Hehheh, on taas niin väsynyttä otsikointia ettei ole tosikaan... Impivaaran uimahallissa tuli siis käytyä polskuttelemassa. Jaksan kerta toisensa jälkeen hämmästyä siitä miten helpolta liikunta tuntuu nyt kun on saanut veriarvot ylemmäs. Vähän väliä tulee sellainen olo että "ai onko tämä näin helppoa". Ei se varmaan niin helpolta tuntuisi jos ei olisi kokenut miltä tuntuu silloin kun on vaikeaa. Kun ei pysty juoksemaan kahta kilometriä putkeen ilman että tulee paha olo ja sata metriä on ihan maksimi mitä pystyy uimaan ilman taukoa. Suhteellista tuo helppous, tänään uin 50 minuutissa 1100 metriä ja olin ihan onnessani kun en joutunut edes kovasti ponnistelemaan tuon matkan eteen. Kummasti sitä oppii arvostamaan pieniäkin parannuksia kunnossa.
Uiskentelin ihan rauhallisesti vapaauintia, yritin keskittyä käsivedon tekniikkaan kun se viuhtoo nyt ihan miten sattuu. Viereisillä radoilla oli uimaseuran treenejä ja tunsin itseni ihan amatööriksi, mutta ei se oikeastaan vaivannut sen enempää. Tiesin tekeväni juuri sellaista treeniä mitä minun tilanteessani juuri nyt kuuluukin tehdä, ei minun kuulu ottaa siitä paineita että muut uivat lujaa ja minä ihan hitaasti. Lähdin vaan uimaan sitä omaa uintia ja tekemään parhaani ja katsomaan mihin se riittää, tai jotain.
Kuljin uimahallille pyörällä, matkaa tulee suuntaansa 4,5 kilometriä. Ei mitään kovin kummoista siis, mutta ihan kiva alku- ja loppuverryttely. Liikunta tulee varmaan tällä viikolla painottumaan enemmän spinningiin ja uintiin ja juoksu saa olla pienellä tauolla, koska viikonlopun pitkiksen jäljiltä toinen sääri ottaa nokkiinsa tärähdyksistä. Toivottavasti tuo on vaan hetkellistä eikä mikään rasitusvamma, olen omasta mielestäni palannut liikunnan pariin niin rauhallisesti ettei ole edes reilua jos jalat siitä huolimatta oireilisivat liian äkillisestä rasituksesta. Nyt välttelen kuitenkin vähän aikaa tärähdyksiä niin eiköhän se siitä.
Hemoglobiinista vielä sen verran että se on mitattu viimeksi ennen juhannusta. Se nousi ihan tasaista tahtia ja oli silloin jo aika lähellä normaalin alarajaa, niin ei koettu tarpeelliseksi tarkkailla sitä ihan koko ajan. Täytynee syyskuun alussa Helsinkiin palatessa käydä taas mittauttamassa. Rautaa olen edelleen mussuttanut sen minkä muistan, harmillisen usein olen unohtanut ja niin ei todellakaan pitäisi minun tilanteessani tehdä. Toisaalta epäilen edelleen että vika olisi jossain muualla kuin ruokavaliossa, mutta sen varmaan näkee sitten kun lakkaa syömästä näin suuria määriä rautaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti