se tuntui edelleen yhtä hyvältä kuin eilen. Muutoin kävellessä jalkaterä on vähän kipeä, mutta crosstrainerissa ei tuntunut yhtään mitään, olisin voinut jatkaa vaikka kuinka pitkään. Sitä paitsi telkkarista tuli (jotakin uskomatonta hömppää) viihdyttävää ohjelmaa joten pääkin jaksoi paremmin kuin eilen. Sitten tein vielä kunnon salitreenin. Salilla oli hiljaista eikä tarvinnut yhtään miettiä että mihin laitteeseen mahtuu milloinkin kun aina oli tilaa juuri siinä mihin halusi mennä.

    weheartit.com
    Ja sitä paitsi on perjantai.

    torstai 24. marraskuuta 2011

    Vaihtoehtoreeni

    Eilisestä vapaapäivästä huolimatta sekä jalkaterä että polvi ovat vielä tänäänkin kiukutelleet. En siis uskaltanut lähteä juoksemaan, kun pelkään että jotain menee oikeasti rikki. Tuulella ja sateellahan ei tietenkään ollut mitään tekemistä sen kanssa ettei ulkoliikunta oikein kiinnostanut...

    Juoksun korvikkeena meninkin koulun jälkeen suoraan kuntosalille, missä tein puolen tunnin treenin crosstrainerilla. Erittäin hyvä ratkaisu, ei ottanut jalkaan ollenkaan. Luulen että tuo saa korvata juoksulenkkejä useamminkin, varsinkin kun talvi lähestyy. Olihan se vähän tylsää ulkona juoksemiseen verrattuna (vaikka olikin telkkarit ja lehdet viihdykkeenä) mutta eiköhän sen kestä, kun se oli muuten juuri sopivan tehokkaan oloinen laji ja tosiaan kipeälle jalalle niin paljon pehmeämpi. Hiki siinä tuli ihan eri tavalla kuin juostessa, tosin se voi johtua siitäkin että kuntosalilla lämpötila on vähän eri luokkaa kuin tuolla metsässä juostessa.

    Kun kerran olin vauhtiin päässyt, tein siihen perään sitten vielä pienen salitreenin. Varsinainen salitreenipäivä on huomenna, joten keskityin tänään eri lihaksiin kuin mitä tulen huomenna tekemään. Habaa treenasin, että saisi niitä leukojakin joskus vedettyä, ja herätin uudelleen henkiin sadan punnerruksen treeniohjelman joka oli päässyt unohtumaan.

    tiistai 22. marraskuuta 2011

    Todellinen aamulenkki

    Kun menee iltapäivällä nukkumaan, on siitä aika helposti ennustettavat seuraukset. Keskellä yötä herää siihen että yöunet on nukuttu ja sitten pitäisi keksiä loppuyöksi tekemistä. Kolmen aikaan olin jo ihan kypsä lähtemään lenkille, mutta lopulta tuli lähdettyä kuitenkin vasta viiden jälkeen. Runsas 9 km tuolla pimeässä ja siihen päälle vielä leuanvetoja, olinpa reipas!

    Tai siis... lasketaanko leuanvedoiksi jos ei saa tehtyä yhtään? Ensimmäisellä yrityksellä ei ollut monesta sentistä kiinni ettei olisi leuka mennyt tangon yli, mutta ei sitten vaan mennyt. Yritin kuitenkin viisi kertaa, kai sekin habaa treenaa vaikkei ylös asti pääsekään. Ensi kerralla pääsee ehkä jo vähän ylemmäs. Tuollaisista jutuista huomaa että on kuntosalilla jäänyt tietyt lihakset kokonaan treenaamatta, kun on itse itselleen tehnyt saliohjelman. Nyt onkin kova aikomus lopettaa tästedes jokainen lenkki leuanvetoihin, eiköhän sekin harjoittelemalla ala sujua.

    Juoksulenkki pisti taas kuulostelemaan huolestuneena toisen jalkani fiiliksiä. Askel tuntuu vähän ikävältä jalkaterässä ja hirvittää etten vaan olisi kehittämässä siihen rasitusmurtumaa. Polvikin kipeytyi tänään. Ennestään raihnainen polveni on tähän asti kestänyt juoksemista ilman mitään ongelmia, salitreeni on selvästi vahvistanut sitä jo ennen juoksuharrastuksen aloittamista. Nyt olen ehkä astunut tuota kipeää jalkaterää varoen eri tavalla tai jotain vastaavaa, kun polvea on alkanut kiukuttaa. Tarkkaillaan tilannetta, uusi minä ei heitä näin pienestä lenkkareita kaivoon.

    Päivän paras lenkkibiisi oli tänään 30 Seconds to Marsin Attack, jossa on energiaa vaikka muille jakaa.


    maanantai 21. marraskuuta 2011

    Hereillä

    Monta vuorokautta kulunut harjoitustyön parissa niin että päässä suhisee. Kiirehän siinä tuli, siihen pisteeseen asti että viime yönä nukuin kokonaiset 45 minuuttia. Ihan oikeasti.

    Okei, olisin voinut nukkua vähän enemmänkin, mutta kävin niin ylikierroksilla etten pystynyt ja tiesin etten kuitenkaan kovin montaa tuntia edes ehdi, jos aion saada sen harjoitustyön kasaan ennen deadlinea. Vaan nyt se on palautettu. Ei siitä hyvä tullut mutta ainakin se on nyt pois minun käsistäni.

    Nyt on vähän sellainen olo että aivossa ei liiku mitään. Saisikohan jo nukuttua vähän? Mitään muuta en ainakaan pysty nyt tekemään. En edes uskalla yrittää tehdä mitään, satuttaisin vaan itseni. Niin jäässä on aivo että koululta lähtiessänikin kaivoin repusta bussikortin sijasta kotiavaimet ja seisoin pöljänä bussipysäkillä ne kädessä.

    weheartit.com

    torstai 17. marraskuuta 2011

    Kiirekiirekiire

    Pikainen päivitys vaan, nyt on opiskelujen kanssa niin kovaa kiirettä ettei oikein tahdo jäädä yhtään aikaa muuhun. Viikonlopun yli on valtavasti tekemistä mutta ensi viikolla pitäisi pahimman kiireen olla takana. Sen verran varastin kuitenkin aikaa itselleni että kävin äsken tunnin lenkin, mökkihöperöksihän täällä muuten tulee ja alkaa silmissä viirata tietokoneen tuijottaminen.

    maanantai 14. marraskuuta 2011

    Hyvä maanantai

    Opiskelijaelämän parhaisiin puoliin kuuluu vapaus nukkua talvellakin edes joskus siihen asti kunnes aurinko paistaa (ei tietenkään aina, viikon mittaisia yöunia voitaisiin katsoa vähän pahalla). Tänään oli juuri sellainen aamu. Siihen päälle rauhassa ajan kanssa nautittu aamupala, niin ei voi aamu paljon paremmin alkaa.

    Tyypillinen aamupalani, ruispuuro oliiviöljyn ja mustaherukoiden kanssa, hedelmä tai pari ja jokin proteiininlähde.

    Iltapäiväksi piti suoriutua koululle ei-ihan-niin-kiinnostaviin harjoituksiin. Tosin täytyy nostaa kurssin vetäjälle hattua siitä että osaa selittää tylsätkin asiat edes jotenkin mielenkiintoisesti. Harjoitukset venyivät pitkäksi ja oli ihan pimeää kun pääsin lähtemään. Kai se on hyväksyttävä että sitä se tulee olemaan seuraavat monta kuukautta, onneksi on se opiskelijan vapaus niin voi olla edes joskus päiväsaikaan ulkona. Ei auta valittaa, täällä kaupungissa on kuitenkin valaistut ulkoilupolut joten vedin heti kotiin päästyäni lenkkarit jalkaan ja lähdin lenkille.

    Lihakset ovat olleet tänään odotetusti kipeät ja vähän kävi mielessä tehdä vaan pieni palauttava lenkki, mutta sitten muutin mieleni ja juoksin ensimmäistä kertaa elämässäni yli kymmenen kilometriä. Se on kummitellut ajatuksissa jo pitkään mutta ei vaan ole tullut kokeiltua aikaisemmin. Siis jos sitä raahustamista voi juoksemiseksi kutsua, oli nimittäin aivan huippuhidas vauhti. Matkaa lienee ollut 10,5-11 kilometriä ja aikaa sain kulutettua 1,5 tuntia, ihan pikkuisen painoi jaloissa se eilinen combat. Onnistuin vielä menemään harhaan ja jouduin oikaisemaan jostain pimeän ryteikön kautta päästäkseni takaisin suunnittelemalleni reitille. Takaisinhan ei käännytä vaikka mikä olisi. :)

    sunnuntai 13. marraskuuta 2011

    Taistelun jälkeinen euforia

    Tänään oli ohjelmassa combat. En ehkä kykene huomenna käyttämään mitään lihasta, mutta se oli sen arvoista.

    Kuva: weheartit.com

    Olen vähän liikaa hissutellut combatissa aikaisemmin, ottanut varman päälle että jaksan loppuun asti ja sitten on jäänyt harmittamaan kun olisi jaksanut tehdä kovempaakin. Tänään otin sen linjan etten jätä mitään varastoon, jos ei jaksa kaikkea loppuun asti niin ei se niin dramaattista ole. Alla painoi se toissapäiväinen salitreeni mutta jaksoin! Lisätsemppiä tuli taas muista tuntilaisista, ihan parasta kun edessä on joku joka on paljon kovemmassa kunnossa, tulee kunnon tsemppi että jos tuo pystyy vetämään koko tunnin noin kovaa niin kyllä minäkin pystyn. Välillä tuntui ettei jaksa enää yhtään ja juuri silloin vaihtuikin liike ja jaksoi taas. 

    Nyt on aivan mieletön raukea tunne, juuri oikealla tavalla väsynyt ja onnellinen. Tekee uskomattoman hyvää saada ihan luvan kanssa lyödä ja potkia ja pomppia ja lyödä ja potkia vielä vähän lisää.

    perjantai 11. marraskuuta 2011

    Salitreeniä MacGyverin kanssa

    Jee, pitkästä aikaa salitreenipäivä! Tein vartin alkuverryttelyn crosstrainerilla ja sen jälkeen ylä- ja keskivartaloon keskittyneen saliohjelman. Yläkroppani on aika paljon lihaksettomampi kuin alakroppani ja siksi jätän jalkojen treenaamisen minimiin, joskus tulee tehtyä joitakin yksittäisiä liikkeitä mutta varsinaista jalkaohjelmaa en tee. Juoksu ja combat saavat huolehtia jaloista kunnes saan yläpuoliskoonkin edes jonkun verran lihasta.

    Olen aika pitkään lusmuillut ja tehnyt salitreeniä aina samoilla painoilla, vaikka olisin jaksanut painavammillakin. Vasta ihan viime aikoina olen alkanut pakottaa itseäni lisäämään painoja heti kun jaksan tehdä täydet sarjat ja niitä painoja onkin päässyt lisäämään yllättävän usein. Palkitsevaa, ja lisää ennenkaikkea uskoa omiin voimiini ja kykyyni treenata täysillä. Tänään alkoi jossain liikkeessä tuntua viimeisen sarjan puolivälissä etten jaksa enää yhtään, mutta jokin pieni ääni takaraivossa huusi että jos pudotan käsipainot (tai käsivarren) niin sitten saa lopettaa, muussa tapauksessa jaksan vielä ihan varmasti. Niin tuli tehtyä sekin sarja loppuun pelkällä sisulla, käsissä ei ollut enää minkäänlaista voimaa. Vaikka se tuntuikin kamalalta, odotan jo seuraavaa salitreeniä kun pääsen taas lisäämään painoja. Hullun hommaa, mutta niin koukuttavaa.

    Tämä kuva on ollut minulla inspiraatiokuvana ja tuota lausetta toistelemalla sain tänäänkin jostain kaivettua sen ylimääräisen voiman tehdä ne toistot:

    Kuva: weheartit.com

    Taustamusiikki on tuolla salilla aika vaihtelevaa, välillä tulee rockia, välillä on radiosta päällä jokin listaohjelma josta suurin osa on puhetta, välillä on tullut Tapani Kansaa ja välillä jotakin taidemusiikkia ilman melodiaa. Luulisi ettei mikään enää yllättäisi mutta täytyy sanoa että tänään pääsi spontaani naurunpyrskähdys kun kaiuttimista alkoi MacGyverin tunnari. Vaan toimihan tuo kuin tauti, pariin minuuttiin en hihittelyn lomassa muistanut olla yhtään väsynyt.


    Niin sen treenin pitäisikin mennä. Tosissaan, muttei vakavasti.

    torstai 10. marraskuuta 2011

    Illan pimeydessä

    Tänään meni koulussa myöhään, olin kotona vasta yhdeksän maissa. Harjoitustyöt osaavat joskus olla hermojaraastavia, varsinkin jos tehtävänanto on kauniisti sanottuna hiukan puutteellinen. Yleensä vältän kovin myöhäistä liikuntaa, mutta koko päivän kestänyt tietokoneen tuijottaminen teki niin nuutuneen olon että oli pakko lähteä myöhäiselle iltalenkille. Tiesin että se voi kostautua yöunien vähäisyytenä mutta olen kyllästynyt olemaan tekosyiden mestari ja lenkin jättäminen välistä tuon takia olisi ollut vain ja ainoastaan tekosyy. Vaikka olisin jäänyt kotiin istumaan, en kuitenkaan olisi mennyt ennen puoltayötä nukkumaan.

    Alkuvaiheessa oli vähän väsynyt olo ja tuntui ettei millään viitsisi pistää tossua toisen eteen, mutta vilpoisa ulkoilma virkisti niin että lopulta painelin ihan tyytyväisenä 8,4 kilometrin lenkin. Montaa kertaa en ole tuota pidennettyä lenkkiä ehtinyt juosta ja nyt jo alkaa epäilyttää että tällä kehitystahdilla sekin jää lähitulevaisuudessa liian lyhyeksi tunnin lenkkiä varten, nyt aikaa kului muutamaa minuuttia yli tunti. Täytynee taas alkaa tihrustaa kartasta että mihin tuota reittiä seuraavaksi venyttää.

    keskiviikko 9. marraskuuta 2011

    Pilates

    Kävin parin viikon tauon jälkeen pilateksessa. Oli tarpeen, selkä oli pahemmin jumissa kuin olin edes tajunnut. Pilates on kyllä laji jota kannattaa harkita melkein minkä tahansa muun lajin rinnalle. Alkuun se tuntui vähän hölmöltä kaikkine hengitysjuttuineen, mutta se tekee niin valtavan hyvää keskivartalolle ja ryhdille, kaikennäköiset jumit aukeavat ja tuntuu kuin kasvaisi tunnin aikana pituutta. Eikä se ole vaan mitään tyttöjen hapatusta vaan siellä oli miehiäkin, ihan sellaisia kovasti treenaavan näköisiäkin. Se nyt vaan sattuu olemaan erittäin hyvin muuta treeniä tukeva laji, parantaa tasapainoa ja keskivartalon hallintaa.

    Kuva täältä

    Tunnin jälkeen oli niin vetreä olo että hölkkäsin kotiin. Matkaa oli sellainen 4,5 kilometriä. Olin toki ennakoinut että haluan ehkä hölkätä kotiin ja lähtenyt alunperinkin liikenteeseen juoksulenkkareissa. Pidin vauhdin taas oikein hitaana. Vaikka flunssa onkin nyt selvästi voitettu (ei mitään jälkiseuraamuksia maanantain lenkistä!), halusin vieläkin ottaa vähän varovaisemmin ja sitä paitsi reppu selässä on ikävää mennä yhtään lujempaa, kun ei tuota saa mitenkään kiinni vartaloon niin ettei se hölskyisi. Lisäksi yritän muistutella itselleni että oli edelleen tarkoitus tehdä vain hitaita lenkkejä ainakin joulukuun alkuun saakka, vauhtikuntoa ehtii kyllä kasvattaa sitten kun peruskunto on kohdillaan.

    maanantai 7. marraskuuta 2011

    Kaikki hyvin

    Kävin lenkillä. Pää oli niin kovasti sen tarpeessa että oli mentävä. Nyt kaikki on taas hyvin ja onnellisesti ja radallaan, enkä edes yski yhtään.

    Juu, tiedän ettei pitänyt. Menin ihan niin hitaasti kuin vaan ikinä pystyin. Hengitys tuntui vähän tukkoiselta mutta jalat olivat niin onnelliset. Yritin hölkätä niin hitaasti että hengitys ei huomaa jalkojen tekevän mitään ja ilmeisesti onnistuin. 5,5 kilometriä oli tarkoitus mennä mutta unohdin kääntyä siitä mistä olisi pitänyt, joten tuli tehtyä ylimääräinen puolen kilometrin mutka. Minä, pimeä metsätie ja Bruce Springsteenin Thunder Road. Voi ihanuus.


    Maanantai ei mittään... uutta


    Alkaa hieman hajottaa päätä. Viikkoon en ole päässyt liikkumaan, yhtenä päivänä kävelin pari kilometriä ihan rauhallisesti ja loppuillan vietinkin sitten yskien keuhkoja pihalle. Nyt tuntuu siltä että voisi ihan varovasti kokeilla jotain ei-yhtään-hengästyttävää. Eilen olin niin turhautunut että sain siivousinspiraation (ei ole varmasti tapahtunut koskaan ennen). Ihan hiki päässä en rehkinyt, mutta aika kunnolla kuitenkin useamman tunnin eikä se ainakaan pahentanut oloa. Ehkä siis tänään koulun jälkeen uskaltaisi käydä tekemässä ihan kevyen kuntosalitreenin. Jos sitten ihan oikeasti malttaisi tehdä kevyesti, joskus se on niin käsittämättömän vaikeaa. 

    Oikeasti tahtoisin juosta. Harmittaa.
    (kuva täältä)

    torstai 3. marraskuuta 2011

    Jollain on aivan liian hauskaa

    Flunssa alkaa hellittää, mutta on vieläkin vähän tukkoinen olo. Edellisestä kerrasta viisastuneena aion nyt ottaa varman päälle ja nököttää paikoillani kunnes olen ihan varmasti terve (eli keväällä sitten seuraavan kerran lenkille...). Omasta mielestäni olin edelliselläkin kerralla terve ennen kuin aloin liikkua, mutta jostain se tauti tuli takaisin. Edellisessä flunssassa hämmentävintä oli se että yskän paluuta ei laukaissut mikään hikiliikunta vaan pilates. Onhan siinä jotain tiettyä logiikkaakin, rintakehän liikkuvuuden harjoittaminen vaikutti keuhkoihin.


    Nyt olo on kuitenkin sen verran parempi että jaksan jo tehdä asioita. Pari päivää kului sohvalla Harry Potterin kanssa, nyt tuntuu että aivokapasiteetti kykenee ehkä käsittelemään kouluhommiakin (ainakin samalla teholla kuin terveenä, kuinka paljon se sitten onkaan). Koska olen lusmu, olen kuitenkin opiskelun sijaan kaivellut weheartit.comista kaikkea hauskaa. Katsokaa nyt tätäkin.


    Nih... Jospa sitä nyt oikeasti pureutuisi siihen opiskeluun vähäksi aikaa. Hyvää torstaita, täältä tähän.


    sunnuntai 30. lokakuuta 2011

    Karppaajan painajainen a.k.a. tuorepastaa ja parsakaalia

    Kun ei voi puhua liikunnasta, puhutaan sitten ruuasta.

    Minä pidän italialaisesta ruuasta. Pidän siitä että käytetään vain muutamaa ainesosaa, öljyä reippaasti ja mausteita vain juuri sen verran että ne korostavat ainesten omaa makua. Pidän siitä että se taipuu niin loistavasti helppoihin kasvisruokiin (kyllä, olen kasvissyöjä), sillä en ole kovin hyvä tai viitseliäs kokki ja kovin monimutkaiset ruuat jäävät useimmiten ihan suosiolla tekemättä. Pastakoneen hankkimisen jälkeen olemme usein tehneet tuorepastan itse ja väsänneet siitä jonkun hyvin yksinkertaisen ruuan.

    Yhdeksi suosikeista on noussut tuorepasta parsakaalilla, jonka alkuperäinen ohje on Jack Bishopin kirjasta The Complete Italian Vegetarian Cookbook. Kuvaa en laittanut koska tästä ei minun käsissäni tule yleensä kovin kuvauksellista, mutta maku on sitäkin parempi, chili ja valkosipuli tuovat juuri sopivasti potkua muuten niin pehmeän makuiseen ruokaan. Meillä molemmat ruokailijat ovat (nykyään) suht liikunnallisia ja ruokaakin siis tarvitaan reippaasti, joten meillä tähän kahden hengen annokseen kuluu kaksi mötikkää parsakaalia ja kahden kananmunan tuorepasta. Mitään laihdutusruokaa tämä ei muutenkaan ole (eikä sellaisten ohjeita kannata täältä varmaan vastaisuudessakaan etsiä).

    Tarvitset:
    Tuorepastaa
    Parsakaalia
    ½ dl öljyä
    4 valkosipulinkynttä
    chiliä
    suolaa
    parmesanjuustoa

    Pilko parsakaali. Keitä pasta runsaassa vedessä ja lisää parsakaali veteen pari minuuttia ennen kuin pasta on kypsää. Keitä kypsäksi ja valuta, ota kuitenkin osa keitinvedestä talteen myöhempää tarvetta varten. Kuumenna öljy isossa pannussa, esim. wokkipannu. Lisää valkosipuli ja chili öljyyn ja kuumenna hetki. Lisää pasta-parsakaaliseos pannulle ja sekoita. Pyörittele muutama minuutti kuumalla pannulla, lisää tarvittaessa pastan keitinvettä ettei ruoka kuivu liikaa. Mausta tarvittaessa suolalla. Jaa kippoihin, ripottele päälle parmesania ja tarjoile heti.

    Köh.

    No niin, syksyn toinen flunssa on täällä. Edellinen nosti kuumetta toista viikkoa, toivottavasti tämä menee ohi vähemmällä. Nyt on ainakin paremmin mahdollisuuksia levätä. Ohjelmassa ei siis juoksua eikä combatia, vaan teetä ja kaakaota sohvalla (siis teen ja kaakaon nauttimista sohvalla, ei niiden kaatamista siihen...toivottavasti). Huomenna täytyy käydä koulussa kun alkaa yksi uusi kurssi ja on lisäksi isohkon harjoitustyön infotilaisuus, mutta muuten pystyn lepäilemään kotona.

    lauantai 29. lokakuuta 2011

    Tekniikka on ystävä, en vaan tiedä kenen

    Kun pääosa urheilusta tapahtuu lenkkeilemällä, olisi melko oleellista edes jotenkin seurata missä on käynyt, kuinka pitkiä lenkkejä tekee ja millä nopeudella. Kännyköissä ja sykemittareissahan on tätä nykyä saatavilla kaiken maailman jäljityssovelluksia, jotka mittaavat matkaa ja piirtävät kartan kuljetusta reitistä. Tässä taloudellisessa tilanteessa allekirjoittaneella ei ole mitään mahdollisuutta ostaa kalliita laitteita lenkkeilyä (tai mitään muutakaan) varten ja olen koko ajan kuvitellut että nuo urheilusovellukset vaativat vähän älykkäämmän puhelimen kuin tuo minun 3710 foldini. Olinkin kiljaista riemusta kun huomasin että saa tuohon ainakin Endomondon, ei ollut aikaisemmin käynyt mielessäkään tarkistaa kun eihän tuohon yleensä mitään hienouksia saa.

    Teoriassa siis kaikki hyvin, sain ohjelmiston ladattua ja se lähtee kiltisti käyntiin. Siitä eteenpäin homma ei sujukaan ihan niin kivuttomasti, kun tuon puhelimenrääpäleen GPS-paikannus ei tahdo millään löytää itseään. Eilen kuntosalilta lähtiessä se haki sijaintia koko kotimatkan ajan (n. 25 minuuttia) eikä lopultakaan löytänyt. Asetuksia olen kokeillut muuttaa mutta en ole huomannut siitä olevan mitään apua. Joskus se sijainti on kuitenkin löytynyt, joten todistetusti tuo ominaisuus ei ole ihan kokonaan pois pelistä. Se ei vaan ihan aina jaksa toimia. Jostain syystä en ole kovin yllättynyt ongelmista, kun tuo puhelin on muutenkin vähän maanantaikappale. Muuten kaikin puolin kiva, pienikokoinen, kätevä musiikkisoitin ja muutenkin tykkään tuon ominaisuuksista ihan kympillä, kunhan se vaan toimisi. Vähän turhan monta vikaa tullut vastaan tämän pari vuotta kestäneen yhteisen taipaleen aikana. Vai onkohan tuo edes niin vanha?

    Olisin ihan oikeasti valmis maksamaan ylimääräistä siitä että saisin puhelimen joka suht todennäköisesti toimisi niin kuin pitää. En tarvitse (enkä edes halua) mitään sen kummempia ominaisuuksia kuin tuossa nykyisessäni, mutta olisin valmis maksamaan vaikka satasen ylimääräistä jos saisin tuon saman puhelimen mukana takuun että se toimii neljä vuotta kunnolla.

