torstai 1. joulukuuta 2011

Inspiraatiota piirretyistä

Tänään onnistuin taas tekemään kuntosalitreenin jo aamulla, tässähän on ihan liekeissä! En ole ikinä ollut aamuliikunnan ystävä, mutta näköjään siihenkin tottuu.

Inspiraatiolataus tuohon tuli tänään vähän epätavallisemmasta lähteestä. Itse asiassa katsoin tämän eilen illalla ja sen takia sain itseni potkittua salille heti aamulla, kai se ajatus hautui yön aikana juuri sopivasti. Kyseessä on siis pätkä Disneyn Mulan-elokuvasta.


Mulanista sen verran että jos et ole nähnyt sitä niin suosittelen katsomaan. Minusta se on Disneyn uudemman tuotannon ehdotonta parhaimmistoa (uudemmaksi tuotannoksi lasken kaiken minkä ilmestymisen muistan eli jostain 90-luvun alusta lähtien). Hieno tarina kunniasta ja rohkeudesta, Disneyn normaaliin nykylinjaan verrattuna tuo käsittelee noita aiheita aika taitavasti.

Toinen syy mennä aamulla salille oli se, että epäilin koko illan kuluvan koulussa jolloin en tietenkään olisi enää illalla ehtinyt. Iloiseksi yllätykseksi pääsin lähtemään sieltä kerrankin ihan ihmisten aikoihin, mutta oli ihan todellinen riski että olisin voinut joutua nököttämään siellä iltamyöhään. Harjoitustöiden palautukset painavat päälle ja viimeiset pari viikkoa ennen joulua kuluvat kunnon tenttisuman kimpussa. Yritän kuitenkin pitää huolta etten ihan hylkäisi liikuntaa. Tunnen itseni sen verran hyvin että jos annan itselleni luvan laistaa treenaamisesta pari viikkoa opiskelun takia, käytän sitä aivan varmasti tekosyynä tulevaisuudessakin. Silloinkin, kun tiedän jo etukäteen ettei se "säästetty" aika oikeasti kulu mihinkään opiskeluun. Yksittäisenä päivänä se voi vielä mennä läpi, mutta yleensä niitä "yksittäisiä päiviä" tuppaa kertymään peräkkäin vähän turhan monta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti