Kaupunkijuhannus

Hyvää juhannusaattoa kaikille lukijoille! Vietän omaan perinteiseen tapaani vastanrannankiiski-juhannusta, eli olen kaupungissa. Sain Miehen seurakseni tänne lounaisnurkkaan (hän jäi kesäksi asumaan Helsinkiin ja vietämme siis tämän kesän eri kaupungeissa) ja aiomme nauttia tyhjästä kaupungista. Minusta on ihanaa olla juhannuksena kaupungissa, kun kerrankin on hiljaista ja autiota. Mökille voi mennä koska tahansa ja siellä on aina yhtä rauhallista, kaupungissa tätä pääsee kokemaan harvoin.

Liikunnassa on nyt taas hieman hiljaisempaa. Taisin aloittaa juoksemisen liian innokkaasti ja rankasti, sillä jalkani on nyt ärtynyt. Pohkeen alaosa tuntuu ikävältä ja saman jalan jalkateräkin tuntuu juostessa oudolta. Pidän siis nyt vähän taukoa ja annan jalan toipua, eihän tässä ole mikään kiire mihinkään. Vietän juhannuksen leppoisasti piknikkien ja loikoilun merkeissä ja palaan juoksupoluille kun jalkani on saanut levätä. Nyt tuntuu että maltan kyllä odottaa, koska tiedän jo kuinka hyvältä juokseminen tuntuu sitten kun on kunnossa.

Juokseminen on onnea

Ihanaa, juokseminen alkaa tuntua siltä miltä pitäisikin. Tänään aamupäivällä kävin tunnin lenkillä, jonka loppupuolelle sisällytin muutaman intervallin. Jalat tuntuivat kevyiltä ja voimakkailta. Uskomatonta ajatella miltä ne tuntuivat ennen anemian löytymistä ja kuinka en heti tajunnut että jotain on pakko olla vialla. Juoksunopeuskin on kasvanut huomattavasti, jo nyt keskinopeuteni on noussut huonoimpaan vaiheeseen verrattuna melkein 1,5 km/h.

Juokseminen on toisestakin syystä kivaa. Minulla on uusi rakas, nimeltään Samsung Galaxy Pocket. Halusin juuri tuon, koska se on riittävän pieni että sitä voi pitää mukana lenkkeillessä ja ties missä, mikään valtavan iso puhelin ei tulisi minun käytössäni kuuloonkaan. Ensi töikseni ostamisen jälkeen latasin siihen Sports Trackerin ja lenkit tuntuvat nyt paljon mielekkäämmiltä. Tuossa puhelimessa oikeasti toimii GPS (vanhassa nokialaisessanihan se ei toiminut kuin vahingossa) ja näen reaaliajassa nopeuteni. Lisäksi voin rauhassa tutkia kaikenlaisia uusia metsäpolkuja miettimättä miten saan reitin mitattua kartasta, kun nyt se tulee mitattua automaattisesti vaikka menisin missä ryteikössä. Eksymistäkään ei tarvitse miettiä, sillä tuo piirtää kartan josta näen reittini ja voin siitä suoraan tarkistaa mihin suuntaan olen menossa.

Väliaikaisiin kotiseutuihin tutustuminen on siis oikein hyvässä mallissa niin lenkkeilyn kuin muunkin arkielämän osalta. Täytyy tunnustaa että viihdyn paremmin kuin olisin ikinä uskonut, en pitäisi mitenkään mahdottomana että jäisin ihan pysyvästi majailemaan tänne maamme kauniiseen lounaisnurkkaan.

Jalkatreeni + 2 päivää

Toissapäivänä tein pitkästä aikaa salitreenin. Olin ajatellut että aloittaisin ahkeramman treenaamisen kun Hb ylittää 100. Viime mittauksessa se jäi pikkuisen tuon alle, mutta luulisin että nyt se on kivunnut ihan hyvin tuon rajan yli, koska ainakin tähän asti sen nousu on ollut ihan tasaista. Olen suunnitellut itselleni jo aikaa sitten uuden kolmijakoisen saliohjelman. Nyt kun salitauko venähtikin odotettua pitemmäksi, en enää muistanut mitä olen joillakin lappuun kirjoittamillani liikkeillä tarkoittanut ja olisi pitänyt tarkistaa liikkeet treenikirjoista (jotka ovat tietenkin Helsingissä, kun itse olen Turussa). Jalkatreeni oli kuitenkin selkeä, joten se sai kunnian aloittaa.

On jokseenkin käsittämätöntä miten mahdotonta on aloittaa tauon jälkeen rauhallisesti. Treeni tuntui ihan hyvältä, joten tuli tehtyä ihan kohtuullisen raskailla painoilla. Olisi pitänyt muistaa että salitreenin liian rankan aloittamisen jälkeen on ensimmäisen päivän vähän jumissa ja toisena päivänä melkein liikuntakyvytön. Eilisen päivän vielä pärjäsin, vaikka kävelinkin vähän kuin ankka. Viime yönä sitten alkoi tosissaan tuntua että olisi kannattanut ottaa kevyemmin. Heräsin aamuyöllä lihasten poltteeseen ja kesti ikuisuus ennen kuin sain nukuttua velä vähän. Tuntui kuin jalat olisivat olleet liekeissä. Tämän päivän aikana tuo tunne on onneksi alkanut helpottaa, varsinkin kun en ole joutunut istumaan kovin pitkiä aikoja paikallani. Aika hurjalta se tuntui, enkä keksinyt mitään mikä siihen olisi helpottanut. Mitään jäägeelejä meillä ei tietenkään ole, enkä usko että sellaisen käyttö olisi muutenkaan varsinaisesti helpottanut nukkumista.

Jos pitää hakea jotain positiivista aamuyöllä jalat tulessa kärvistelystä niin olihan se ihan opettavaista, tuli ainakin selväksi mihin lihaksiin tuo treeni vaikuttaa. Sain nyt selviteltyä ne unohtamani liikkeet muiden päivien treeneistä ja huomenna ajattelin käydä tekemässä seuraavan treenin. Toivottavasti tästä kokemuksesta viisastuneena osaan ottaa vähän kevyemmin.

Kuukausiraportti 5/2012

Plaaah, nyt tökkii. Tässä edellisiin raportteihin verrattuna nihkeä tilannekatsaus:

Puolimaraton:

En juossut HCR:ää, en. Veriarvojen kanssa tuli painittua ja juoksu vaihtui kävelyyn. Olihan se ihan lohdullista että hitaaseen vauhtiin oli jokin oikeakin syy ja ettei ole normaalia että jalat painavat niin paljon. Nyt alkaa Hb lähestyä sataa ja askel nousee jo aivan eri tavalla, innolla odotan miltä juoksu tuntuu sitten kun Hb on oikeasti normaali. Vielä 30 pinnaa ylöspäin, onhan sellaisella pakko olla iso vaikutus. Kovin montaa kertaa en ole juossut, sen verran kuitenkin että olen jo nyt huomannut selkeän eron. Uusi yritys puolimaratonista sitten syksyllä, toivottavasti pääsee kesällä treenaamaan täysiverisesti. :)

20 lajia:

Toukokuussa kuvaan astui rullaluistelu. Yksi uusi laji siis, yhteensä alkuvuodelta on kasassa 15 lajia.

180 päivää: 

Kuvittelin jotenkin ettei toukokuussa olisi kertynyt paljon yhtään liikuntapäiviä, kun tuntuu että motivaatio oli aivan hukassa. Kuun lopussa muutin vielä kesätöihin toiseen kaupunkiin ja uusiin maisemiin ja työrytmiin totuttelu tuntuvat vieneen kaikki mehut. Tilastosta näkyvät faktat ovat kuitenkin positiivisempia kuin omat mielikuvani. Olin aika äimissäni kun laskin että pitkien kävelylenkkien ja muutaman rullaluistelukerran avulla toukokuussa kertyi 14 liikuntapäivää, siis vain yksi päivä vähemmän kuin keskimääräinen tavoite. Ja tämä siis oli se ihan minimi jolla sain itseni hillittyä hyppimästä seinille, pää olisi tahtonut enemmän liikuntaa. Olihan tuo tietysti matalatehoista, mutta on se silti kova saavutus että laiskojen vuosien jälkeen elimistö on vihdoinkin hyväksynyt liikunnallisen elämäntavan normaalitilanteeksi ja että 14 päivää kevyttä liikuntaa tuntuu siltä kuin ei olisi edes tehnyt mitään.

Hölkkäsin!

Tänään paloi hermot tähän juoksemattomuuteen ja päätin kokeilla hölkötellä ihan pienen kevyen lenkin. Tuli sitten samalla vähän katseltua uutta ympäristöä ja annoin itselleni luvan kävellä heti jos alkaa tuntua yhtään huonolta. En ole saanut viimeisimpien verikokeiden tuloksia vielä, mutta luulisin Hb:n olevan jossain 90 paikkeilla. Ei siis kovin korkea, mutta paljon parempi kuin kuukausi sitten.

Lähdin ihan varovasti liikkeelle ja askel tuntui uskomattoman ilmavalta. Ero kuukauden takaiseen tunteeseen oli aivan valtava, silloin jalat tuntuivat heti alkuun ihan voimattomilta, nyt ne nousivat aivan eri tavalla. Hölköttelin rauhallisesti runsaan kolme kilometriä Aurajoen rannoilla. Sää oli ihana, aurinko paistoi ja lämpötila taisi olla juuri hellerajan päällä ja minä sain laittaa kesäiset juoksuvaatteet päälle! 