    Niin, se Endomondo. Kävin lenkillä ja GPS-signaali löytyi kilometrin päässä kotoa ja katosi taas puoli kilometriä ennen kotiin saapumista, sekä pari kertaa matkan aikana. Sen verran sain reittiä talteen että sain jonkunlaisen kartan ladattua nettiin ja pääsin kokeilemaan ohjelmistoa. Hyvältähän tuo vaikuttaisi, mutta ei väkisin. Ilman reitin jäljitystä en saa tuosta mitään uutta irti. Pelkkänä sekuntikellona sitä ei kannata ainakaan tuolla puhelimella käyttää, koska en pysty tekemään puhelimella mitään muuta samaan aikaan. Jos laitan musiikkisoittimen päälle ennen Endomondon käynnistystä, se pyörii kyllä siellä taustalla kiltisti mutta en pääse siihen uudestaan käsiksi ilman että suljen koko Endomondon. Kännykän sekuntikelloon ja matkan mittaamiseen kartasta (Kuntoplussan reittisuunnittelu, Retkikartta tai pääkaupunkiseudulla hyvin toimivaksi osoittautunut pyöräilyn ja kävelyn reittiopas) on siis tyytyminen, kunnes saan riivittyä kasaan rahat johonkin vähän toimivampaan GPS-masiinaan.

    keskiviikko 26. lokakuuta 2011

    Vaihtelua

    Eilinen juoksulenkki painoi vähän jaloissa ja ajattelin ensin pitää välipäivän, mutta omituisella tavalla sitä on jäänyt koukkuun treenaamiseen, ei millään malttaisi levätä. Tein kompromissin ja annoin jaloille vapaapäivän. Tie vei siis kuntosalille, missä tein runsaan puolen tunnin treenin ylävartaloon keskittyen ja osallistuin sitten vielä ohjattuun puolen tunnin keskivartalotreeniin. Olen aikaisemmin käynyt toisen ohjaajan pitämällä samaisella tunnilla ja se oli suoraviivaisempaa voimalla runttaamista. Tänään taas oli selkeästi enemmän tasapainoa ja koko keskivartalon hallintaa vaativia liikkeitä. Ihana, ihana tunti, jäi mielettömän hyvä olo vaikka olin lopussa niin poikki ettei tahtonut jaksaa loppuun saakka. Nyt on niin energinen ja ennen kaikkea hyväryhtinen olo ettei mitään rajaa. Lisää tällaista!

    Tsemppiä ja antitsemppiä

    Tämä päivä alkoi vuoden viimeisellä sienestysreissulla. Jonkun verran löytyi vielä sieniä, mutta monissa hyvissä sienipaikoissa ei ollut enää mitään. Varmaankin on lämpötila ollut juuri siinä rajoilla, että jotkut kohdat ovat käyneet riittävästi pakkasella. Pari kiloa vahveroita oli kuitenkin saaliina, kyllä niillä taas köyhä opiskelija hetken elää. Tekaisin sitten pikalounaaksi ihan tuoreista sienistä Yrttipurkin ohjeen mukaista sieni-nuudelipikaruokaa.

    Rikoin tänään päätökseni ja kävin nopealla lenkillä, vaikka tarkoitus oli marraskuun loppuun saakka juosta vain hitaita lenkkejä. Kokeilin millaisen ajan saan viidellä kilometrillä. Meni melkein 36 minuuttia, monta minuuttia huonommin kuin kesällä. Tosin täytyy tunnustaa että pää oli se joka väsyi ensimmäisenä, jalat olisivat jaksaneet ainakin vähän reippaammin. Ja juostu reittikin oli mäkisempi kuin silloin kesällä, joten ihan suoraan tuota ei voi verrata siihen. Uskon kuitenkin edelleen että nyt on tarpeen jaksaa niitä hitaita lenkkejä ja lisätä vauhtia mukaan treeniin vasta sitten myöhemmin.

    Tämänpäiväisellä lenkillä soittolistalta löytyi myös todellinen helmi, tosin ei ihan siinä mielessä kuin olisi ehkä toivonut. Kappaleessa itsessään ei ole muuten mitään vikaa, mutta tilanne ja ajoitus olivat aivan täydellisesti... väärät. Juoksemisen viimeisillä minuuteilla kaipaisi jotakin oikein tehokasta tsemppimusiikkia jotta jaksaisi taistella vielä sen viimeisen puoli kilometriä, johon sattui vielä kuulumaan aika ikävä ylämäki. Juuri tuolla hetkellä kuulokkeista alkoi Timo Rautiainen & Trio Niskalaukauksen Rajaton rakkaus, joka alkaa todella kannustavasti sanoilla "Niin jäi matka taas puolitiehen, itsestään oli luullut liikoja". Ei ehkä se ihan kaikkein kannustavin lenkkibiisi. Taidanpa vähän hioa soittolistaa ennen seuraavaa lenkkiä, jos sitten sujuisi paremmin vähän positiivisemman musiikin tahdissa. :)

    maanantai 24. lokakuuta 2011

    Jipii, ylämäki!

    Syksyisessä maisemassa laskevan auringon valossa tehdyltä lenkiltä kotiuduttu, oli taas erityisen mukava lenkki. Venytin sitä edellisellä kerralla liian lyhyeksi jäänyttä reittiä kilometrin verran. Hauska (siis ei todellakaan) ylläri oli se, että tuo pidennys lisäsi lenkkiin leppoisan (siis ei todellakaan) yli puolen kilometrin ylämäen. Oikeasti hauska ylläri oli kuitenkin se, ettei se ylämäki juurikaan haitannut tahtia. Jaksan kerta toisensa jälkeen yllättyä siitä kuinka nopeasti kunto on kohonnut, alkuvaiheessa ihan pikkuinenkin mäki tuntui valtavalta ja nyt sellaisia ei enää edes huomaa.

    Unohdin katsoa kelloa lähtiessäni mutta runsas tunti tuli hölköteltyä. Matkasta osaan heittää vain täysin hihasta tulevan arvion että kahdeksan kilometrin luokkaa taisi olla. Tahti oli taas sellainen että hengitys pysyi tasaisena, sehän siinä on tärkeintä. Muuten en olekaan näillä rauhallisilla lenkeillä kovin kiinnostunut hölkätystä matkasta, mutta seuraan kunnon kehittymistä siitä, mihin asti pääsen samassa ajassa samalla rasitustasolla.

    Päivän paras lenkkibiisi oli tänään Poets of the Fallin Locking Up The Sun.


    Kotiin päästyäni tein vielä 100 punnerrusta -ohjelman toisen päivän treenin. Ensimmäisen treenin tein joskus keskellä viime viikkoa ja siihen koko homma olisi ehkä helposti jäänytkin. Eilen combatissa alkoi kuitenkin kismittää ihan tosissaan etten jaksanut lihaskunto-osuuksia yhtä hyvin kuin monet muut ja vakaasti päätin että minustakin tulee sellainen kuin nuo muut. Onhan sen oltava mahdollista. 100 punnerrusta ei ole mikään varsinainen tavoitteeni, mutta olen sellainen ihminen joka tarvitsee selkeät ohjeet joita seurata, muuten treeni jää helposti kokonaan tekemättä. Siksi sain juoksuharrastuksen käyntiin juoksukoulua seuraamalla ja siksi ajattelin seurata tuotakin ohjelmaa.

    sunnuntai 23. lokakuuta 2011

    Elävien kirjoissa taas

    Kuten arvata saattaa, eilinen päivä meni niin harakoille kuin vaan voi. Kädet tärisivät pitkälle iltapäivään enkä uskaltanut edes illalla lenkille. Pää olisi tahtonut mutta leposyke oli melkein 90 joten oli varmasti ihan hyvä ratkaisu antaa kropan toipua rauhassa. Tänään on sitten ollut jonkinlaista pientä ryhtiliikettä ilmassa, olen ainakin saanut siivoiltua ja illalla on liikuntaakin tiedossa kun ohjelmassa on uusi lempilajini combat. Sitä ennen jatkan vielä siivoamista ja vilkuilen toisella silmällä telkusta esteratsastusta.

    Kovin usein en viihteellä nykyisin käy, enkä siis suostu ottamaan minkäänlaista morkkista siitä että tuli tällä kertaa juhlittua vähän rankemmin. Ihan kiltistikin olin. Porukassa tuli nähtyä myös jonkunlaisia ylilyöntejä, joskus se oma alkoholinsietokyky on ilmeisesti aikuisillekin epäselvä.

    Ja niin, se lompakon pesu ei siis tapahtunut mitenkään tarkoituksella. Pesin siis Miehen housut jotka herra itse oli pyykkikoriin laittanut. Varmuuden vuoksi tarkistin etutaskut kun Mieheltä usein jää sinne kolikoita. Takataskuja ei sitten tullut tarkistettua, minkä huomasin virheeksi tasan siinä vaiheessa kun otin pyykkiä koneesta ja sieltä märän pyykin joukosta tipahti lattialle lompakko. Sydän jätti muutaman lyönnin välistä kun mies kaivoi sieltä setelin kokoisia vettyneitä sinertävänharmahtavia paperilappusia, joissa ei ollut minkäänlaisia kuvioita jäljellä. Eivät onneksi olleet sitten kuitenkaan ikinä olleetkaan seteleitä, eikä ilmeisesti tapahtunut muutenkaan mitään peruuttamatonta vahinkoa. Vaan taidanpa tästedes tarkistaa kaikki taskut ennen kuin lykkään vaatteet sinne pesukoneeseen.

    perjantai 21. lokakuuta 2011

    Hyödytöntä päivää itse kullekin

    Arvatkaapa (koko te tuhatpäinen lukijajoukkoni...) mitä hyödyllistä olen tehnyt tänään? No en sitten mitään. En ole urheillut, en ole opiskellut minuuttiakaan. En ole tehnyt ruokaa enkä kotitöitä. En kertakaikkiaan mitään. Ilta sujuu ihan yhtä tuottoisissa merkeissä kun lähden viettämään opiskelijaporukalla iltaa oikein pitkän kaavan kautta. Pitkällä tarkoitetaan tässä tilanteessa melko aikaista aloitusta, luultavasti yhdistettynä myöhäiseen kotiutumiseen. Melkoisella todennäköisyydellä huominen päivä sujuu siis yhtä tuottoisissa merkeissä.

    Lyhyestä virsi... no ei tätä voi kauniiksi sanoa, mutta sitäkin lyhyempi. Nyt on nimittäin jo kiire.

    PS. Eilen sen sijaan olin ihan huippuahkera, kun pyykinpesun lomassa pesin myös Miehen lompakon.

    torstai 20. lokakuuta 2011

    Viisi minuuttia pidempi tunti

    Ihanan aurinkoisen syyspäivän kunniaksi kävin iltapäivälenkillä. Hölköttelin tunnin rauhallisesti sellaista vauhtia, jolla pysyin juuri hengästymisen rajan alla. Ylikunto tai flunssan jälkimainingit, olkoon mikä oli, tuntuu vähitellen olevan mennyttä kauraa, sillä kun olin siinä kohdassa lenkkiä jossa pari viikkoa sitten tuli tunti täyteen, oli nyt kulunut vasta 55 minuuttia. Periaatteen vuoksi pitikin tehdä ylimääräisiä mutkia että sain hölkättyä kokonaisen tunnin. Juoksin siis tunnissa viisi minuuttia pidemmälle. :) Kartasta mitattuna matkaa taittui suunnilleen 7 kilometriä, mistään huimasta tukka putkella viipottamisesta ei siis todellakaan ollut kysymys.

    Soittolistalta päivän parhaat lenkkifiilikset tarjosi tänään Bon Jovin Captain Crash And The Beauty Queen From Mars.

    Ne epäurheilijan taustat

    Täytynee kertoa vähän taustoistani. En ole koskaan ollut kovin innostunut liikunnasta. Ainoa laji josta olen pitänyt on ollut ratsastus ja sekin on tällä hetkellä jäissä. Kuntosalilla olen yrittänyt käydä vaihtelevalla menestyksellä jo vuosia. Tänä vuonna on kuitenkin tapahtunut jotakin epätavallista: olen innostunut juoksemaan. Koskaan en ole juoksemisesta pitänyt, olen kokenut sen raskaaksi ja pitkäveteiseksi. Niinä satunnaisina kertoina kun sain itseni raahattua lenkille (näin on tapahtunut alle kymmenen kertaa viimeisen kymmenen vuoden aikana), ajattelin vaan koko ajan kuinka pitkä matka on vielä jäljellä ja kuinka syvältä koko touhu on. Kuluneena kesänä kuitenkin rupesin lenkkeilemään silkasta tekemisenpuutteesta ja hämmästyksekseni huomasin ettei se olekaan niin raskasta ja inhottavaa. Hyvän musiikin tahdissa se on oikeastaan hyvinkin hauskaa.

    Alkuvaikeuksien yli pääsin seuraamalla Kuntoplussan juoksuohjelmia, lähinnä puolimaratonkoulua omaan kuntooni soveltaen. Nyt olen kuitenkin luopunut tuosta. Puolimaratonkoulussa, siis siinä helpoimmassa, tulee nimittäin 12. viikosta alkaen monta viikkoa pitkä jakso, josta puuttuu kokonaan matalalla sykkeellä tapahtuva peruskuntotreeni. Itse koen olevani nyt juuri sellaisen tarpeessa. Ajattelin ottaa loka-marraskuussa paljon hitaita lenkkejä ja nostaa sykettä 1-2 ryhmäliikuntatunnilla viikossa. Katsotaan sitten joulukuussa uudestaan miltä tuntuu. Tavoitteena olisi kuitenkin puolimaraton keväällä, mahdollisesti Helsinki City Run. Viime aikoina on vaan ollut pientä ylikunnon tuntua (tai voi olla kyse myös flunssan jälkimainingeista, jotain nyt on kuitenkin vähän vialla) ja siksi haluan olla nyt hyvin varovainen.

    Noiden lisäksi olen yrittänyt saada aikaiseksi ainakin kaksi salitreeniä viikossa ja kerran viikossa yritän käydä pilateksessa. Silloin tällöin tulee myös venyteltyä vähän pitempään, tosin aivan liian harvoin. Häviän notkeudessa keskimääräiselle lyhtypylväällekin joten tarvetta venyttelylle todellakin olisi. Työsarkaa siis riittää. Alkuinnostus on kova, kunhan ei vaan loppuisi vauhti kesken.

    keskiviikko 19. lokakuuta 2011

    Aloituspotku

    Uudemmat kuviot kertoo ihan siitä tavallisesta elämästä tai ainakin sellaisen tavoittelusta. Blogia kirjoittaa huonokuntoinen yli-ikäinen opiskelija, joka laiskojen vuosien jälkeen yrittää vihdoinkin ottaa niskalenkin itsestään, hankkia lihaksia luiden päälle, toivottavasti valmistua joskus ja hankkia muutenkin elämän. Blogi heijastelee elämääni ja on siis toivottavasti treenipainotteinen, mutta mukaan mahtuu varmasti myös arkipäiväistä taaperrusta ja satunnaista tyttöilyäkin esimerkiksi kynsilakkojen muodossa. Ehkä joskus jokunen sana Miehestäkin, joka sitä arkipäivää värittää niin hyvässä kuin pahassakin.

    Tästä se lähtee!