maanantai 5. joulukuuta 2011

Spinn-ing

Tämä oli niin luonnollinen jatkumo eilisen otsikkoon etten voinut vastustaa. Tuon oikeuttamiseksi piti tietenkin käydä tänään spinningissä, kaikki tekosyyt kelpaavat kunhan niillä saa houkuteltua itsensä liikkeelle. :)

Oli siinä jotain ideaakin, olen jo jonkun aikaa miettinyt että spinningissä pitäisi alkaa käydä. Edellisestä kerrasta on jo ties kuinka paljon aikaa ja se on kuitenkin kivaa ja hauskaa ja tehokasta. Ja sitä paitsi se tapahtuu sisätiloissa suojassa räntäsateelta, siinä ei haittaa vaikka olisi rapakuntoinen (tai vaikka ei olisi) ja se on mahdollisimman jalkaystävällinen sykkeenkohotusliikunta.

Ja kivaahan se oli. Ja rankkaa. Ja koko ajan oli sellainen olo että olin tehnyt aivan oikean päätöksen kun menin sinne, jopa siinä viimeisessä ylämäessä kirosanoja nieleskellessäni. Kun tunti loppui, ensimmäinen asia mitä tein oli että kävin vilkaisemassa että milloin sitä on tarjolla seuraavan kerran. Taisin ehkä, ehkä jäädä ihan aavistuksen koukkuun.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti