lauantai 21. huhtikuuta 2012

HCR-lehti tuli

Kääk, nyt se puolimaraton tuntuu aika paljon todellisemmalta kun HCR-lehti ja siten myös lähtölupa kolahti eilen postiluukusta. Lehdessä oli myös juoksureitti, joka vaikuttaisi olevan sama kuin viimevuotinen, sen verran mitä olen sitä netistä vilkuillut. Reitti kulkee aika suurelta osin minulle hyvinkin tuttuja lenkkireittejä. Helpottaa varmaan juoksemista kun ei tule jokainen ylämäki yllätyksenä. 7,5 kilometrin kohta vähän ihmetyttää (Nordenskiöldinkadun ja ratsastuskentän väli) kun siinä on työmaa, ihan oikeastiko juoksureitti kulkee sen läpi..? Eihän tuo tietenkään minun ongelmani ole, sittenhän sen näkee miten järjestäjät ovat sen ratkaisseet. Ihmettelen vaan.

Tarkoitus oli käydä huomenna juoksemassa viimeinen pitempi lenkki, mutta suunnitelmiin tuli pieni muutos. Rakas ystäväni halusi lähteä tänään viihteelle ja ehdimme niin harvoin viettää aikaa yhdessä että eihän tuosta kieltäytyäkään voinut. Alkoholia en aio juoda mutta tanssittua luultavasti tulee niin paljon kuin jalat kantavat ja nukkumaanmenokin saattaa venyä aamuun asti. Lenkkikuntoni huomenna on siis melko kyseenalainen, joten päätinkin käydä tänään juoksemassa niin voin hyvillä mielin pitää huomisen lepopäivänä. Ihan putkeen ei homma mennyt kun ruokailusta oli kai liian vähän aikaa ja tuli paha olo juostessa. Lenkki kutistui sitten lopulta runsaan tunnin kävelypainotteiseksi lenkiksi. Olkoon, ei tuo niin dramaattista ole. Sainpahan ainakin raitista ilmaa.

Tarkoitus oli pitkän lenkin jälkeen alkaa hissutella liikunnan kanssa ja ottaa puolimaratoniin saakka kevyemmin, mutta näköjään se alkoi jo tästä päivästä. Ensi viikolla hölköttelen vielä jonkun verran ja viimeinen viikko menee energiaa kerätessä: syömistä, sohvalla makaamista ja pieniä kävelylenkkejä.

7 kommenttia:

  1. Hei!

    Täällä myös yksi ensikertalainen joka odottelee HCR:ää! Ei-Helsinkiläisenä reitti ei ole todellakaan tuttu, joten annahan hyviä vinkkejä juurikin niistä mäkiosuuksista! Ne jännittää kovin...

    Äläkä huoli, myös täällä ollaan toooodella hitaita, joten köpötellään sitten vaikka vikoina maaliin :) Huomenna viiminen pitkä lenkki (18km) ja sitten alan himmailemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, lohdullista kuulla etten ole ainoa ensikertalainen hidastelija. Eiköhän me siitä selvitä! Tuosta reitistä voisin puhua muutaman sanan vaikka seuraavassa postauksessa.

      Poista
    2. Voi reittipostaus olisi ihan huippu! Loistavaa että löysin blogisi vielä ennen toukokuuta, ehtii hiukan jakaa jonkun kanssa omia fiiliksiä, eli sitä jännitystä enimmäkseen :)

      Poista
  2. Hei, jännittävää! Onnea matkaan! En ole koskaan juossut puolimaratonia, 10 km olen kerran yhdessä juoksutapahtumassa kokeillut. Kiva kuulla millaista se on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä taas en ole ikinä juossut missään tapahtumassa, aloitin koko harrastuksen vuosi sitten ihan nollatasolta. Jännittää jo se, miten hermoni kestävät ja millaista on juosta muiden seassa, ja sitten pitäisi vielä suoriutua tuosta matkasta. Vaan olen ottanut ihan positiivisen asenteen, meni miten meni niin ei siellä kuitenkaan mitään ihan kamalan pelottavaa voi tapahtua. :)

      Poista
  3. Minulla on ensimmäinen puolimaraton edessä heinäkuussa ja olen myöskin toivottoman hidas... Aluksi ajattelin tavoiteajaksi 2h 20min, sitten pudotin tavoitetta 2h 30min ja nyt taitaa olla edessä kaikista aikatavoitteista luopuminen =( Ei ole kivaa olla viimeisten joukossa (jos nyt maaliin edes pääsee), mutta ei voi mitään. Tsemppiä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkei sille ensimmäiselle puolimaratonille pidä ottaa liikoja paineita mistään aikatavoitteista. Lähtee vaan katsomaan millaista siellä on juosta ja tuntuuko se omalta jutulta, seuraavalla kerralla tietää paremmin mitä on edessä ja voi lähteä parantamaan aikaansa. Näin minä ainakin olen päättänyt, kun en kuitenkaan kovin reippaasti tällä kertaa juokse.

      Poista