sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Elävien kirjoissa taas

Kuten arvata saattaa, eilinen päivä meni niin harakoille kuin vaan voi. Kädet tärisivät pitkälle iltapäivään enkä uskaltanut edes illalla lenkille. Pää olisi tahtonut mutta leposyke oli melkein 90 joten oli varmasti ihan hyvä ratkaisu antaa kropan toipua rauhassa. Tänään on sitten ollut jonkinlaista pientä ryhtiliikettä ilmassa, olen ainakin saanut siivoiltua ja illalla on liikuntaakin tiedossa kun ohjelmassa on uusi lempilajini combat. Sitä ennen jatkan vielä siivoamista ja vilkuilen toisella silmällä telkusta esteratsastusta.

Kovin usein en viihteellä nykyisin käy, enkä siis suostu ottamaan minkäänlaista morkkista siitä että tuli tällä kertaa juhlittua vähän rankemmin. Ihan kiltistikin olin. Porukassa tuli nähtyä myös jonkunlaisia ylilyöntejä, joskus se oma alkoholinsietokyky on ilmeisesti aikuisillekin epäselvä.

Ja niin, se lompakon pesu ei siis tapahtunut mitenkään tarkoituksella. Pesin siis Miehen housut jotka herra itse oli pyykkikoriin laittanut. Varmuuden vuoksi tarkistin etutaskut kun Mieheltä usein jää sinne kolikoita. Takataskuja ei sitten tullut tarkistettua, minkä huomasin virheeksi tasan siinä vaiheessa kun otin pyykkiä koneesta ja sieltä märän pyykin joukosta tipahti lattialle lompakko. Sydän jätti muutaman lyönnin välistä kun mies kaivoi sieltä setelin kokoisia vettyneitä sinertävänharmahtavia paperilappusia, joissa ei ollut minkäänlaisia kuvioita jäljellä. Eivät onneksi olleet sitten kuitenkaan ikinä olleetkaan seteleitä, eikä ilmeisesti tapahtunut muutenkaan mitään peruuttamatonta vahinkoa. Vaan taidanpa tästedes tarkistaa kaikki taskut ennen kuin lykkään vaatteet sinne pesukoneeseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti