torstai 3. toukokuuta 2012

Uusia suunnitelmia

Niin se on että jätän sen HCR:n juoksematta. Olen etsinyt sille korvaajaa Juoksija-lehden juoksukalenterista, mistä löytyy aivan jäätävä määrä juoksutapahtumia. Vahvin ehdokas olisi 11.8 juostava Paloheinäjuoksu. Muita sopivia olisivat mm. Runner's Twilight 20.7 ja Espoon rantamaraton 23.9. Elokuussa on kuitenkin parhaat todennäköisyydet että sää on hyvä eikä liian kuuma tai sateinen, siksi tuo Paloheinäjuoksu vaikuttaa lupaavalta. Sitä paitsi en vietä kesääni Helsingissä ja luulen että heinäkuisena viikonloppuna olen mieluummin jossain ihan muualla. Elokuun tapahtumista tuo vaikutti sopivimmalta, vaikka sitäkin varten joudun matkustamaan takaisin Helsinkiin.

Sohvalla makoilu on jatkunut edelleen, ulkoilu on koostunut muutamasta rauhallisesta kävelylenkistä. Ensi viikolla näkee miten rautakuuri on lähtenyt vaikuttamaan, mutta luulen että alan joka tapauksessa taas vähän liikkua. En mitään kovin rankkaa, mutta jotain on pakko päästä tekemään kun tuntuu että hypin muuten seinille. Eilen käytiin sentään elokuvissa Miehen kanssa, katsottiin Iron Sky. Kerrankin elokuva jossa on oikeasti jotain omaperäistä ja jossa sanotaan ääneen ne asiat jotka jokainen haluaisi sanoa mutta ei kehtaa. Tykkäsin.

5 kommenttia:

  1. Tosi harmi, että joudut jättämään HRC:n väliin. Terveydestä huolehtiminen on kuitenkin tärkeintä. Toivottavasti Paloheinäjuoksu tai muu juoksutapahtuma korvaa tästä aiheutuneen harmin. Saatko muuten osallistumismaksun takaisin lääkärintodistusta vastaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En saa maksua takaisin, koska en maksanut peruutusturvamaksua. Mietin sitä ilmoittautuessani ja päätin ottaa sen riskin. Eipä tuo niin kovasti kirpaise, joulukuussa maksoin ilmoittautumismaksun ja silloin se oli aika halpaa.

      Poista
  2. Harmi, että jää väliin, mutta tosiaan terveys kaiken muun edelle.

    Syyskuussa olisi Tampereella Varala maraton, johon on osallistumassa muitakin bloggareita: http://www.varalamaraton.net/. Vink vink.. ;)

    VastaaPoista
  3. moikka! googletin paloheinäjuoksusta ja tää sun blogi tuli sitä kautta esiin :) mielenkiintoisia juoksujuttuja, oon nyt lueskellut läpi =) itellä ois tarkotus osallistua nyt sunnuntaina paloheinäjuoksuun ja vähän koitan ettiä tietoa, että millainen tapahtuma on kyseessä. olitko siellä siis viimevuonna ja jos olit, niin millaista oli? :)

    VastaaPoista