Jalat eivät tuntuneet hyytyvän missään vaiheessa ja sykekin pysyi nyt paljon paremmin aisoissa. Vielä kuukausi sitten jaloissa alkoi painaa jo ennen ensimmäisen kilometrin täyttymistä ja kahteen kilometriin mennessä tuli useamman kerran niin paha olo että oli pakko lopettaa juokseminen. Tänään ei ollut sellaisesta merkkiäkään, askel pysyi tasaisena ja ilmavana ja sykekin pysyi alhaalla. Tästä rohkaistuneena uskallan alkaa tehdä useamminkin rauhallisia hölkkälenkkejä, kovatehoisempi treeni saa toistaiseksi vielä odottaa veriarvojen nousua.

Pikainen päivitys

Taas on tullut huomattua että jos jotakin haluaa oppia kunnolla, siitä ei kannata pitää kovin pitkiä taukoja. Pidin muutaman päivän taukoa rullaluistelusta ja voi kuinka vaikeaa se taas olikaan. Tuntui että tasapaino oli ehtinyt kadota ihan täysin. Kyllä se sitten taas palautui, mutta täytyy näköjään pitää parempaa treenitiheyttä jos haluaa säilyttää jonkunlaisen tuntuman. Tosin voi olla että koko laji menee joksikin aikaa jäihin. Muutan nimittäin tänä viikonloppuna kesäksi Turkuun ja mukaan on jo muutenkin tulossa niin paljon tavaraa, etten taida saada rulliksia mahtumaan ainakaan alkajaisiksi mukaan.

Kävin tänään taas verikokeissa. Pari viikkoa sitten otetuissa kokeissa Hb oli 82. Eihän tuo mikään valtavan korkea luku edelleenkään ole, mutta ainakin suunta on oikea. Näiden uusien kokeiden tuloksia saan odottaa taas viikon, koska Hb:n lisäksi otettiin taas muitakin kokeita, josko vihdoinkin löytyisi jokin selitys tälle.

Tämä päivitys jää nyt tyngäksi, koska tekemistä on niin paljon etten ehdi höpistä enempää. Palaan varmaankin asiaan kunhan olen saanut siirrettyä itseni ja aivan liian suuren osan omaisuudestani 165 kilometriä sivummalle.

Rullaluistelusuojukset testattu

Kas, en tajunnutkaan etten ole kirjoittanut noin moneen päivään. Aika tuntuu kuluvan niin hirvittävän nopeasti. Kahden viikon kuluttua minä jo lähden kesätyöpaikkakunnalleni ja sitä ennen tapahtuu vielä miljoona asiaa.

Tuolla minä tämän kesän vietän... (kuva täältä)

Rullaluistimia on tässä viikon aikana tullut ulkoilutettua kolme kertaa. Kaksi kertaa olen kaatunut. Ensimmäisellä kerralla luistimen kärki tökkäsi kiveyksen reunaan, toisella kerralla vauhti karkasi alamäessä ja sitten sen mäen alapäässä olikin pieni töyssy joka ihan sievästi vetäisi jalat alta. Jälkimmäisellä kerralla olin todella kiitollinen suojuksistani. Polvisuojat jättivät nimittäin asfalttiin kunnon jarrutusjäljet, sen verran reippaasta vauhdista siihen sukelsin. Rannesuojiinkin tuli komeat naarmut päällimmäiseen nahkaan. Minun nahkaani ei tullut mitään jälkeä. Erittäin rohkaisevaa, kaatumista ei enää jännitä samalla tavalla kun on nähnyt mitä suojat kestävät.

Olen uskaltautunut tekemään pari pientä lenkkiä luistimilla, siinä samalla on tullut havainnoitua millaisia harjoittelumaastoja tästä lähistöltä löytyy, millaisia mäet ovat ja millainen pohja niissä on. Älkääkä nyt säikkykö että olen vaaraksi liikenteelle, olen hyvin tarkka siitä millaisissa paikoissa sohlaan. Varsinkin alamäkiin mennessä arvioin aina tilanteen etukäteen, ennen kaikkea miten pitkälle on näkyvyyttä ja miten paljon mäen alapäässä on matkaa jarruttaa ennen kuin on vaaraa törmätä mihinkään.

Ihan läheltä löytyisi hyviä paikkoja mäkiharjoitteluun, mutta olen yrittänyt hillitä itseäni ja luistella vaan ihan rauhallisesti. Pienissäkin ylämäissä nousee syke luvattoman helposti ja voimat loppuvat aika äkkiä. Nyt olen sentään oppinut hellittämään enkä pakota itseäni jatkamaan väkisin, vaan pysähdyn lepäämään heti jos voimat alkavat loppua. Sellainen päätös on paljon helpompi tehdä kun tietää mistä voimien loppuminen johtuu, ja ettei väkisin treenaaminen ainakaan auta asiaa. En turhan takia viitsi rasittaa itseäni liiaksi kun ei ole kunnon tietoa mistä anemia johtuu, saatan olla tietämättäni ihan oikeastikin sairas. Huomenna saan tietää mitä veriarvot ovat viime viikolla näyttäneet, sitten näkee imeytyykö rauta ollenkaan. Voinnissa en ole huomannut mitään muutosta.