sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Hathajoogaa

Sain tänään mahdollisuuden käydä kokeilemassa hathajoogaa. Pitihän se käydä testaamassa, olen kiinnostunut joogan vaikutuksista kehonhallintaan ja se voisi olla hyvä lisä treenivalikoimaan (jos treeniohjelmaani ylipäänsä mahtuisi lisäämään jotain). 

Tunti oli rauhallinen, mutta oli sen verran monimutkaisen tuntuista että siinä sai ensikertalaisena skarpata että pysyy mukana. Aika paljon meni energiaa siihen että mietti miten päin pitää olla, varmaan säännöllisemmällä harjoittelulla liikkeet tulisivat rutiiniksi ja niitä tehdessä ehtisi miettiä asentoaan vähän paremmin. Olin yllättävän jumissa ja jotkut liikkeet tuntuivat ihan kamalan hankalilta. Säännöllisestä pilateksessa käymisestä oli jonkun verran apua, hallitsin kehoani paremmin kuin moni muu varmaan ensimmäistä kertaa joogaava, mutta oli se silti haastavaa. Varsinkin tasapainossa olisi aika paljon tekemistä. Ja takareidet ovat ihan jumissa, se rajoitti liikeratoja harmillisen paljon.

Tuollaistakin tehtiin. (kuva: weheartit.com)
Oli ihan positiivinen kokemus, yllättävän haastava laji. Hyötyähän tuosta lajista olisi notkeudelle ja tasapainolle, mutta hathaa ei ole tulevaisuudessa meillä tarjolla tuon enempää. Astangaa olisi säännöllisesti, ehkä sitäkin voisi joskus harkita kokeilevansa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti