Palasin tänään lenkkipoluille. Se Miehen vaatima "liikuntaa saa jatkaa vasta kun ei halua liikkua" ei vaikuttanut kovin hyvältä idealta, on vähän sellainen olo että sitä noudattaen en olisi saanut liikkua enää koskaan. Hikiliikuntaa olen harrastanut viimeksi viime perjantaina ja ainoa minkäänlainen liikuntakerta sen jälkeen oli sunnuntain jooga. Olen siis mielestäni levännyt ihan riittävästi.
Tänään oli tarkoitus juosta kevyt puolituntinen lenkki, mutta virtaa oli sen verran että ajattelin lisätä siihen intervalleja. Ei se ihan putkeen mennyt, lähdin liikkeelle aivan liian kovaa ja hyydyin jo ennen puoltaväliä. Kovaa lähteminen johtui sekä ylimääräisestä energiasta että kanssakäymisestä erään vähemmän hyväntuulisen herrahenkilön kanssa.
Ylitin suojatietä, jonka jälkeen olin aikeissa lähteä juoksemaan. Kaivoin samalla kännykästä sekuntikelloa valmiiksi, että pääsen heti juoksemaan kun olen ylittänyt tien. Tämä ilmeisesti oli takanani kävelleelle täysin tuntemattomalle miehelle aivan liikaa, hän alkoi huutaa minulle että pitää katsoa ympärilleen kun ylittää tietä, kauhean vaarallista kulkea liikenteessä niin ettei tarkkaile ympäristöään. En tiedä mistä hän kuvitteli etten katsonut ympärilleni, ilmeisesti oli aivan mahdotonta uskoa että joku voisi tehdä kahta asiaa samaan aikaan. Saan sekuntikellon auki kännykkäni etusivulta pikavalinnalla, sitä varten minun tarvitsee vilkaista puhelintani puoli sekuntia. Kyllä, näin koko ajan ne autot jotka seisovat valoissa (ja kyllä, siinä siis oli valot, ne olivat minulle vihreät ja siinä kohdassa ei voinut kulkea tiellä muita autoja kuin ne mitkä näin koko ajan). Voi huoh. Onhan se kivaa että pidetään huolta kanssaeläjistä, mutta voisi siitä äänensävyäkin vähän miettiä ja muutenkin olla vetämättä kaikenmaailman omituisia johtopäätöksiä. Olisin ymmärtänyt tuon vähän paremmin jos vaikka olisin kävellyt punaista päin tai meinannut jättää itseni auton tai polkupyörän tai jonkun muun alle tai edes kiilannut tuon takanani kävelleen sankarin eteen mutta kun en, olin koko ajan ihan tilanteen tasalla ja näin mitä ympärilläni tapahtuu, kävelin siististi ja suoraan vihreillä valoilla suojatien yli. Olipa vaarallista.
Herkkiksenä onnistuin sitten tietenkin pahoittamaan tuosta mieleni, vaikka tiesin että huuto oli aiheetonta. Tuli sitten lähdettyä juoksemaan vähän tarpeettoman kovaa että saisin suht nopeasti etumatkaa tuohon päivänsäteeseen, tiedä mitä olisin seuraavaksi tehnyt herran mielestä väärin. Lenkin kannalta se oli kuitenkin aika huono juttu koska varsinkin näin pitkän juoksutauon jälkeen kroppani olisi tarvinnut hitaamman lämmittelyn. Jotain positiivistakin lenkissä kuitenkin oli, tiet ovat sulaneet huikean nopeasti enkä joutunut juoksemaan lumella yhteensä kuin ehkä sata metriä. Tervetuloa, kevät!
Lenkin lisäksi kävin tänään pilateksessa. Onneksi siellä oli aivan ihanaa, kroppani oli juoksemisen jäljiltä jotenkin auki ja tunsin itseni ihanan jänteväksi. Pilateksen jäljiltä oloni oli rento ja pehmeä ja kaikki maailman murheet ovat kadonneet. Ihanaa. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti