Vietettyäni viikonlopun surullisissa merkeissä oli tänään ohjelmassa paluu arkeen. Suru ei onneksi osunut aivan lähelle minua, jolloin minulla oli viikonloppuna voimia tukea niitä joille se oli kipeämpää. Nyt kuitenkin palasin kotiin, normaaliin päivärytmiin ja myös liikuntojen pariin.
Aamun aloitin ihanalla pitkällä venyttelysessiolla ja illalla kävin lenkillä, joka oli kaikkea muuta kuin ihana. Eihän tuo lumisade vielä mitään, tai vastatuuli, tai se muhju mitä kapeampiin kohtiin polkua on kertynyt, tai ne kuluneet lenkkarit joilla ylämäessä ei meinaa päästä eteenpäin kun luistavat niin paljon. Tuntuu että toistan itseäni, mutta kaikista muista haasteista huolimatta häntäluu oli taas se mihin treeni tökkäsi. Se oli nyt jostain syystä oikein erityisen kipeä. En tiedä johtuuko siitä ettei ole nukkunut omassa sängyssä vai pitkästä autossa istumisesta vai mistä, mutta se ei tänään vaan sietänyt oikein mitään. Jouduin pitämään puolen tunnin lenkillä pari taukoa kun ihan lyhyetkin askeleet tuntuivat tärähtävän liikaa. En saanut pidettyä keskivartaloa siinä asennossa missä olisin halunnut eikä kävelykään tuntunut yhtään paremmalta. Välipäivä luvassa siis huomennakin. Huolestuttaa puolimaratonin puolesta, eihän siitä tällä menolla tule yhtään mitään jos ei pysty edes harjoittelemaan.
Aamun aloitin ihanalla pitkällä venyttelysessiolla ja illalla kävin lenkillä, joka oli kaikkea muuta kuin ihana. Eihän tuo lumisade vielä mitään, tai vastatuuli, tai se muhju mitä kapeampiin kohtiin polkua on kertynyt, tai ne kuluneet lenkkarit joilla ylämäessä ei meinaa päästä eteenpäin kun luistavat niin paljon. Tuntuu että toistan itseäni, mutta kaikista muista haasteista huolimatta häntäluu oli taas se mihin treeni tökkäsi. Se oli nyt jostain syystä oikein erityisen kipeä. En tiedä johtuuko siitä ettei ole nukkunut omassa sängyssä vai pitkästä autossa istumisesta vai mistä, mutta se ei tänään vaan sietänyt oikein mitään. Jouduin pitämään puolen tunnin lenkillä pari taukoa kun ihan lyhyetkin askeleet tuntuivat tärähtävän liikaa. En saanut pidettyä keskivartaloa siinä asennossa missä olisin halunnut eikä kävelykään tuntunut yhtään paremmalta. Välipäivä luvassa siis huomennakin. Huolestuttaa puolimaratonin puolesta, eihän siitä tällä menolla tule yhtään mitään jos ei pysty edes harjoittelemaan.
Sisua yritin hakea ehdottomasta suosikkitreenibiisistäni: Bon Jovin Love's the Only Rule. Albumilla kappale kuulostaa tältä (pahoittelut etten löytänyt parempaa videota, tässä videossa oikeinkirjoituksessa on hieman toivomisen varaa):
Juostessa ajatuksissani ei kuitenkaan pyörinyt tuo versio vaan tämä live-esitys Helsingistä viime kesältä. Jon Bon Jovilta menee ristiside tuossa 1:23 kohdalla ja hän vetää siitä huolimatta tuon jälkeen ihan kunnon keikan. Todistettuani itsekin tuon sisun livenä, tuo kappale antaa aina sellaisen tsempin etten edes kehtaa ihan pikkuasioiden takia luovuttaa. Ja onhan se muutenkin hyvä kappale. :)
Kunnon musiikilla on hirmuinen vaikutus motivaatioon ja tehoon. Tai sanotaanko nyt näin, että huonolla musiikilla kaikki voima ja into häviää aivan varmasti. Mielettömän hyvällä musiikilla voi siivittää vaikka kuinka vaikean treenin läpi.
VastaaPoista