Bambi jäällä

Eilen illan hämärtyessä nykäisin rullaluistimet jalkaan ensimmäistä kertaa ties kuinka moneen vuoteen. Tavallisesta luistelusta on varmaan kymmenen vuotta ja siitä vähäisestä rullaluistelusta vieläkin kauemmin.

Mies lähti aluksi mukaan ja roikuin hänen käsipuolessaan kun tuntui että jalat menevät ihan mihin niitä huvittaa eikä minulla ole mitään kontrollia niihin. Suht nopeasti alkoi kuitenkin tasamaalla löytyä jonkunlaista tuntumaa siihen touhuun ja uskaltauduin päästämään Miehen takaisin kotiin ja jatkoin harjoittelua yksin. Tein kaarroksia ja jarrutuksia, sen verran huteraa oli etten lähtenyt kokeilemaan mitään sen vaikeampaa. Alamäkiin meneminen ja kaikki sellainen saa odottaa kunnes tasamaalla alkaa tuntua vähän varmemmalta.

En keksinyt mitään erityisen rauhallista paikkaa, asun sen verran tiheästi asutetulla alueella ettei tässä oikein pääse mihinkään syrjemmälle ellei ihan varta vasten lähde selkeästi kauemmas. Tyydyin pyörimään kotitalon ympäristössä edestakaisin, juuri siinä kaikkien naapureiden ikkunoiden alla. Jos minun haparoinnillani oli jollekulle jotain viihdearvoa niin sitten oli, en vaivaa sillä päätäni sen enempää. Ainakin uskaltauduin kokeilemaan ja aion lähteä uudestaankin. Kivaa oli, enkä kaatunut kertaakaan. :)

Katsojan roolissa

Tänään se HCR sitten oli ja meni. Itse todistin hommaa valitettavasti vain sivusta mutta minkäs teet, vähän liikaa tuollainen urakka tässä terveydentilassa. Sää oli hieno ja kaikki vaikutti ihan loistavalta, harmitti ihan vietävästi katsoa sitä sivusta. En ollut maksanut peruutusturvaa, joten en pystynyt siirtämään ilmoittautumista ensi vuodelle. Kävin sitten kuitenkin hakemassa HCR-paidan vaikken juoksemaan päässytkään, eiköhän se päällä juokseminen tuo ainakin treenimotivaatiota tulevana kesänä. Ilmoittautumisen yhteydessä olleessa expossa jaettiin myös kaikennäköistä sälää muroista ja kahvista hammastahnaan ja deodoranttiin.

Aika paljon on nyt tullut käveltyä, koska hypin muuten ihan seinille kotona. Olen pysähdellyt kuuntelemaan linnunlaulua (tunnistan ehkä kaksi lintulajia äänen perusteella, mutta ihan kivaa niitä on kuunnella ja yrittää painaa mieleen aina joku laulu, että voi kotona tarkistaa mikä lintu se oli) ja katselemaan miten luonto muuttuu joka päivä vihreämmäksi. Ihan mukavaa tuokin, vaikka aika turhauttavaa kun on tottunut kovempaan vauhtiin.

Olen myös miettinyt muita mahdollisia liikuntamuotoja, joita voisin nyt tehdä. Polkupyöräni on juuri tullut korjauksesta missä siihen vaihdettiin kaikennäköistä (tai ei välttämättä vaihdettu, kun monta osaa oli ihan puhtaasti varastettu, lisättiin vaan puuttuvat osat) ja nyt sen pitäisi olla taas pelikunnossa. Eräs sukulaiseni käytti sen huollossa enkä ole vielä käynyt hakemassa sitä kotiin. Kunhan saan sen haettua, tulee varmaan pyöräiltyä taas. Pyöräilemällä voisin saada vaihtelua maisemiin ja sitä kaipaamaani reippaampaa vauhtiakin ilman että tarvitsee hengästyttää itseäni. 

Eilen kävin hakemassa äitini luota rullaluistimeni, jotka ovat kymmenisen vuotta nököttäneet siellä kellarissa. En koskaan ollut tarpeeksi sisukas että olisin oppinut luistelemaan niillä, annoin aina periksi parin kaatumisen jälkeen ja tympäännyin sitten koko hommaan. Se on jäänyt harmittamaan, kun eihän se niin mahdottoman vaikeaa voi oikeasti olla. Nyt sitten mietin että kokeilisin vielä kerran. Pitäisi vaan keksiä joku syrjäinen asfalttipohjainen paikka jossa voisin harjoitella rauhassa, ei ihan innosta lähteä tuohon kerrostalojen keskelle kaikkien ikkunoiden alle. Tuossa keskellä lattiaa (!) ne rullaluistimet (ja valtava läjä suojuksia) nyt kuitenkin ovat ja tuijottavat minua syyllistävästi, etten vaan taas luovuttaisi niin helposti.

Uusia suunnitelmia

Niin se on että jätän sen HCR:n juoksematta. Olen etsinyt sille korvaajaa Juoksija-lehden juoksukalenterista, mistä löytyy aivan jäätävä määrä juoksutapahtumia. Vahvin ehdokas olisi 11.8 juostava Paloheinäjuoksu. Muita sopivia olisivat mm. Runner's Twilight 20.7 ja Espoon rantamaraton 23.9. Elokuussa on kuitenkin parhaat todennäköisyydet että sää on hyvä eikä liian kuuma tai sateinen, siksi tuo Paloheinäjuoksu vaikuttaa lupaavalta. Sitä paitsi en vietä kesääni Helsingissä ja luulen että heinäkuisena viikonloppuna olen mieluummin jossain ihan muualla. Elokuun tapahtumista tuo vaikutti sopivimmalta, vaikka sitäkin varten joudun matkustamaan takaisin Helsinkiin.

Sohvalla makoilu on jatkunut edelleen, ulkoilu on koostunut muutamasta rauhallisesta kävelylenkistä. Ensi viikolla näkee miten rautakuuri on lähtenyt vaikuttamaan, mutta luulen että alan joka tapauksessa taas vähän liikkua. En mitään kovin rankkaa, mutta jotain on pakko päästä tekemään kun tuntuu että hypin muuten seinille. Eilen käytiin sentään elokuvissa Miehen kanssa, katsottiin Iron Sky. Kerrankin elokuva jossa on oikeasti jotain omaperäistä ja jossa sanotaan ääneen ne asiat jotka jokainen haluaisi sanoa mutta ei kehtaa. Tykkäsin.

Kuukausiraportti 4/2012

Tältä näyttää uudenvuodenlupauksien tilanne huhtikuun jälkeen:

Puolimaraton:

Viikko sitten esiin tullut hemoglobiiniongelma varjostaa HCR:n lähestymistä. En usko että lähden juoksemaan ja siinä tapauksessa puolimaraton siirtyisi myöhemmäksi. Onhan noita vaihtoehtoja kesä ja syksy täynnä, olen jo katsonut joitakin mahdollisia ehdokkaita. Luultavasti lähtisin kokeilemaan uutta yritystä vasta syksymmällä, että ehdin parantumisen jälkeen rauhassa harrastaa muitakin lajeja ja löytää uutta intoa juoksemiseen. Nyt on ollut motivaatio kovilla. Ei mikään ihme kun kehitystä ei ole tapahtunut, onneksi sentään selvisi että siihen on ihan selkeä syy.

20 lajia:

Huhtikuussa en kokeillut yhtään uutta lajia. Saldo tältä vuodelta on siis edelleen 14.

180 liikuntapäivää:

Huhtikuun aikana kertyi 15 liikuntapäivää (nämä kaikki ennen hemoglobiinitutkimusta). Alkuperäinen haaste, josta tämän idean nappasin koostuu neljän kuukauden pätkistä, jolloin tavoitteena on aina 60 liikuntapäivää tuon neljän kuukauden aikana. Vuoden ensimmäinen haaste tuon osalta on siis nyt paketissa ja minun kokonaissaldoni alkuvuodelta on 71 päivää. Vastoinkäymisistä huolimatta hyvässä tahdissa siis!

HCR-reitti

Kuten olen aikaisemmin maininnut, HCR juostaan hyvin pitkälti samoilla reiteillä joilla lenkkeilen normaalistikin. Vaikka näyttää siltä että tuo jää itseltäni juoksematta, voisin silti sanoa pari sanaa reitistä niille joille se on ihan vieras. Haluan huomauttaa että en siis ole koskaan juossut HCR:ää, joten jos jollakulla kokeneemmalla on korjattavaa tai lisättävää niin kommentit otetaan kiitollisuudella vastaan.

Lähtöhän tapahtuu siis Vauhtitieltä ja reitti etenee siitä Töölönlahden ja Eläintarhanlahden ympäri, radanvartta Eläintarhaan, Laakson ratsastuskentän luota keskuspuistossa kiertelemään ja käy vielä koukkaamassa Pikku-Huopalahden ympäri ennen paluumatkaa ja stadionilla olevaa maalia. Koko reitin jyrkin ylämäki on "luulot pois"-tyyppisesti heti kahden kilometrin kohdalla. Ei siis kannata pelästyä, ei se koko reitti ole sellaista. Junaradan ylittämisen jälkeen tulee sitten heti yhtä jyrkkä alamäki. Junaradan itäpuolella oleva osuus on minulle vieraampi, siellä ei ole juurikaan tullut juostua. Muistelisin kuitenkin että 4,5 kilometrin kohdalla tulee taas ylämäki, mutta se ei ole niin jyrkkä kuin edellinen.

Pohja on asfalttia lähdöstä 7,5 kilometrin kohdalle saakka. Tuossa 7,5 kilometrin kohdalla on se työmaa jota ihmettelin, enkä tiedä miten reitti siitä nyt sitten kulkee. Luultavasti se on vedetty mäen kautta mutta siinä on myös mahdollisuus että reitti kulkisi tasamaata, en siis mene vannomaan miten se tässä menee. Mahdollinen mäki on aika pitkä ja inhottava, mutta siinä voi tsempata itseään sillä tiedolla että heti perään tulee yhtä suuri alamäki. Tässä kohdassa pohja vaihtuu hiekaksi.

Tämän jälkeen onkin suht tasaista ihan maailman tappiin asti. Pohja on hiekkaa 12,5 kilometriin saakka, minkä jälkeen se vaihtelee muutamaan otteeseen. Paluumatkalla on taas keskuspuistossa hiekkapohjaa kilometrit 18-19,5 ja asfalttia loppumatka. Stadionille tullessa tulee vielä viimeiset pari kappaletta ylämäkiä, sisua siis kysytään ihan loppuun asti.

Tsemppiä kaikille juoksijoille! Jos en itse selviydy lähtöviivalle niin tulen sitten ainakin reitin varteen hihkumaan.

Sohvannurkassa

Uskomattoman tylsää tämä sohvalla makaaminen. Pelaan Sims 2:ta, katson netistä kaiken maailman huonoja ohjelmia ja tuijotan ikkunasta kaihoisasti kun ulkona paistaa niin kauniisti aurinko. Jospa sitä vaikka kävelemään lähtisi jossain välissä. Nyt kun tiedän että väsymiselle on ihan terveydelliset perusteet, uskallan antaa väsymyksen tulla enkä lähde liikkumaan, varsinkaan hengästymiseen saakka (ja hengästyminenhän tapahtuu tässä kunnossa ihan heti). Rauhallisia kävelylenkkejä olen pariin otteeseen tehnyt. Tahtoisin vaan niin kovasti tehdä jotain kunnolla. Tiedän että hikiliikunnasta tulee hyvin todennäköisesti paha olo eikä siitä ainakaan mitään hyötyä ole, mutta kun tahtoisin.

Ruokailurytmiin täytyy nyt kiinnittää normaalia enemmän huomiota koska rautaa pitää syödä kaksi kertaa päivässä ja sen yhteydessä pitää olla pitemmän aikaa syömättä. Lisäksi minulla on muitakin lääkkeitä jotka osaltaan vaikuttavat päiväjärjestykseeni. Päiväni koostuvat siis tällä hetkellä lähinnä syömisestä ja syömisen odottamisesta. Voipi olla että lähdetään Miehen kanssa leffaan tänään, tullaan ihan mökkihöperöiksi muuten. Vappuna suunnitelmissa olisi lähteä Linnanmäelle, tosin ihan vaan haistelemaan tunnelmaa ja syömään hattaraa, tuskin tulee missään laitteissa käytyä. Vaikka olisihan sekin uusi kokemus, saisi ainakin pään pyörälle vielä herkemmin kuin normaalisti. :)

Kävin sitten lääkärissä...

...missä otettiin ihan varmuuden vuoksi rutiininomainen hemoglobiinitesti. Se muuttuikin sitten aika epärutiininomaiseksi, kun tulos oli 73. 

Ihan oikeasti, 73. Sain passituksen suoraan sairaalalle jatkotutkimuksiin ja siellä vierähtikin puoli päivää. Lopputulos oli se että mitään dramaattista ei löytynyt, käskivät syödä rautatabletteja ja käydä viikon-parin päästä uudestaan verikokeissa, eivät kokeneet verensiirtoa tarpeelliseksi koska olen ihan hyvässä kunnossa ja tuo on luultavasti laskenut tosi hitaasti.

Taidanpa lakata ihmettelemästä miksi juoksuvauhti on niin hidas, ihme juttu että olen ylipäänsä pystynyt urheilemaan kun lihakset eivät saa happea. Tuo selittää senkin miksi lenkillä on tullut huono olo ja miksi hengästyn niin herkästi.

Puolimaratonin kohtalosta en uskalla sanoa vielä mitään. Sain todella tujun rautakuurin ja lääkäri sanoi että sen pitäisi nostaa hemoglobiinia aika nopeasti kun se on tuollaisissa lukemissa. Ja olenhan minä tähänkin asti juossut, eli kroppani on jotenkin käsittämättömällä tavalla tottunut tuohon. Lääkäri ei kyllä luvannut että pääsisin juoksemaan. Pidän melko todennäköisenä että HCR jää juoksematta, mutta tarkkailen vointiani ja teen päätöksiä vasta ihan kisan alla.

Kaikkeen se kroppa näköjään tottuukin. Odotan ihan innolla miten kuntoni lähtee kohoamaan kun saan tuon kuntoon.