Väsyttää. Elimistöni ei ole vieläkään sopeutunut tälle aikavyöhykkeelle vaikka viikon olen jo ollut kotona. Viime yönä olin kamalan väsynyt nukkumaan mennessäni ja silti heräsin kolmen tunnin unien jälkeen enkä saanut enää nukuttua, ilmeisesti elimistöni mielestä olin vaan päiväunilla. Päivällä sain istua tentissä ja silloin olisi kyllä unettanut vaikka kuinka paljon, oli todella tuskaisaa saada aivosolu liikkeelle että saisi paperille jotakin järkevää. Oli vielä aika tärkeä tentti, tuo tarvitsisi oikeasti saada läpi.
Väsymyksestä huolimatta sain itseni kammettua illalla kuntosalille. Eilisen jäljiltä kyljet ja selkä ovat sen tuntuiset että tietää tehneensä jotain uutta. Treenasin tänään ala- ja keskivartaloa, täytynee alkaa painottaa enemmän juoksulle oleellisia lihaksia nyt kun se puolimaraton on ihan oikeasti tulossa. Salilla oli jostain syystä kauhea ruuhka (olisiko tämä se perinteinen tammikuuhässäkkä) ja koko ajan tuntui olevan kaikki laitteet varattuna ja aivan liikaa ihmisiä vapaapainoille varatulla alueella. En ole ihan niin paatunut bodaaja että kykenisin keskittymään treeniin kun ympärillä on kauheasti porukkaa, joten osa suunnittelemistani liikkeistä jäi tekemättä. Ihan kohtuullisen treenin sain kuitenkin aikaiseksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti