Ui.

Nymmää sitten siihen hurahdin. Uintiin nimittäin. Tai en tiedä voiko varsinaisesti puhua hurahtamisesta kun en oikeastaan pidä siitä, vesi on märkää ja koko ajan on nenä ja korvat täynnä vettä. Korvat kestän mutta nenään pitäisi hankkia sellainen klipsi kun onnistun aina välillä päästämään vettä valumaan nenän kautta kurkkuun, inhan tuntuista. Jonkinasteiseen hurahdukseen nyt kuitenkin viittaisi se että olen käynyt tällä viikolla jo neljä kertaa uimassa.

Kai se on se kehityksen nopeus mikä sinne altaaseen ajaa aina uudestaan, tuntuu palkitsevalta kun joka kerta sujuu paljon paremmin. Nyt saan uitua jo kilometrin treenejä ja joka kerta vähän enemmän. Eivätkä ne enää lopu siihen että olen niin väsynyt että hukun jos jatkan, vaan lopetan kun alkaa kroppa hyytyä sen verran etten pysty enää harjoittelemaan tekniikkaa kunnolla. Sitä paitsi ote ehtii hävitä jos käy vain kerran viikossa, joutuu aina uudestaan hakemaan tuntumaa veteen. Suurimmalta osin on tullut harjoiteltua rintauintia, jonkun verran myös vaparia. Vaparin opettelu varmaan lisääntyy kunhan saan sen nenäklipsin, nenä täynnä vettä se tuntuu todella ikävältä.

Jos joku on uinnissa yhtä untuvikko kuin minä niin Fitin sivuilta löytyy video rintauintitekniikasta Jani Sievisen opettamana. Tuota minä aina tihrustan kun mietin mikä tekniikassa tökkii eikä Mies osaa selittää, kun ei olla vielä kertaakaan käyty yhdessä uimassa eikä hän ole nähnyt miten oikein räpiköin siellä.

Uinti ei kuitenkaan ole vähentänyt juoksumääriä vaan liikunnan kokonaismäärä on vaan kasvanut. Tänään aamulla juoksin 11 kilometriä. Monin paikoin oli edelleen jäistä ja oli hankalaa pitää syke tasaisena, yhtään pitempään en olisi tänään jaksanut. Vähän huolestuttavaa, enää kahdeksan viikkoa aikaa olla puolimaratonkunnossa. Onneksi ainakin pohja on silloin jo vähän vähemmän jäinen ja ennen sitä on jäljellä vielä monta pitkää (ja keskipituista ja lyhyttä) juoksulenkkiä.