perjantai 12. heinäkuuta 2013

Faster, faster!

Meninkin sanomaan edellisessä postauksessa ettei suunnitelmissa ole osallistua mihinkään juoksutapahtumiin. Siitä se ajatus meni takaraivoon ja on kummitellut siellä sen verran, että tuli katsottua millaisia tapahtumia syksyllä löytyy. Ihan vaan uteliaisuudesta.

Ruisrääkki olisi kivasti kahden kuukauden päästä, tässä ehtisi vielä hioa kuntoaan sitä silmälläpitäen. Tuonne pääsee opiskelijahinnalla ilmoittautumaan elokuun loppuun asti, joten vielä ei ole mitään kiirettä tehdä päätöksiä. Kovasti tuo houkuttelisi.

Lenkkeilyssä olenkin nyt lähtenyt liikkeelle sillä taka-ajatuksella että tuohon tähdätään. Noiden kaiken maailman vaivojen takia juoksu on ollut jäissä enkä ole juossut ainuttakaan pitkää (yli 10 km) lenkkiä viime syksyn puolimaratonin jälkeen. 7 km lenkit ovat kuitenkin vähäisestä harjoituksesta huolimatta kulkeneet ihan hyvin, joten ei se juoksukunto ihan kadonnut ole ja pidän ihan mahdollisena parantaa aikaani viime syksyyn verrattuna. Jalat pitää kuitenkin totuttaa taas pitempään matkaan ja viikonloppuna aion pinkaista ensimmäisen pitkiksen pitkään aikaan. Ja jos päätän olla sittenkin osallistumatta kisaan niin sitten päätän, tuleepahan jotain mielekkyyttä lenkkeilyyn kuitenkin.

Jotta jotain kehitystä tapahtuisi viimevuotiseen verrattuna (en halua enää kuluttaa yli 2,5 tuntia yhteen pikku puolimaratoniin, pakko sen on sujua nopeammin), juoksunopeutta olisi syytä saada nostettua. Olen nyt pari kertaa juossut nousevavauhtisia lenkkejä. Ensimmäinen oli 6 km ja koostui neljästä 1,5 km pätkästä, joista jokainen juostiin edellistä kovemmalla sykkeellä (sykettä on helpompi seurata kuin nopeutta koska sykemittari on ranteessa mutta GPS taskussa - logiikkansa siinäkin). Toisella kerralla lisäsin tuohon ylimääräisen lenkin kuntoradalla, matka kasvoi 1,5 km ja koostui viidestä osasta. Tuolla ensimmäisellä kerralla tuntui että juoksunopeudet asettuivat aika luonnostaan tiettyyn kohtaan ja tiettyyn sykkeeseen. Jälkimmäisellä kerralla huomasin että joukossa oli selvästi yksi pätkä, jolla tasaista vauhtia oli kauhean vaikeaa löytää. Näköjään elimistölläkin on tietyt kohdat joissa homma toimii paremmin, jälkimmäisellä lenkillä yritin väkisin asettaa sykkeen/juoksunopeuden sellaiseen kohtaan jossa se ei luonnostaan halua olla.

Molemmilla kerroilla olen ollut kauhean ylpeä viimeisistä 1500 metristä, lähinnä siitä miten pääni on ne jaksanut. Minun ongelmani reippaammassa vauhdissa on aikaisemmin ollut että jalat veisivät mutta pää väsyy. Sykemittarista oli selvästi apua, tiedän millä sykkeellä pystyn juoksemaan ja oli helpompaa olla antamatta periksi kun tiesin ettei sykkeeni ollut mikään luonnottoman korkea ja että olen aina ennenkin jaksanut ylläpitää sitä tuolla tasolla, vaikka se vähän pahalta tuntuisikin. Muutenkin asenne on ollut kohdallaan, en ole miettinyt kuinka kamalan kovaa pitää juosta ja kuinka rankkaa on, vaan lähinnä ajatuskulku on ollut "ei enää pitkään, enää 500 metriä... ja sitten kiihdytetään vauhtia" ja hihitellyt kuinka motivoin itseäni jaksamaan sillä perusteella että kohta pääsee kovempaa. Henkisesti on nyt tuntunut valtavan hyvältä juosta ja askelkin tuntuu ilmavammalta kuin viime vuonna.

Treenimusiikiksi on sopinut erityisen hyvin Within Temptationin Faster:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti