Tänään oli sitten pitkän lenkin vuoro. Ensimmäinen pitkis sitten viime syksyn, joten ihan tunnustellen ajattelin mennä. Suunnitelma oli ihan hyvä, menen bussilla 13 kilometrin päässä olevalle rannalle ja juoksen paluumatkan kotiin. Tuntui teoriassa kauhean kivalta ajatukselta, mutta sinne rannalle päästyäni juoksu ei enää tuntunut kovin houkuttelevalta. Merta ja hiekkaa vs. monta hikistä kilometriä. Hieman siinä sai kannustaa itseään liikkeelle, ettei jää koko päiväksi laiturille.
Juoksemaan lähdettyäni huomasin heti, että tankkaus meni ihan pieleen. Ei kannata syödä läjää muffinsseja aamupalaksi, ei varsinkaan sitä viimeistä kun ei enää tee mieli mutta ei raaski jättää yhtä ihan pikkuista. Lämpimän päivän takia join ennen lenkkiä ja otin puoli litraa vettä mukaan (osaan ihan kohtuullisesti juosta hartiat rentoina vaikka pitäisinkin jotain kädessä, luultavasti ratsastuksessa opittua). Ehkä join liikaa tai ehkä se ei muuten vaan imeytynyt, mutta mahassa hölskyi alkumatkan ja muffinssien takia oli paha olo suunnilleen ensimmäisen tunnin. Jo ensimmäisen kahden kilometrin aikana tuli mietittyä pariin otteeseen että onko tämä nyt pakko juosta juuri tänään, vieläkö voi jättää kesken.
Jalatkaan eivät oikein toimineet, alkumatka oli pyristelyä ja loppumatka oli pyristelyä ja siihen väliin mahtui silmänräpäyksen mittainen hetki, jolloin kuvittelin että homma lähtisi rullaamaan. Ehkä niissä painoi toissapäiväinen nousevavauhtinen lenkki, ehkä olisi pitänyt olla toinenkin lepopäivä. Molempien säärten sisäreunalla tuntui myös, mikä johtunee kengistä. Minulla on runsaan kuukauden vanhat kengät ja eron vanhoihin huomaa. Vanhoissa kengissä pronaatiotuki oli painunut littaan ja loppuaikoina aloin saada nilkkakipua, josta huomasi ihan selvästi että se johtuu pronaatiosta. Näissä uusissa tuki todellakin on, nilkkakivut jäivät välittömästi eikä muitakaan sopeutumisvaikeuksia ole ollut, mutta nyt näköjään sääret ovat kovilla kun sisäreunalle tulee enemmän kuormaa kuin ennen. Ehkä on syytä vaihdella kenkiä. Vanhat ulkolenkkarit saivat jo lähteä mäkeen, mutta sisälenkkareina minulla on neutraalimmat kengät joilla olen juossut juoksumatolla ilman mitään ongelmia. Täytynee käyttää niitä välillä ettei kaikki kuorma aina tule noille säärille.
Vauhti oli... no ei sitä voi vauhdiksi kutsua, pidin pari kävelytaukoa jalkojen ja mahan lepyttelemiseksi ja kokonaisuudessaan sain tuohon 13 kilometriin kulutettua aika tasan kaksi tuntia. Ei siis kovin paljon poikennut reippaasta kävelynopeudesta. Vaan oli miten oli, nyt on jaloille taas näytetty kilometrejä, ehkä ne seuraavalla kerralla muistavat vähän paremmin mistä tässä on kyse.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti