maanantai 24. lokakuuta 2011

Jipii, ylämäki!

Syksyisessä maisemassa laskevan auringon valossa tehdyltä lenkiltä kotiuduttu, oli taas erityisen mukava lenkki. Venytin sitä edellisellä kerralla liian lyhyeksi jäänyttä reittiä kilometrin verran. Hauska (siis ei todellakaan) ylläri oli se, että tuo pidennys lisäsi lenkkiin leppoisan (siis ei todellakaan) yli puolen kilometrin ylämäen. Oikeasti hauska ylläri oli kuitenkin se, ettei se ylämäki juurikaan haitannut tahtia. Jaksan kerta toisensa jälkeen yllättyä siitä kuinka nopeasti kunto on kohonnut, alkuvaiheessa ihan pikkuinenkin mäki tuntui valtavalta ja nyt sellaisia ei enää edes huomaa.

Unohdin katsoa kelloa lähtiessäni mutta runsas tunti tuli hölköteltyä. Matkasta osaan heittää vain täysin hihasta tulevan arvion että kahdeksan kilometrin luokkaa taisi olla. Tahti oli taas sellainen että hengitys pysyi tasaisena, sehän siinä on tärkeintä. Muuten en olekaan näillä rauhallisilla lenkeillä kovin kiinnostunut hölkätystä matkasta, mutta seuraan kunnon kehittymistä siitä, mihin asti pääsen samassa ajassa samalla rasitustasolla.

Päivän paras lenkkibiisi oli tänään Poets of the Fallin Locking Up The Sun.


Kotiin päästyäni tein vielä 100 punnerrusta -ohjelman toisen päivän treenin. Ensimmäisen treenin tein joskus keskellä viime viikkoa ja siihen koko homma olisi ehkä helposti jäänytkin. Eilen combatissa alkoi kuitenkin kismittää ihan tosissaan etten jaksanut lihaskunto-osuuksia yhtä hyvin kuin monet muut ja vakaasti päätin että minustakin tulee sellainen kuin nuo muut. Onhan sen oltava mahdollista. 100 punnerrusta ei ole mikään varsinainen tavoitteeni, mutta olen sellainen ihminen joka tarvitsee selkeät ohjeet joita seurata, muuten treeni jää helposti kokonaan tekemättä. Siksi sain juoksuharrastuksen käyntiin juoksukoulua seuraamalla ja siksi ajattelin seurata tuotakin ohjelmaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti