maanantai 19. joulukuuta 2011

Juoksin

En sitten käynyt spinningissä. Kävin lenkillä. Väärään aikaan otettujen päiväunien venähdettyä liian pitkiksi olisin myöhästynyt spinningistä eikä sitten muutenkaan yhtään huvittanut lähteä tuijottamaan kuntosalin seiniä joten uskaltauduin pitkästä, pitkästä aikaa lenkille. Kiersin 8,5 kilometrin lenkkini. Vähän juoksu tuntui tauon jälkeen erikoisissa lihaksissa, huomaa selvästi ettei crosstrainer kuitenkaan ihan samoihin lihaksiin vaikuta. Jalkaa vähän vihloi mutta ei mitenkään häiritsevästi eikä se pahentunut lenkin aikana, oikeastaan päinvastoin.

Vähän tihutti, mutta huppu päässä sitä ei juurikaan huomannut. Oli oikeastaan aika mukava juoksukeli. Olisihan se tietenkin kivaa jos talvikin tulisi joskus, mutta on siinä puolensa että lenkkipolut ovat sulana ja ilma on riittävän viileä mutta ei liian kylmä. Paras lenkkibiisi tänään oli E-Typen Back in the Loop, juuri sopivaa lenkkipoluillepaluumusiikkia (ja olipa hieno yhdyssana!).


Jos saisin yhden kauniin pyynnön esittää koiranulkoiluttajille niin se olisi tämä: jos koirasi ei ole aivan ehdottoman tottelevainen, älä pidä sitä vapaana lenkkeillessäsi julkisilla paikoilla. Kaupoista saa kuulemma ihan hyviä (juoksu)vöitä johon sen hihnan voi kiinnittää jos sen pitäminen kädessä ei syystä tai toisesta innosta. Minä pidän koirista ihan valtavasti, mutta ei silti ole kovin kivaa että kesken lenkin vastaantuleva ihan vieras koira juoksee kohti kuin ohjus ja alkaa hyppiä päälle. Joten kiltit ihmiset, jos se koira ei ihan täydellisen varmasti tottele niin pidetään se hihnassa, jookos?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti