perjantai 22. kesäkuuta 2012

Kaupunkijuhannus

Hyvää juhannusaattoa kaikille lukijoille! Vietän omaan perinteiseen tapaani vastanrannankiiski-juhannusta, eli olen kaupungissa. Sain Miehen seurakseni tänne lounaisnurkkaan (hän jäi kesäksi asumaan Helsinkiin ja vietämme siis tämän kesän eri kaupungeissa) ja aiomme nauttia tyhjästä kaupungista. Minusta on ihanaa olla juhannuksena kaupungissa, kun kerrankin on hiljaista ja autiota. Mökille voi mennä koska tahansa ja siellä on aina yhtä rauhallista, kaupungissa tätä pääsee kokemaan harvoin.

Liikunnassa on nyt taas hieman hiljaisempaa. Taisin aloittaa juoksemisen liian innokkaasti ja rankasti, sillä jalkani on nyt ärtynyt. Pohkeen alaosa tuntuu ikävältä ja saman jalan jalkateräkin tuntuu juostessa oudolta. Pidän siis nyt vähän taukoa ja annan jalan toipua, eihän tässä ole mikään kiire mihinkään. Vietän juhannuksen leppoisasti piknikkien ja loikoilun merkeissä ja palaan juoksupoluille kun jalkani on saanut levätä. Nyt tuntuu että maltan kyllä odottaa, koska tiedän jo kuinka hyvältä juokseminen tuntuu sitten kun on kunnossa.

1 kommentti:

  1. Hyvää ja lokoisaa juhannusta. Minulla myös kaupunkijuhannus, ne on parhaita!

    VastaaPoista