perjantai 9. joulukuuta 2011

Lepopäivien jälkeen

Pitkä(ltä tuntunee)n tauon jälkeen tein tänään paluun salille. Joskus on näköjään hyvä pitää niitä lepopäiviäkin, treeni kulki kevyesti ja kaikki tuntui koko ajan hyvältä. Paitsi ne rankemmat lihaskuntoliikkeet, joiden kuuluu tuntua pahalta. Nekin tuntuivat pahalta jotenkin erityisen hyvällä tavalla.


Tein pitkän alkuverryttelyn crosstrainerilla ja se tuntui kevyeltä ja hyvältä eikä yhtään tylsältä ja puuduttavalta. Mietin että olisin jatkanut pitempäänkin siinä, mutta halusin saada salitreeninkin tehtyä juuri tänään koska edellisestä kerrasta on jo vähintään riittävästi aikaa enkä halunnut siihen enää enempää lepopäiviä. Huomenna ajattelin ehtiä joko spinningiin tai pilatekseen, en ole päättänyt kumpaan. Siis jos herään aamulla riittävän aikaisin. Nuo ovat sen verran aikaisin että missaan molemmat jos nukun liian pitkään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti