perjantai 14. joulukuuta 2012

Nenäklipsi

Tänne aina silloin tällöin putkahtaa ihmisiä googlettamalla uimarin nenäklipsiä, joten voisin vähän avata omia kokemuksiani. Enää en uidessa sitä käytä ellen tee jotain erikoista, mutta kyllä sitä jonkun aikaa tuli ihan jatkuvasti käytettyä. Niitähän on pehmeitä ja kovia, minulla on Speedon pehmeä klipsi. Ihan arvalla valkkasin että minkälaisen ostan, ei ole mitään sen kummempaa asiantuntemusta noista. Näin jälkeenpäin voin antaa vinkin että kannattaa hankkia vähän värikkäämpi klipsi, tuollaista valkoista/läpinäkyvää on aika ikävää etsiä altaan pohjalta...

Otin tuon käyttöön aloittaessani uinnin opettelua, kun varsinkin vapaauinnissa oli yhtä tuskaa opetella hengittämään oikein, koska tuntui että joka kerran päätä kääntäessä meni kaikki pään ontelot täyteen vettä. Se teki uinnista aika epämiellyttävää ja koska oli ihan riittävästi muutakin opeteltavaa, päätin tehdä homman itselleni mukavammaksi ja ostin tuollaisen. Se toimi oikein hyvin, pysyi kiltisti paikallaan eikä tuntunut uidessa ollenkaan. Koska olin vasta opettelemassa oikeaoppista hengitystä, en tuntenut mitenkään oudoksi etten pystynyt hengittämään nenän kautta ulos.

Muutaman kuukauden tuota tuli käytettyä jokaisella uintikerralla. En tiedä mistä johtui, mutta muutaman kuukauden käytön jälkeen se alkoi valua ja sain korjata sitä joka käännöksessä paremmin. Kerran sitten tympäännyin sen valumiseen, nakkasin sen altaan reunalle ja jatkoin uintia ilman sitä. Tässä vaiheessa olin jo sen verran tottunut uintiin että hengityksen ja pään asennon hallinta oli helpompaa, enkä enää imaissut koko nenää täyteen vettä.

Nyt olen uinut jo aika kauan ilman nenäklipsiä ja olen tottunut hengittämään ulos sekä suun että nenän kautta, joten en enää käyttäisi sitä. Eikä sinne nenään enää mene yhtään vettä. Mies aina silloin alkuvaiheessa sanoi että jos minulla menee nenään vettä, se johtuu siitä että hengitän sisään vedessä. Minä tietenkin väitin että en varmasti, mutta kyllä se taisi niin kuitenkin olla. Nykyisin voin ihan hyvin sukellella vaikka miten päin eikä nenään mene vettä, koska olen oppinut ihan oikeasti olemaan hengittämättä sitä.

Viime aikoina olen käyttänyt nenäklipsiä vain harjoitellessani volttikäännöstä. Siinä on niin monta liikkuvaa osaa että ongelma on sama kuin alunperin vaparia opetellessa: kaikkeen ei voi keskittyä, joten teen hommasta vähän helpompaa ja mukavampaa itselleni. Eiköhän se tuossakin saa jäädä pois kunhan opin käännöksen paremmin. Klipsi on edelleen se sama, kyllä se mukana pysyy uidessa ihan riittävän hyvin vaikka ei ihan täydellisesti pysykään paikallaan.

Jos on siis ongelmana että nenään menee vettä uidessa, voin lämpimästi suositella nenäklipsin käyttöä. Se tekee uinnista paljon mukavampaa ja eihän sitä ole pakko aikojen loppuun asti käyttää, helppohan siitä on luopua kun siltä tuntuu.

1 kommentti:

  1. Kiitos tästä, juurikin tuota nenäklispiä googlaillessa päädyin tänne ja sain sen infon mitä kaipasinkin. Siispä nenäklipsiostoksille :)

    VastaaPoista