Loma on nyt ohi ja pakkaseen palattu. Oli melko tapahtumarikas pariviikkoinen, tuli nähtyä niin suurkaupunkeja, vanhoja raunioita kuin merenrantaakin. Mitään varsinaisia liikuntasuorituksia ei tullut tehtyä, mutta paljon tuli kävelyä, portaiden kiipeilemistä ja meressä pulikoimista jota voi ehkä hyvällä mielikuvituksella uinniksikin kutsua.
Nyt on kuitenkin aika palata ruotuun. Olen vielä ihan eri aikavyöhykkeellä enkä saanut lähdettyä kuntosalille sen aukioloaikojen puitteissa, mutta edes lenkille oli pakko päästä. Kävin tekemässä kokeilunomaisen hitaan 5,5 kilometrin lenkin. Ihan hyvä etten asettanut mitään sen kummempia tavoitteita, olin nimittäin aivan jumissa matkustamiseen kuluneen vuorokauden jäljiltä ja jalat tuntuivat tonnin painoisilta. Lisäksi yöllä ja aamulla oli satanut lunta ja täällä kaupungissa oli ehditty kaikki ulkoilutiet aurata niin että jäljellä oli ohut, aivan kivikovaksi ja erittäin liukkaaksi painunut lumikerros. Paikoitellen oli sitten pakko ottaa todella rauhallisesti ja silti reidet tuntuivat menevän jumiin siitä liukastumisen varomisesta. Sykekin tuntui nousevan normaalia herkemmin ja yritin pitää sen matalana, ja sitten se polvikin alkoi vielä kiukutella.
Lopulta sain 5,5 kilometriin kulumaan 50 minuuttia. Hidas kokeilulenkki oli tarkoituksena ja sellainen siitä tulikin. Ei mikään kaikkien aikojen ihanin lenkki, mutta jälkeenpäin on hyvä mieli että taapersin sen loppuun asti. Tästä se taas lähtee.
Matkustaminen jumiuttaa yllättävän paljon kroppaa, varsinkin lentäminen, mutta verryttely auttaa :)
VastaaPoistaLentokoneessa tuntikausia istuminen on ihan vihoviimeistä, onneksi oli pari koneenvaihtoa niin päästiin jaloittelemaan väleissä. Eiköhän tästä vähitellen liikunnalla taas vetristy.
VastaaPoista